Uusi vuosi, uudet kujeet-latteus piti sikäli kutinsa, että pitkästä aikaa tanssivuorossa oli joku muu kuin Ilona-/London-ketjun ravintola.
Tästä ilostuneena hankin edellisiltana varsin raikkaan humalan ja olin vartin myöhässä roudauksesta. Tuurarirumpalimme ARMADILLO oli silti iloisella tuulella, vaikka saikin keikka-autoa bussipysäkillä hetken odotella.
Matka taittui normaalein menoin, perille saavuttiin, roudattiin ja tsekkailtiin. Valopystytys tuotti ennakkoon pientä hirvitystä valomestari Joni “jonioittinen” Oittisen poissaollessa, mutta hienosti siitäkin selvittiin. Lienevätkö luottomikserimme kilometrit tulossa täyteen, sillä noteerasimme kummaa balanssihäiriötä Vilin stereokitarassa. Asettui sekin pienellä ihmettelyllä.
Pikkukaupungin baarikeikat ovat ylivertaisia mm. seuraavista syistä:
– omistajaporras on usein vieraanvaraista, ystävällistä ja kiinnostunutta bändistä
– takahuonetarjoilu toimii; on ruokaa (usein vielä itse tehtyä), juomaa ja ilmaista juomaa, joka harvemmin loppuu kesken
– keikan aloitus on hyvin harvoin jälkeen puolen yön
Nämä kaikki edellä mainitut seikat olivat tosia Yövuorossa, joten hieno oli lavalle astella.
Ensimmäinen setti meni oikein hyvällä fiiliksellä ja yllättävänkin hyvällä taitotasolla siihen nähden, että viime keikasta oli jo reilusti yli kuukausi. Yleisö oli alkuun tarkkailuasemissa, mutta loppua kohden innokkaimmat saatiin tanssimaan estoitta. Kaatuipa joku iloitsija allekirjoittaneen mikkiständiinkin. Hyvä!
Väliajalla, ja ehkä jo ennen keikkaakin, otettiin vähän olutta ja pelattiin pöytäkiekkoa, mikä on mitä mainoin ajankulu raskaan keikkatyön tekijöille. Samu otti Viljo “aijjaiolentosikovapelimies” Rantaselta hivenen kuokkaan, “mutta hauskaa…”.
Kakkossetti oli taas, niin kuin monesti aina ennekin, täyttä ilotulitusta ja bändikin äityi kevättalven kiimaan. Encoreitakin paiskottiin oikein kaksin kappalein. Hieno yleisö, hieno hiki, hieno baari!
Keikan jälkeen tyhjennettiin tölkkejä ja pöytäkiakko sai kyytiä. Baarin mennessä sulki, paineltiin majoituspaikkana toimivaan Pitkä-Jussi-hotelli-hotelliin. Pienen, mutta sekavan arpomisen jälkeen saatiin ovetkin auki. Huoneessa katseltiin perus-youtubevideoiden ohessa myös ehkä hieman yliampuvia ja kiusallisiakin pätkiä, MUTTA VAIN HIEMAN. Ei mitään tuhmia kumminkaan. Aamulla väsytti, mutta vain hieman, ja selväpäisenä koko reissun pysytellyt Armadillo sai kunnian ajaa.
Kiitos Kurikka, kun piristitte keikkakattaustamme virkistävällä välilaskulla! Tästä samalla meiningillä Vammalan Sekelle!
Spagetti kuuhun ja raketti suuhun!