En voi väittää heränneeni supervirkeänä, mutta kuitenkin jokseenkin tyytyväisenä olooni. Naapurihuoneen kavereita ei aamupalalla näkynyt, vaan kohtasimme sovitusti vasta klo 12 hotellin aulassa. Siitä edellisillan pelipaikalle, kamat nippuun, kamat autoon ja kohti Oulua. Otin ensimmäisen ajovuoron, ja Jony maksoi tankkauksen – hän kun oli muistanut lompakkonsa.
Ouluun on pitkä matka. Ajoimme erikoisreittejä keskustaan ja löysimme lopulta Ilonan. Paikkahan oli varsin tuore, viime vuonna avattu. Mukavan tuoreelta se vaikuttikin ja asialliselle lavalle oli ilo kantaa romppeet pystystystä varten. Pystyttelimme ja tsekkailimme tutuissa merkeissä ja kaikki oli iltaa varten lopulta aivan hyvin. Siirryimme syömään Sticky Wingersin puolelle ja tajusimme sittemmin, että nykyisen SW:n paikalla oli ammoin ollut Gloria, missä The Coveralls esiintyi kaksi iltaa putkeen lähes tarkalleen viisi vuotta aikaisemmin. Yökerhopuoli taas taisi olla entisen Apollon paikalla, ja Jony muisteli olleensa aikoinaan siellä Reginan vangit -tuurauskeikalla. Tuttuja mestoja, perhana! Iteki vähä soiteltu. Ruoka oli epäterveellistä ja aivan hyvää. Kiitos!
Jostain oli tullut talvi. Käväisimme hotellilla ja kohtasimme oitis vanhan tutun Kankaan Tapanin kollegaorkesterista Komia. Tällä oli kauaskantoisia seurauksia. Kavereilla oli kolme iltaa putkeen Oulun Ihkussa. Otimme huoneen haltuun. Kolmistaan on vähän ahdasta. Ei se mitään, koska hotelli oli kyllä aivan laadukas. Arina. Valmistauduimme keikkaan nauttimalla Kaskea ja panimotuotteita. Sitten taas muutaman korttelin kävely raikkaassa ulkoilmassa. Ilonassa oli melko lailla vähän väkeä, mikä oli vähän sääli huomata ensimmäisenä paikalle saavuttuamme. Noh, odottelimme kellon valumista(!) yhteen ja ryhdyimme paiskomaan. Alkuun taas haimme vähän yleisön kanssa asetelmia, mutta jo ekoilla biiseillä saatiin hilpeimmät oululaiset mukaan ja meno jatkui nousujohteisena. Olimme edellisillan tapaan lähteneet liikkeelle “kahden slovarin taktiikalla” ja tämä vaikutti huonolta idealta: ei jatkoon. Lopetimme perinteisesti Pöhkimöön ja päätimme jättää encoret tulevaisuuteen, mistä yleisökään ei tuntunut pahastuvan.
Keikan jälkeen vauhti kiihtyi. Istuimme salin puolelle yksille ja tarkkailimme juhlakansan otteita. Niitä riitti erilaisia. Neljän lähestyessä läksimme hotellille. Jo ennen hotellia yhytimme Komia-ryhmän ja läksimme heidän huoneeseensa porukalla jatkoille. Olipa mukava tavata kollegoita! Niinkin mukavaa, että itse lähdin ensimmäisenä nukkumaan aamukuudelta. Paras oli vielä edessä.
Heräsin ensimmäisen kerran puolen päivän aikaan. Tämä on todella, todella epätavallisen myöhäistä. Nousin tietokoneen ääreen ja kävin minibaarilla, mutta hyvin pian tajuisin oloni olevan todella “voipunut” ja painuin takaisin pehkuihin. Kun heräsin kahden jälkeen, Tuomainen veti vielä täysillä sikeitä, mutta Jomppa oli sentään päässyt ainakin Coffee Housen kahvitarjoilun ääreen. Oloni oli todella voipunut. Neljän aikoihin saimme itsemme viimein kollektiivisesti liikenteeseen ja päätimme toteuttaa haaveillun perinteen. Nimittäin viisi vuotta aiemmin olimme käyneet Otto K -nimisessä anniskeluravintolassa tutustumassa sen hampurilaisiin, oluisiin, “kokolattiamattokattoon” ja huojuvaan torniin. Nyt asiat olivat hieman toisin; Otto K oli muuttanut naapuriinsa (kuulostaapa kompleksiselta) ja sieltä ei löytynyt huojuvaa tornia. Sen sijaan ruokaa ja kaljaa sai. Söin, jopa joinkin, työläästi. Televisiosta alkoi nuorten lätkäpeli Suomi-Kanada. Vaikka en keppitappelun ylin ystävä olekaan, peli olisi kyllä kiinnostanut bänditovereiden seurassa. Koin oloni kuitenkin niin voipuneeksi, että palasin hotellille nukkumaan toviksi.
Keräännyimme iltaysiltä tekemään pienen varmistustsekin ja syömään (taas välillä). Olo oli huono ja ääni karmeassa kunnossa. Onneksi varsinkaan jälkimmäistä ei ruokailussa tarvittu. Vielä teimme yhden lenkin hotellille, missä lähinnä olimme porukalla voipuneita. Jonyssa sentään oli hieman virtaa. Lisäksi harmittelimme juuri kuulemaamme käännettä sen suhteen, että roudausmahdollisuus seuraavana päivänä olisi vasta lähempänä kello neljäätoista. Päätimme olojamme uhmaten roudata kamat autoon keikan jälkeen ja lupauduin vielä itse olemaan ajokuntoinen. Kauhiaa.
Olimme suunnitelleet kollegojen ja Ihkun katsastamista, mutta tämä jäi valitettavasti taas välistä, koska olimme hieman turhan voipuneita. Olimme turhan voipuneita myös omalle keikallemme, mutta pakkohan se oli koittaa saada itsestään kaivettua paras irti. Settilista oli jopa hieman eriävä edellisillasta, mikä olikin hyvä myös sen kannalta, että pari samaakin naamaa paikalla oli edellisiltaan peilattuna. Esiintyminen lähinnä pelotti, mutta kun äänikin jotenkin kesti keikan läpirääkymisen, saattoi sen kulkuun olla aivan tyytyväinen. Väkeä oli edellisiltaa paremmin ja varsinkin loppupään biiseillä päästiin jo kunnon sfääreihin. Hienoa! Hauskaa oli esim. Zombie-räimeen toimiminen yökerhoyleisöön ja tietenkin Pöhkimön joukkohuudatus, missä oli suuren urheilujuhlan tuntua. Kiitos! Olemme monesti käyttäneet keikoistamme termiä “työvoitto” jo nimityksen inflaatioon asti. Ja mitäköhän DJ tuumi nyt keikastamme? “Työvoitto!”
Se tunne, kun huonovointisena menee kasaamaan kamoja diskomusiikin bassojen muljautellessa rintalastaa, on sanoin kuvaamaton. Saimme sitä taas kokea. Kamat kasautuivat kuitenkin näppärästi ja takaovikin saatiin auki niin, että saatoin hakea auton parkista sen eteen. Rojut autoon ja hotellille nukkumaan. Tai ainakin yrittämään unen saamista.
Aamulla heräsin flunssaan, mikä olikin oikeastaan odotettavissa. Nyt Antto ajaa meitä kohti etelää. Hauska, mutta rankka reissu – taas kerran. Palaamme asiaan!