Kah, niin saapui päivä uus, joka keikkaillaksi oli sovittu jo edellisellä, onnistuneella Alastaron-vierailulla. Suunnittelin kovasti keikan jälkeen ajavani kotiin (eihän sitä kehdannut serkkupojalta majoitusta toistamiseen kinuta), mutta oiva sukulaismieheni pirautti edellisenä iltana ja kertoi pitävänsä majoitusta itsestäänselvyytenä. Luvassa oli siis tanistusehtoo parhaaseen Ralls-malliin.
Keikka oli hyvä syy missata futisjoukkueen saunailta, mutta sen verran kävin ko. tapahtumaan valmistamassa beach volley -kokoontumisessa kääntymässä, että kiire meinasi tulla. No, joukkueen sisäinen biitsimestaruus jäi ainakin käteen! Terveisiä vaan Jylhikselle ja Miikalle läpyttelyjengiimme. Sitten noutamaan bussipysäkiltä Anttoa, joka tällä kertaa ei joutunut odottelemaan, vaan oli juuri kerennyt röökin sytyttää. Residenssilläni kohtasimme myös Vorssin, ja ryhdyimme kolmeen pekkaan kasaamaan kamoja automobiiliin. Se onnistuikin kohtalaisella menestyksellä ja vain parit tarvikkeet jouduttiin installoimaan matkantekijöiden syleihin.
Murina oli paikallaan Loimijoen varrella ja iskeydyimme jättämään oitis ruokatilaukset ja ohessa roudaamaan kamat sisään. Saimme ongelmitta sekä vatsamme että keikkalaitteistomme pystyyn, joten päälle kelpasi naukata maukasta olutta. Pari uutta biisiä jouduttiin vielä tsekissä käymään läpi, sillä reenikertoja ei takana ollut varsinaisesti liikaa, mistä tokikaan suurelle yleisölle ei pidä hiiskuman! Meininki vaikutti jo yhdeksän-kymmenen aikaan hyvältä; väkeä hiihti sisään huomattavasti viime vierailuamme paremmalla tahdilla.
Aloitimme yhdentoista jälkeen, kun paikalle oli tullut jonkin verran tuttuja ja erittäin mukavassa määrin ei-niin-tuttuja! Polkaisimme optimistisesti keikan heti kärkeen ennenkuulemattomalla (siis toimestamme) Viidestoista yö -ikivihreällä ja jatkoimme samaan malliin, kun Pitkä kuuma kesäkin roiskaistiin pihalle jo ekassa setissä. Yleisö tuntui lämpenevän ja fiilis oli liekehtivä itsellämmekin. Tosin hieman takapakkiakin tapahtui: Antto sai bassokordofonistaan kielen särki jo alkumetreillä, eikä tietenkään oluttuoppinikaan pysynyt paikoillaan, vaan äänenpaineen kohdatessaan halusi paeta lattialle. Voivoi.
Kieltä vaihdettiin ja uutta olutta haettiin paikalle – jo sujui mukavammin. Bändi ei voi kuitenkaan olla täysin tyytyväinen itseensä. Ainakin minä ja Antto rankaisimme itsejämme kovin sanoin keikan jälkeen, ei oikein oma soitto&laulu-kombinaatio miellyttänyt. Aina ei vaan kulje. Sen sijaan yleisö tuntui olevan vastaanottavainen! Hyvin kelpasi spedeilymme ja lippujakin oli kai mennyt yli sata, mikä kuppilan koon huomioon ottaen on kelpo saalis.
Keikan päätimme Ei tippa tapa -rallatteluun – paitsi taisivat vielä hölmöt taputtaa meidät soittamaan lisää. Encorevaatijat pyrimme tyydyttämään All I Want -menopalalla, sitten huilasimme ja kävimme yleisön puolella tuttuja moikkaamassa. Orpo oli tuli Murinan pihassa, kun “Loimaan Seurahuoneen vaahtobileisiin” lähtevän ylitäyden taksin ovi meni nenän edestä kiinni ja jäimme kolmisin hölmistyneinä tuijottamaan. No, pian armas serkkuni pakeni taksista ja suunnistimme residenssilleen, missä pienimuotoisten jatkoyritelmien jälkeen (sisältäen tärkeimpänä mm. kirjaimen “L” googletuksen) nukuimme kuin porsaat. Suurkiitos Jukalle majoituksesta!
Seuraavana päivänä raahauduimme kasaamaan kamoja “Miikka’s special” -hengessä. Sehän oli siis se kookas hampurilaisannos, jotka Villen kanssa saimme alas, mutta sen jälkeinen elämä oli jotenkin “ahtaan” tuntuista. Kamat autoon, maisemareittiä kotiin ja vattan viereen maate. Hauskaa oli, kiitos kaikille!