Uutiset

Kymmeneen vuoteen on mahtunut paljon hienoja keikkakokemuksia. Harvoja vähemmän hienoja, mutta myös muutamia erikoisia. Tässä muutama poiminta viimeksi mainituista – vaikkapa viisi mieleen tulevaa.

1) Voimiensa tunnossa ollut The Coveralls matkusti toisena toimintavuotenaan etelä-pohjalaiseen hotelliravintolaan keikalle. Kun oikein raflakeikalle päästiin, hoidettiin asiat viimeisen päälle: paikalliselta taksiyrittäjältä vuokrattiin pikkubussi, joka pakattiin täyteen omaa ja lainattua tekniikkaa. Matkustimme, roudasimme ja teimme kovalla vaivalla soundcheckin (haluaisin muuten todella päästä jotenkin kuulemaan, millainen soundimme tuohon aikaan yleisölle oli!). Tietenkin paikan henkilökunta tuli tässä vaiheessa ohjeistamaan, että moisella volyymilalla ei missään tapauksessa saa soittaa. Edeltävänä iltana paikassa oli ollut Klamydia ja veikkailin vahvasti ko. orkesterin vetäneen hippasen meitä lujempaa. No, tämä on toki tavanomaista. Erikoista oli se, että keikalle ilmaantui muistaakseni kolme maksanutta kuulijaa. Kaksi näistä oli umpihumalaisia miehiä, jotka toivoivat Hurriganesia. Tätä sitten esitimmekin lonkalta, koska huonompikin tulkinta tuntui kelpaavan. Toinen setti jätettiin henkilökunnan kanssa sopien soittamatta, koska paikalla ei ollut enää silloin asiakkaita.

Seuraavana päivänä palattiin kotiin. Illaksi silloinen komppiryhmä Ville & Timo palasivat paikalle Harlemin ruusu –tanssiyhtyeen riveissä. Oli kai sentään ollut muutama asiakas enemmän.

2) Taannoin meidät buukattiin kesäiselle hääkeikalle. Morsiuspari oli nähnyt The Coverallsin livenä ja halunnut nimenomaan meidät. Imartelevaa. Saavuimme paikalle hyvissä ajoin. Kaikki meni mukavasti, joskin odotusaika kamojen kasauksen ja soitannan välillä oli pitkä häiden tapaan. Olisikohan kuusi tuntia riittänyt? Saimme kuitenkin bäkkäriksi lasten leikkihuoneen ja juotavaksi yhdet hanajuomat mieheen. Alkoholitarjoilua häissä ei ollut (baaritiskiltä saattoi kyllä omakustanteisesti hakea). Niin sääli kuin se onkin, maassamme sitä monesti vaaditaan tunnelman kohottajaksi. Tällä kertaa tunnelma ei nimittäin juuri kohonnut. Maakuntalaulut raikuivat, kaaso selitti turboautostaan ja bändiläiset katselivat toisiaan hämmentyneinä. Sitten soitimme. Kaikista maailman näyistä, The Coveralls esittämässä valssia on yksi niistä. Siirryimme sujuvasti meille ominaisempaan matskuun. Yleisö istui yhtä sujuvasti pöydissä. Hääpari vähän yritti tanssahtaa, samoin vieraiden seasta löytynyt lapsi. Siinähän soitimme.

Keikan jälkeen roudattuamme poikkesimme baaritiskillä. ”Ketkä juntit tilaa kossukolaa”, aprikoin vasemmalla puolellani olevalle bänditoverille. Samassa tajusin, mitä morsiamen isä on juuri tilaamassa oikealla puolellani.

3) Teimme massiivisen kolmepäiväisen reissun rannikolla eräänä talvena, kun juhlapyhät siihen mahdollisuuden soivat. Varustauduimme tähän kiertueeseen pestaamalla Aarnen Van-kuskiksi ja lähdimme matkaan intoa täynnä.  Ensimmäisen illan keikkapaikka oli aivan ok, joskaan kuulijoita ei juuri paikalle tullut. Yksi juoppo jorasi, pari muutakin sentään edes käväisi lavan edessä. Illan kohokohta oli kuitenkin se, kun eräs neito rojahti lava-aidan läpi lavalle. Perässä seurasi mies, joka ryhtyi hiplaamaan lavalla makaavan naikkosen rintoja.

Ei ehkä paras keikka, mutta eipä mitään, koska kaksi oli vielä jäljellä ja mökkimajoituskin oli mitä mainioin.

Seuraavana päivänä pystytimme kamamme tuoreempaan ravintolaan, joka oli puitteiltaan suorastaan tyylikäs. Kesäpaikkakunnalta vaan tuntuivat puuttuvan talvella ihmiset. Keikan aikana ei juuri jorattu (paikalla oli ehkä maksimissaan 15 henkeä), mutta toisaalta yksi pöydällinen väkeä intoutui vallankin messiin viimisissä biiseissä, mikä pelasti asian. After-ski maistui sekin hyvältä.

Kolmas päivä toi uuden paikkakunnan. Väsynyt Ralls-seurue kasasi kamat vielä kerran turkkilaislähtöisen omistajan diskoon. Omistajataho itse viihtyi DJ-kopissa ja tanssimusiikki pauhasi peilipallojen välistä huumaavalla volyymilla. Omat äänentoistolaitteemme jäivät diskolle kakkoseksi. Suomirokkimme oli paikan eh… kansainväliseen ilmapiiriin väärä valinta. Suomi kun ei muutenkaan ko. kunnassa ole ilmiselvä ykköskieli kaikille. Hot’n’Cold toimi, muu vähemmän. Joskus paikka on vaan hieman väärä.Neljäs päivä oli onneksi vain paluu kotiin.

4) Olimme soittaneet länsi-suomalaisessa kaupungissa lauantaikeikan, minkä jatkoksi saimme vedon myös sunnuntaille. Lähes ainutkertaista! Täysin ainutkertaista taas oli se, että meidät oli buukattu yo-juhliin. Eipä siinä, setit pystyyn ja kaikki hyvin. Bäkkäriä ei paikassa ollut, joten odottelimme kylmässä autossa. Syömään sentään uskaltauduimme sisälle ja koitin myös juoda boolia niin paljon kuin kehtasin. Sunnuntai on vähän huono bilepäivä ja vaikka painoimme ihan mainion setin menemään, ei nuoriso (tai vanhempikaan väki) oikein tanssimaan uskaltanut. Kiitosta tuli kuitenkin, joten eiköhän keikka asiansa ajanut. Roudasimme kamat pois ja join lisää boolia. Uusi, erikoinen päänahka!

5) Eräänä hienona kevätpäivänä vedimme erikoisen keikan. Kahta ensimmäistä biisiä oli kuulemassa rajuimpien arvioiden mukaan n. 2500 ihmistä. Viimeisiä biisejä ei kuunnellut juuri kukaan, mutta taustamusiikistahan se meni ja auringossa soitteli ilokseen. Kyseessä oli tietenkin lentopallojoukkue VaLePan kultajuhlat Vammalan torilla. Erikoinen, mutta hieno keikka!

Täytyy myöntää, että tuosta yleisöstä kuuluva joukkoreaktio ensimmäiseen spiikkiin oli vähän eri tavalla vaikuttava kuin kohdan 1 vastaava.

Erikoishetkiä riittäisi enemmänkin, mutta siinä muutama. Soittaminen lasten liikuntatapahtumassa tai vanhassa lukiossani ovat olleet melko kaukana tavallisimmista Coveralls-esiintymisistä nekin. Ja jotenkin uskon, että erikoisissa tilanteissa tulemme olemaan jatkossakin.