Niko Kuusinen on mies. Setämies. Pomomies. Aviomies. Pelimies. Kameramies. Naapurin mies. Mies paikallaan. Niko tekee taiten sen, minkä muut vain taiteillen. Itse kuulun tähän jälkimmäiseen kategoriaan. Niko on onneksi myös automies. Tai ainakin The Coverallsin onneksi. Hän oli kyydittäjänämme, kun kurvasimme maailmankuulun Pub Myllytuvan pihaan. Kiitokset hälle. Ravintolan suljettua varmasti myös muu kansa oli kiitollinen Nikon automiehuudesta. Kuljettihan hän orkesterimme myös takaisin pois ihmisten silmiistä ja jalvooista.
Keikkakellomme oli jälleen Kökkö o’ clock. Olemme jo pitkään ja säännöllisesti vierailleet kotikontujemme rakkaimmassa tavernassa. Olkoon nyt sitten myös Anton kotikontuja tuo Äetsän tanistustanner. Onhan mies sinne adoptoitu. Kök Myllypubi oli saanut uutta ilmettä sitten viime näkemän. Ulkopuolelle oli ilmestynyt hieman raffiittia ja alakerta oli avartunut huomattavasti. Allekirjoittanut tykkäsi kovasti näkemästään. Jopa niin paljon, että päätin suosikkiravintolani kasvojenkohotuksen kunniaksi juoda itseni pikku kekkuliin. Voin kertoa, että onnistuin missiossani.
En aio kertoa, kuinka kamat hyppäsivät Enterprisesta kuin itsestään ja tsekkasivat soittajien tasot. Suunnittelen tässä, josko kirjottaisin joskus yksityiskohtaisen selostuksen kamojen kasaamisesta ja äänen tarkastamisesta. Se tulisi löytymään kotisivujemme sopukoista. Tässä vaiheessa voisi päiväkirjaan vain lisätä linkin, josta aukeaisi kyseinen tekstin pätkä. Videolle dokumentoitu opastus roudaamisen ihmeelliseen maailmaan saattaisi myös olla adekvaatti ratkaisu. Toisaalta, eihän sen edes tarvitsisi olla meidän orkesterimme touhuista kuvattu video! Samallaisia raskaita… aiiiiijjjjjaaaiii.
Ruoasta pitää _tietenkin_ mainita erikseen. Nelikostamme kukin veti korillisen jonkin sortin sormiruokaa. Myllytuvan tutut panniinit olivat vaihtuneet kirjavaan valikoimaan erilaisia naposteltavia. Nam nam. Vahvasti positiivista raporttia tuli kaikilta. Keikkaa ennen minä kävin kotona tarkastamassa, että onhan videoillammekin esiintynyt Forss Sr. tulossa keikalle. Herra vastasi saapuvansa paikalle ja voivansa hyvin. Jälkimmäistä asiaa en tiedustanutkaan. Vastauksen sain silti. Saatoin siinä ohimennen haukatakin jotain. Pojat jäivät täksi aikaa kökkäröimään.
Takaisin pelipaikalle. Taverna oli yllättäen täynnään tuttuja naamoja. “Muutamat” “morot” tuli siinä heiteltyä. Keikka polkaistiin käyntiin. Tälläkään kertaa ei meiningistä tullut varsinaisesti pulaa. Yleisö oli mukana välittömästi. Miten ihmeessä ne jaksavat? Älkää ymmärtäkö väärin. Kyllähän se on helventinmoinen onni ja kunnia vetää Kökkäri täyteen kerta toisensa jälkeen. Mää tykkään kyllä! Tällä menolla Vorssista ei tule ikinä pirkkalalaista, vaikka sinne muuttikin. The Coveralls tarjoili keikallaan neljä uutta biisiä. Siis. Meille uutta. Sukset, Rockin’ In The Free World, Todella kaunis ja Oi beibi. Kyyllä ne vaan porukkaan upposivat. Neil Youngin hittibiisi omistettiin Patentille, koska hänen ehdotuksestaan kyseinen kappale soittolistallemme päätyi. Oiva ehdotus, sano.
Keikka oli helvetin kova. Kotona on hyvä vetää. Keikkakin. Onneksi kaikki eivät tykkää vetää kotona ja tulevat vetämään meidän keikallemme. Olen kuin kotonani, kun vedän keikkaa. Eli kun vedän keikan kotona, olen tavallaan tuplasti läsnä. Tä? Vähintään yhtä syvissä mietteissä oli Kamalakankaan Jenna, joka oli tullut vetämään meidän vetävälle keikallemme. Ainutlaatuinen tytär kerrassaan. Eturivissä fiilistellyt neito oli lapsenomaisen kiinnostunut soiton teknisestä toteuttamisesta. Päänsä kääntyili kuin tennismatsissa konsanaan hänen seuratessaan esim. Anton basson otelaudalla tapahtuvaa virtuoosimaista suoritusta. Ulkopaikkakuntalaisplikan keskittyminen ei herpaantunut hetkeksikään. Kovasti hän samalla lauloi mukana, mutta itse bändi tuntui olevan sivuseikka. Terkut Jennalle! Pistit ainakin meikäläisen hymyilemään 🙂
Tässä kohtaa kuvittele kasaushomma käänteisessä järjestyksessä.
Takaisin Tampereelle koko konkkaronkka. Pojat imeskelivät kotimatkakaljojaan. Ilmoitin jo alkuillasta sen olevan jälkijättöisten hommia, vaan tekipä rumpalillakin huurteista mieli. Nyt pidin vastaavasti itseäni jälkijättönä, kun en moisia ollut halunnut hankkia. Viljo Rantanen olisi halunnut kanssamme ikuisuusmatkalle. Antto räknäili jatkoja. Minä ja Niko räknäilimme petihommia. Nukkumista ja eri osoitteissa. Aamulla kiitoksen kukko lauloi.