Joulu. Minulle ei ole ikinä ole ollut ongelma lähteä keikalle jouluna. Sangen usein kanssamuusikoilleni se on sitä ollut, joten muistaakseni ikinä en ole elämöinyt lavalla joulupäivänä. Kenties tapaninpäivänäkään. Nyt tarjottiin kuitenkin joulupäivävetoa kotikaupunkiin ja kalenterimutkien jälkeen lopulta soittamaan lähdettiin lisäkseni komppiryhmällä Jony-Timo. Tässä kohtaa Anssoa toivottavasti vähän hävettää.
Timo poimi minut perhefarmariinsa illan lähestyessä. Löysimme Jonyn ja pakkasimme treeniksellä kamat autoon. Kuljettimena ei ollut tällä kertaa Enterprise vaan CAIIII. Mahduttiin onneksi hyvin CAIIIIinkin. Ajomatka oli lyhyt ja kohta pääsimmekin roudaamaan sivuovesta, jolle annan nyt nimen “käytännöllisyysovi”. Nimi johtuu siitä, että ovea ei saa pitää juuri toista minuuttia yhteen soittoon auki hälytysten pelossa. Näppärää.
Ilonassa lavapuuhat alkoivat samalla tapaa kuin viimeksikin: edellisen bändin jälkien siivoamisella. Juomia kaatuneena lavalle, rumpuraiserilla tyhjiä tuoppeja. Tämä ei ole omiaan kohottamaan mielialaa. Pitääkin antaa palautetta. Lopulta kuitenkin kamat asettuivat ja viimeistään hyvä mieli valtasi sisimmän, kun musisointimme raikasi paikan sangen hyvästä äänentoistojärjestelmästä potkivana ja kuulaana. Jee!
Tsekin valmistuttua pohdimme hetken, käydäkö kotona. Lopulta ajatus ei saanut ainakaan enemmistön kannatusta, joten ruokailun korvauksena saamiamme juomalippuja läksimme käyttämään baarin “kirjastoon”. Diskomusiikkia ja vuoden 1967 lääkärikirja kääpiöalastonkuvineen – mikä voisi pilata tällaisen illanvieton?
Jossain vaiheessa vähän ihmisiäkin eksyi paikalle ja saatoimme lipua bäkkärille ja sitä kautta tositoimiin. Soittoaika oli niinkin perinteinen kuin klo 01. Rehellisesti pitää tunnustaa, että Ilonassa oli melko vähän väkeä, kun starttasimme setin. Liikkeelle lähdettiin takuuvarmilla biiseillä ja meiningeillä, ja vaikka yleisön responssi ei alkuvaiheessa mikään maaginen ollutkaan, jotenkin kummasti taika taas kerran puri ja lopulta löysimme itsemme keskeltä aivan normaalin vauhdikasta Coveralls-keikkaa, mistä löytyi yhteislaulua ja jalan Koreaa. Mikäpä siinä!
Tällä kertaa ei keikan päätteeksi huoahdettu. Lavanedusverho sulkeutui ja ryhdyimme oitis purkamaan kamojamme, mikä sujuikin ennätysnopeudella! Sitten käytännöllisyysovesta romut pihalle, äijät perässä ja CAIIIIn keula kohti treenikämppää. Pääsin sänkyyn klo 3.40, kun herätyskello aamulla alkavaa lentopalloturnausta oli soittava klo 7.40. Mahtavat yöunet!