Bilebändin päiväkirja

The Coverallsin 15-vuotisjuhlavuosi sai kulminaatiopisteensä bändin alkuperäisellä kotikentällä Äetsässä, kun Kökkö Open Air 10v -juhlakonsertti valtasi tutun Ravintola Myllytuvan piha-alueen.

Vaikkei kyse ihan Woodstockista ollutkaan, oli tapahtuma vaatinut jo etukäteen tavallista enemmän suunnittelua ja valmistelua. Niinpä keikkapäivän koittaessa ilmassa oli ainakin henkilökohtaisesti paitsi innostusta, myös melko lailla jännitystä.

Lähdimme matkaan Jonyn autolla peräkärryineen ja poimimme sen täyteen soittajia: hyppäsin ensimmäisenä kuskin jälkeen kyytiin parhaan paikan riistäen, sitten Antto Kaakinmaalta, kuski-Samu Tammela-Tulli-akselilta ja dokumentoija-Jussi Tammelasta. Ja suunta treenikämpälle.

Treenikämpällä olimme poikkeuksellisen hitaita. Pakkaus ei ollut rutiininomainen, kun mukaan tuli paitsi ns. oikea backline, myös kamat akustiselle keikalle. Lopulta saatoimme todeta kuitenkin: “gansi kiinni” ja lähteä matkaan. Lähtiessämme satoi oikein kunnolla. Pieniä pisaroita, mutta totisen paljon. Sekin vähän jännitti, Kökkö Open Airissa kun ei ikinä saisi sataa.

Perillä ei satanut ja otimme ensimmäiseksi haltuun mainioksi osoittautuneen “Majoitus Laakee” -majapaikan “Kiikan suaran alusa”. Heti perään kohti Kökköä. KOA-äänentoistokonkari Jarkko Kivi apureineen oli saanut lavan jo osaltaan mainioon kuntoon, joten pääsimme asettelemaan kamojamme sinne. Kaikki sujui ongelmitta, vaikka vähän ekstraakin löytyi: rumpujen kätisyys piti välillä vaihtaa niin alkutsekissä kuin myöhemmin keikallakin alkuperäisrumpali Vorssin vasenkätisyyden vuoksi ja toki piti tsekata myös toiset kitarakamat Anton loppusettiä varten. Pikku-Marsunupista ja Palmerin pikkukaapista koostuva ministäkkini olikin äärimmäisen sympaattisen näköinen isohkolla lavalla.

Yhdeksän aikaan tsekit oli tehty ja pääsimme odottamaan kello kymmeneksi sovittua h-hetkeä. Ruokailun kanssa meinasi tulla vähän kiire kun pihapannu lämmitettiin vasta tulossa olevaa yleisöä varten, mutta ehdin kuin ehdinkin syömään ennen ensimmäistä vetoa.

Noin viittä yli kymmenen nousimme lavalle juontajaksi hommatun Järvis-Arton spiikkaamina. Arto muuten tuli juontajaksi aivan puskista ja hoiti hommansa täysin moitteettomasti, mistä sangen iso hatunnosto Artolle! Illan ensimmäinen setti oli The Coverallsin peruskauraa, paitsi lopussa lauluvastuun otti Arto, jotta sain hetken huilata: illan aikana kun oli tarkoitus vetää pitkälti yli neljäkymmentä biisiä. Arto veti biisinsä mainiosti ja nautin suunnattomasti pelkästä soittamisesta, kun koko ajan ei tarvinnut mikin ääressä kyhjätä. Ensimmäinen setti jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä paljon oli vielä edessä. Nyt vaihdettiin se kätisyys rummuista ja pidettiin samalla pieni tauko.

Seuraava slotti olikin sitten nostalginen: astuimme ensimmäistä kertaa vuoden 2006 jälkeen lavalle alkuperäisellä kokoonpanolla Ville-Timo-meikä. Tietenkin alkuperäisen MacGyver-alkunauhan saattelemana. Olimme itseluottamusta puhkuen jättäneet väliin treenaamisen, mutta vähän yllätykseksenikin suoriuduimme urakastamme melkoisen hyvin! Ville tomutti ride-peltiä kuin ennen vanhaan, Timo veti lukuisten The Coveralls -tuurauksien koulimana entistäkin parempi ja yhteisellä drivellä oli mukava ratsastaa! Painoimme menemään juuri alkuaikojen biisejä ja sekös maistui. Yleisöllekin kelpasi, vaikkei varmasti jokaiselle kaksikymppiselle enää kaikenmaailman selfesteemit olleet tuttuja. Henkilökohtainen musta hetkeni oli Mato-kappaleen ensimmäisen säkeistön sanojen täydellinen unohtaminen, mutta onneksi yleisöstä löytyi apuja! Päätimme settimme Ajetaan me tandemilla -iloitteluun ja tässä vaiheessa olisi ehkä jo välifiiliksen puolesta ollut valmis takahuonejatkoihin. Takahuonetta ei kuitenkaan ollut eikä myöskään jatkojen aika, joten rumpujen kätisyys vaihdettiin takaisin ja oli seuraavan setin aika.

Legendaarisuusaste sen kun suureni lavalla. Seuraavaksi hyppäsimme kehiin esittämään kesäbiisimme Kesä 2018 ja nyt ensimmäistä kertaa saatiin livenäkin mukaan osuutensa vetämään Yasmiinin tuoksu -legenda Make Mäkelä. Aivan mahtavaa! Yllätyksenä yleisölle olimme käyneet tämän lisäksi treenaamassa yhdessä myös 4-biisisen setin Yasmiinin tuoksun klassikoita ja tämähän oli mitä parahin tapahtuma niiden esittämiseen. Setin päättänyt Ihanuuteni keräsi suurimmat aplodit ja yhteislaulut, mutta omassa fiiliksessäni muut kipaleet Kitarat soi, Tuomari ja Käyn, käyn, käyn eivät jääneet yhteen sen varjoon. Mitä kappaleita! Varsinkin Kitarat soi -kappaleen kertosäe meinaa tosissaan nostaa tunteet pintaan vuosi vuoden jälkeen. Tämä oli huikea veto, mistä kiitos Makelle, joka lähti innolla mukaan!

Näiden kaikkien settien lomassa oma pääni meinasi tippua kärryiltä ja vähintäänkin meinasin unohtaa – ja välillä unohdinkin – asioita sieltä täältä. Seuraava settikin saatiin käyntiin ja tässä välissä rouhittiin taas tyypillinen The Coverallsin nykyveto. Viimeisessä setissä kuitenkin yllätettiin vielä kerran! Antto tarttui toiseen kitaraan ja Timo palasi basson varteen. Soundi saatiin vielä isommaksi ja kaikki kuulosti hyvältä. Sanoja meinasi taas unohtua, se ei haitannut. Yleisö oli mukana ja meininki mahtava. Encoressa saatiin lavalle vielä laulamaan Vorssi ja Artsi. Kuin suurta perhettä. Todella hienosti onnistunut ilta! Valtavasti kiitoksia kaikille osapuolille!

Saatuamme pikku hiljaa kamat nippuun, ajeli Samu meidät majoitukseen, missä nautimme paikalta löytynyttä omenapiirakkaa (kiitos!) sekä sivistyneesti pari juomaa. Aamulla, tai siis seuraavana päivänä, kokoonnuimme jälleen Kökköön heittämään akustisen setin jo klo 14. Tunnelma oli leppoisa ja väkeä ihan mukavasti paikalla. Kiitos!

Loppuilta menikin saunatiloissa Tampereella, minne olimme kutsuneet bändissä vuosien varrella tuuranneita, kuskina tai muussa roolissa toimineita jne. Juomat maistuivat, Coveralls-visan voittajaksi selvisi Timba Kaakkobumba, sauna lämpesi ja nauru raikasi. Juuri näin! Viikonlopun jälkeen olo oli tyytyväinen, mutta yksi ajatus tuntui myös helpottavalta: onneksi ensi vuoden Kökkö Open Air on “ihan tavallinen”.

Kiitos! Kaikille!

-Vili