Uutiset

10veemuistelmat osa 3: Otoksia taipaleelta

Tässä 15 hyvin satunnaista kuvaa The Coverallsin 10-vuotiselta taipaleelta.

Ensimmäinen The Coveralls -keikka ikinä vedettiin Äetsän Puuhalassa perjantaina 9.5.2003. Kuvassa bändi bäkkärillä ennen keikkaa:

ekakeikka.jpg

Vuonna 2003 otettiin myös promokuva pellossa. Vasemmalta Timo, Vili, Ville:

promo2003.jpg

Saman vuoden joulukuussa vedettiin Mouhijärven nuorisotoimen pikkujoulubileissä. Valaistus jätti toivomisen varaa:

mouhijarvi2003.jpg

Ville tanisti tähän malliin Puuhalassa vuotta ensikeikkaa myöhemmin:

puuhalaville.jpg

Kesällä 2004 mentiin Punkalaitumelle ja Vilin auto saatiin jo melko täyteen:

punkalaidunvili.jpg

Kökkö Open Airia ennakoitiin jo vuonna 2004 Pub Myllytuvan suomirokki-illassa:

mylly2004.jpg

Heimolassa vedettiin syksyllä 2004 hyväntekeväisyyskeikka yhdessä Harlemin ruusun ja äärimmäisen legendaarisen Yasmiinin tuoksun kanssa:

heimola2004.jpg

Timo hassutteli vuoden 2006 promokuvauksissa:

timo2006.jpg

Kun vuosi 2008 alkoi, oltiin saatu jo Antto remmiin ja vedettiin keikka Vammalan Baronissa:

baron2008.jpg

Keväällä 2008 palattiin Puuhalaan:

puuhala2008.jpg

Tammikuu 2009 toi taas Baronin, ja yhtä hyvältä näytettiin:

baron2009.jpg

Kesällä 2009 Tyrvään Sanomat teki jutun, jonka oheen kuvailtiin:

tyrvis.jpg

Kökkö Open Air 2009 oli hurja menestys:

koa2009.jpg

Armadillo ehti joskus rentoutua valitettavan lyhyen Ralls-pestinsä aikana:

armis.jpg

Nämä keikat, joilla kamerakin oli useasti mukana, päättivät yhden aikakauden:

armispromo.jpg