Kymmenenteen osaan on sopiva päättää 10-vuotismuistelmat. Yksi viikko jäi välistä, mutta jäipä pyöreään lukuun. Päätöksenä käytäköön bändin vaiheita läpi vuosi kerallaan.
2002:
Allekirjoittanut saa idean coverbändistä. Innoittajana on toiminut mm. silloisen tanssiyhtyeemme (Markus Marttila & Miehet mustissa) riehakas Born To Be Wild -soitanta. Ja ennenkaikkea idea siitä, että yleisön saisi helposti mukaan meininkiin, kun biisit olisivat valmiiksi tuttuja. Bändissä olisi mahdollisimman vähän väkeä, että kaikki sujuisi helposti. Tyylilajina punkrock; helppo toteuttaa kolmistaan. Olen juuri muuttanut opintoihin Virroille ja tylsemmät tunnit kuluvat mahdollista biisilistaa rakentaessa. Soittajat löytyvät helposti. Ville ja Timo ovat kavereita em. tanssiyhtyeestä. Varsinkin Villen kanssa on jo yhdessä fanitettu offspringejä ja greendayjeja (kyllä, keksin taivutusmuodon juuri itse). Treenaamme Äetsän nuorisotalo Puuhalassa. Biisejä saadaan pikavauhdilla soittokuntoon. Yllättävän hyvin vedämme, joskin kaikki nyanssit eivät varmasti kestäisi nykytarkastelua.
2003:
Keikkaa pitää saada, joten esittelemiseksi äänitetään promonauha. Biiseinä ovat Tahdon rakastella sinua, Fly Away, All The Small Things ja Self-Esteem. Vahamäen Janne äänittää rummut livesoitostamme. Äänitän itse loput. Lopputulos on aivan hyvä. Koulukaveri grafiikkapuolelta, Juvosen Ville, vääntää kannet kaljapalkalla. Ensimmäisen keikan saamme, minnepä muualle kuin Puuhalaan. Äänentoiston hoidamme itse. Keikkapäivä on 9.5. Maistelen ns. keikkapunsia innoissani ehkä liikaakin, mutta keikka menee silti aivan mukavasti. Tosin kesken keikan käyn kusella. Keikkoja seuraa vielä kuusi lisää: Kiikoisten Purpurirock, Huittisten Kick Up The Music, Espoon teekkaribileet, toinen Puuhala-veto, kavereiden “yksityistilaisuusbileet”, jotka nekin sattuvat olemaan Puuhalassa ja Mouhijärven nuorisotoimen pikkujoulut. Repertuaari kasvaa. Bändiläisillä on kivaa ja meno maistuu.
2004:
Äänitämme jo toisen promolevymme. Äänitän ja miksaan itse. The Coveralls kuulostaa jo aika samantyyppiseltä kuin nykyään. Biisit ovat Rusketusraidat, Whenever, Wherever sekä Autiotalo. Viisi keikkaa: Puuhala, Hotelli Jurva ja Punkalaitumen ulkoilmabänditapahtuma. Näiden lisäksi kaksi, jotka pitää mainita erikseen. 30.7.2004 soitamme Pub Myllytuvan pihalla järjestettävässä “Suomirokki-illassa”. Saamme lämppäripestin, kun lähiseudun kokeneemmista soittajista koottu pumppu vetää myöhemin illalla. Onneksi pääsimme mukaan, sillä tämä loi mainion pohjan myöhemmälle Kökkö Open Airille. Toinen erityinen tapahtuma on 25.9., kun osallistumme Äetsän musiikkikoulun hyväksi järjestettävään tukikonserttiin Heimolan nuorisoseurantalolla. Illan avaa tanssiyhtye Harlemin ruusu, jossa soittavat samat henkilöt kuin em. Markus Marttila & Miehet mustissa -kokoonpanossa, joskin tilalleni bändiin on saatu pitkän linjan tanssimusiikkiguru Kari Kynnysmaa. Toisena soittaa mitä legendaarisin Yasmiinin tuoksu, jonka poikkeuksellinen live-esiintyminen on jotakin käsittämätöntä. En tiedä miksi, mutta saamme kunnian soittaa viimeisenä. Hieno meininki!
2005:
Toiminta jää tauolle, suurilta osin siksi, että Teräsbetoni-yhtyeeni saa tuulta siipiensä alle. Myös Harlemin ruusulla riittää keikkaa, mikä kuljettaa Timoa ja Villeä. Tapaan Teräsbetonin teknikoksi saapuvan Antto Tuomaisen, hassunoloisen kikkarapään.
2006:
Palaamme lavalle Vammalan uutukaisessa Bar & Club Baronissa. Meininki on mahtava. Tästä huolimatta tauko jatkuu edelleen, osin em. syistä, osin siksi, että Timo siirtyy Helsinkiin. Opiskelupaikka suuressa ja mahtavassa Sibiksessä aukeaa klassiselle kitaristille. The Coveralls nousee joskus keskusteluissa esiin.
2007:
Loppuvuodesta olen katsomassa silloisessa Sputnik-ravintolassa MoonMadness-yhtyeen keikkaa. Yhtyeessä soittaa rumpuja Antto Tuomainen, jonka kanssa olen ystävystynyt. Keikan jälkeen kaljoitellessamme mieleeni tulee kysyä kyseiseltä multi-instrumentalistilta, kiinnostaisiko soitella bassoa punkrokkaavassa coverbändissä. Antto lämpenee. Mites taustalaulut? “En oo laulanut, mutta eiköhän nekin jotenkin sujuis”. Allekirjoittanut, Antto ja Ville kokoontuvat Pispalalaiseen kellaritreenikämppään. Soitto soi. Hymy nousee kasvoille.
2008:
Avamme vuoden 11.1. soittamalla keikan, jälleen Baronissa. Keikka on menestys. Seuraavaksi kokeilemme tuoreita sähkörumpujani, voisiko nyt soittaa peräti Pub Myllytuvan sisätiloissa? Kyllä. Toimii. Tämä avaa meille täysin uusia keikkamahdollisuuksia. Päätän kysyä Pub Myllytuvan omistaja-Tainalta, kiinnostaisiko hommata rekkalava pihalle ja järjestää ulkoilmakeikka? Nimeltään vaikkapa Kökkö Open Air. Tainaa kiinnostaa. Ensimmäinen KOA enteilee menestystä, vaikka piha ei vielä anniskelualuetta olekaan ja kansa pysyy pääosin terassikarsinassa. Soitamme myös Puuhalassa ja löydämme uuden meille sopivan keikkapaikan: Forssan Kultajyvän.
2009:
Homma lähtee käsistä. Olemme välillä jopa omasta mielestämmekin hyviä. Soitamme 20 keikkaa ja löydämme useita uusia keikkapaikkoja. Ystävänpäiväkeikalla Lammin Hovissa Villeä tuuraa Armadillo Honko. Vuoden kohokohta on kuitenkin Kökkö Open Air. Pihaan on saatu anniskeluoikeudet. Meininki on käsittämätön, väkeä ja tunnelmaa riittää. Bändi on innoissaan. The Coveralls saa YouTube-kanavan. Aarne “Antonveli” Tuomaisesta tulee puolivakituinen keikkakuski. Ajoneuvona toimii isä-Tuomaisen sittemmin vainajoitunut Chevy Van. Keikkamyyjäksi ryhtyy Teräsbetoni-kuvioista tuttu Minni Kumpuvuori DexViihde-toimistolta.
2010:
28 keikkaa. Näiden lisäksi The Coveralls saa rinnalleen akustisen pikkuveljen, jotta keikkoja saataisiin senhetkisille ammattimuusikoille Antolle ja allekirjoittaneelle vielä enemmän. Duo Kovaralli tekee muutaman keikan pitkin Suomea. Keikkoja alkaa olla mukavasti myös peräkkäin. Käymme mm. Oulussa ja Kalajoella. Ohjelmisto laajenee. Loppuvuodesta Minni lähtee Dexiltä ja vaihdamme keikkamyyjää. Uusikin löytyy Dexiltä, bilebändeihin erikoistunut Lena Haapala.
2011:
Yli 50 keikkaa, jos muutamat Duo Kovaralli -keikatkin lasketaan mukaan. Se on jo oikeasti melko paljon. Mukaan tulee yhä enemmän yökerhoja, missä pitäisi vetää myös tanssittavampaa. Vastaamme huutoon, mutta rock-meiningistä tinkimättä. Muutamia poimintoja keikkavuodesta: 29.4. juhlistamme keikalla VaLePan hopeamitalia ja heinäkuussa keikkailemme Orimattilan Kantrifestareiden housebandina. Tarkoittaen keikka päivällä, keikka illalla, keikka päivällä, keikka illalla, keikka illalla. Vielä yhdeksi illaksi suuntaamme Anton kanssa suoraan duokeikalle. Sitten on veto loppu. Muutan Tampereelle, mistä käsin on mukava startata porukalla keikkareissuille. Ville on muuttanut jo vuosia aiemmin. Antto taas on ollut tamperelainen koko bändissäoloaikansa.
2012:
39 keikkaa, Kovarallit taas laskettuna mukaan. Hyvä meininki, joskin toki myös pientä rutinoitumista. Sisäpiirijutut saavat uuden tason. Tällä kertaa VaLePa voittaa lentopallokultaa, ja soitamme torijuhlissa parille tuhannelle ihmisille. 20.10. soitamme keikan Kuopion Ilonassa, joka on tarjonnut joka kerta mainiota meininkiä. Keikan jälkeen Ville lähestyy mailitse ja kertoo lopettavansa bändissä. Olemme ihmetyksestä soikeita, mutta mietinnän jälkeen huomaamme jo aiemmin tuntuneen siltä, että suurin palonsa tähän on ehkä hiipunut. Ymmärrämme. Otan puhelun Armadillo Hongolle, Äetsän metallirumpalointimaestrolle. Armadillo miettii ja soittaa takaisin. Hän on mukana. Treenaamme nopeasti ja teemme Armadillon kanssa loppuvuonna ja seuraavana keväänä yhteensä 15 keikkaa. Armadillo istuu bändiin mainiosti.
2013:
Kevään edetessä Armadillo tuumaa, ettei halua missata missään nimessä kovassa nosteessa olevan Amendfoil-bändinsä keikkoja. Tästä vääntäessä lopulta hän tulee valitettavasti siihen tulokseen, että meidän olisi järkevintä hommata uusi vakirumpali. Tuttavapiiriä käännellään läpi, mutta kaikin puolin täydellistä hahmoa on vaikea löytää. Yllätykseksemme ilmoitukseni muusikoiden.netin wanted-palstalla tuottaa yhteydenoton. Jony kertoo olevansa käytettävissä ja sovimme tapaavamme kaljan merkeissä. Antto on maailmalla. Kerron, että nyt löytyi kaveri, joka vaikuttaisi tyyppinä oikein sopivalta. Järjestämme koesoiton, missä Arto tuuraa Anttoa. Jony vakuuttaa myös soitollaan ja saa pestin. Ensimmäiselle keikalle lähdetään – totta kai – treenaamatta ja bassotuuraajalla. Tämän jälkeen homma saadaan stabiilimmaksi ja keikkaa heitetään aktiivisesti. Antolle joudutaan ensimmäistä kertaa hoitamaan tuuraaja muutamille keikoille. Onneksi ennenkin eri rooleissa jeesinyt Arto Järvinen jeesaa. Samoin alkuperäinen basisti Timo, mikä on todella hienoa.
Kiitos ihmisille muistelmien seuraamisesta! Nähdään 10-vuotiskeikalla Kökkö Open Airissa ja sen jälkeen The Coveralls jatkaa sitä, mihin se on suunniteltu: keikkailua pitkin Suomea.
The Coveralls jatkaa omilla ehdoillaan
Välivuosi 2021
Tretjan “yksivuotishaastattelu” katsottavissa
Vuoteen 2020
Kökkö Open Air 2019
The Coveralls on jälleen kokonainen
Ikäviä uutisia: Antto lopettaa
Keikkoja syksylle
Kiitos Kökkö Open Air 2018
Luvassa festari- ja juhlahumua
The Coveralls julkaisee kesäbiisin 1.6.
Kökkö Open Air 31.8.2018
Duo Kovaralli tänään VaLePa-tunnelmissa
Festarihumua luvassa kesällä!
Uudet kotisivut ja keikkoja keväälle