Uutiset

Kökkö Open Air 2013

Enää kolme viikkoa vuoden hienoimpaan musiikkitapahtumaan, joten räiskitään ilmoille vielä aiheesta pieni infopaketti. Päivämäärä on siis pe 30.8.

The Coveralls esiintyi ensimmäistä kertaa yleisölle keväällä 2003. Nyt on aika 10-vuotisjuhlakeikan, joka järjestetään tietenkin juuri Kökkö Open Airin yhteydessä.

Koska kyseessä on juhlakeikka, The Coveralls esiintyy erikoiskokoonpanolla. Luvassa on tavallistakin järeämpää soundia, kun yhtyeen peruskokoonpanoa Antto-Jony-Vili tulee täydentämään kosketinsoittaja, niin ikään äetsäläislähtöinen Arto Kumanto! Arton lisäksi lavalla saatetaan nähdä useampiakin vierailijoita, mutta tämä mahdollisuus jätetään vielä tässä vaiheessa yllätysmomentiksi.

Tapahtumapaikka on perinteiseen tapaan Pub Myllytuvassa ja sen pihalla. Myös Kökkönä tunnettu ravintola löytyy Sastamalan Äetsän Keikyän Pehulasta, katuosoitteesta Päätie 14, 32740 Sastamala. Piha on anniskelualuetta ja kaljahana löytynee tuttuun tapaan myös pihalta. Pikaruokaakin paikalta saa. Ellei ihmeitä tapahdu, Kökkö Open Airin koittaessa paikka on taas tupaten täynnä. Muistaakaa siis tulla ajoissa paikalle ja tarvittaessa jonotella tiskille tai WC-tiloihin rauhallisin mielin.

The Coveralls aloittaa soiton noin kello 23. Hauskanpito on sallittu!

Kökkö Open Air 2012