Länsirannikkoa kiertämään piti lähteä oikein Vanilla (ei siis Ice). Hommat oli niin isollaan, että olin viimein saattanut suunnitelmani toteen ja hommannut bändille hieman lisäkamaistusta: vilkkuvaa värivaloa, savukonetta ja pari monitorikaiutinta, joista pitäisi jäsenten itsensä lavalla kuuleman. Herraisä. No, kun osasto Tampere karautti pihaani, moiset takaluukkuun ängettiin. Suunta Huittisten ja Huovinrinteen kautta Mynämäelle otettiin. Vamos!
Riversiden osoitteesta ei ollut tietoa, joten lähestymistaktiikkamme oli mallia “arpa”. “Kartan mukaan kohta tulee joki”, kertoi Pöörne-kuski. Aukottomalla logiikalla baari sitten löytyikin joen välittömästä läheisyydestä. Kiitos 26.10.! Keikkamesta oli avattu vasta viikko takaperin ja olikin näin ollen vallan siisti. Lavan taustana olevaa kookasta Suomen lippua hieman hämmästelimme ymmyrkäisinä, mutta nykäisimme kamat lavalle (ja sen ulkopuolelle) kuin mitkätkin kamainkasaajat. Uudetkaan laitteet eivät tuottaneet ongelmia, vaan kaikki saatiin kivasti kuntoon. Soundikin oli hyvä. Jeejee!
Takahuone oli kohdallaan. Söimme R-menuruokaa, joka ajoi asiansa. Vorssin kanssa testasimme saunan. Se oli mukavaa. Joimme saunan yhteydessä kullanruskeat, helmeilevät oluet. Ne maittoivat. Takahuoneessa meille piti seuraa paitsi keikkamyyjämme seurueineen, takatiloista löytynyt Ronski-koira. Mallia perhos-. Oikein muikea.
Jossain välissä mentiin vähän soitteleen. Täysi ei tupa ollut, mutta jo ekan setin aikana tanssilattialle saatiin elämää ja homma maistui. Hieman harmitti se, jotta uutukainen savukone jäi käynnistelemättä loppuun asti. Mutta vain hieman, sanoisi näätämies. Pa(i)skoimme hittejä toisensa perään ja saimme hyväksyntää. Pidimme tauon. Astelimme takaisin. Nyt lähti vielä paremmin. Paikalliset diggasivat hevistä. Run To The Hills sai erikoissuosion ja Marraskuutakin katsottiin suopein silmin. Näin. Jouduttiin heittään vielä encorekin. Ei tippa tappanut.
Dj-henkinen nainen halusi soittaa ennen keikkaa ja sen jälkeen cd-levyjään PA-kamojemme kautta, mihin suostuin helvetin mukavana miehenä. Siellähän bailandot raikasivat niin, ettei ole ennen matskua yhtä lujaa noista kamoista ajettu. Keikan jälkeen laskin voluumia pikku hiljaa, joskin jämäkästi. Sit nippuun, roudaus autoon ja kohti Uuttakaupunkia, missä yöpymän piti.
Hurjat pojat (Ansso&Vorssi) maistoivat väkevää votkulia. Tämän johdosta päästyämme perille hotelli Lännentielle, ottivat he toisen huoneen. Pöörnen kanssa jaoimme toisen sulassa sovussa. Saapuminen kiinni menevään yöravintelliin oli taas hienoa. Siellä nuoretparit riitelivät kilvan. Myötähävetti. Lännentieltä oli pitänyt soittaa meille ovikoodikin varmuuden vuoksi, eivätpä ollee soittaneet. Ne perkeleet. Saimme kuitenkin huoneet ja vaivuimme ruususporsaiden uneen.