Lähettämäni promootiosähköpostin perusteella Lammilta tarjottiin keikkaa lyhyellä varoitusajalla. Vastasimme oitis: “kyllä”. Poikkeukselliseksi tilanteen teki se, että Villellä oli toinen keikka samana päivänä, minkä hän oli ystävällisesti merkinnyt bändikalenteriin – tosin vain itsensä nähtäväksi. Onneksi apu löytyi läheltä ja tajusin pyytää tuuraajaksi Samu “Armadillo” Honkoa, tuota mainiota miestä ja tiukkaa rummuttajahahmoa. Hän suostui ja pienen treenauksen jälkeen homma toimi mainiosti. Saatoimme siis lähteä liikkeelle vailla huolia.
Keikkareissun alkua ystävänpäivänä odotellessani kävin jopa lenkillä piittaamatta muutamasta edellisiltana Kökköbaarissa nautitusta oluesta, sillä edelliskeikka Vammalassa osoitti jälleen täriseväninnostuneen odottamisen johtavan vain ylilyötyyn liekitykseen. Hallitsin itseni siis mainiosti ja olin oikeastaan hieman aiottua myöhemmin Äetsän treenikämpällä noutamassa Armadilloa rumpuineen. Ne olivatkin esimerkillisesti pakkausvalmiina ja kohta jo jouduimmekin ihmettelemään, pitääkö aikaa tappaa vielä yhdellä Kökköbaarissa ennen lähtöä. Päätimme kuitenkin suunnata tien päälle.
Autoni kyyditsi meidät Nokian Shellin (kaljaa ja sämpylää messiin) kautta Pirkkalaan, missä olimme sopineet tapaavamme Tuomaisen nuoret, kauniit veljespojat. Hekin olivat etuajassa paikalla, mitä juhlistimme roudaamalla kamoja keikka-autoon, tuohon veljesten käyttöömme hankkimaan oivaan Vaniin. Nehän sukelsivat (kamat, ei veljekset) takaluukkuun, jotta heilahti, ja pääsimme matkaan. Matkalla vahdoimme kuulumiset, fiilistelimme Armadillon keikka-asua ja poikkesimme vain kerran, legendaarisessa “Suolakukossa”.
Lammi löytyi helposti ja Hovi vielä helpommin. Paikalla olikin jo Markku “Malkku” Mäkipää, joka oli ystävällisyydessään pystyttänyt tuomansa PA-kamat. Lisää romua kehiin ja pian päästiinkin vähän tsekkailemaan. Valomieheksi Markku nakitti kuskin tointa suorittaneen Aarne “Veli” Tuomaisen. Ainoa miinus taisi olla Anton “pajalta löydetty” säröpedaali, jonka toiminta oli epäasianmukaista. Niinpä vanha kunnon Behringer Euroshopper -pedaali joutui käyttöönotetuksi. Mutta hei, sehän on vaan basso…
Olosuhteet olivat kunnossa. Lavalle mahduttiin mainiosti ja takahuonetilat palvelivat bändiä. Siellä saimme oikein apettakin, tällä kertaa jotakin “italianpadalla täytettyä paprikaa” -tyylistä, joka maittoi. Muukin, vaikka esim. suolapähkinät salaatissa olivat hieman normaalia eksoottisempi ratkaisu. Ruokapöydästä suuntasimme saunaan kera Armadillon ja Aarnen. Siitä oli hyvä lähteä hakemaan viimeisiä fiiliksiä ennen esiintymistä. Henkilökohtaisesti koitin nyt panostaa siihen, että litkin kaljaa ennen keikkaa korkeintaan hyvin rauhallisesti, enkä hermoile tekemisistäni.
Puoli yhdeltä oli keikka sovittu alkavaksi. Marssimme lavalle intron soidessa ja hyvällä fiiliksellä. Edes Samu “Irmakello” Honko ei tuntunut poikkeuksellista rooliaan jännittävän kummemmin. Starttasimme takuuvarmasti All The Small Thingsillä ja heti tunsin sen, että nyt kulkee hyvin. Hovissa väkeä ei aivan pilvin pimein ollut, mutta eturivit täytti innokas joukko, joille oli todella mukava paiskoa menemään. Itsehän kirosin hieman omaa osuuttani Vammalan keikan jälkeen, mutta nyt kulki. Kitaraa soitin jopa poikkeuksellisen hyvin ja kai se laulukin siinä meni. Armadillo täytti hälle jätetyt suuret saappaat mitä mainioimmin ja Anttokin oli liekeissä, mitä nyt vähän harhaiskujaan myöhemmin bäkkärillä kirosi. Settimme oli perusvarmaa kauraa sekä itsellemme että toivottavasti myös yleisölle ja encorena paukutettiin vielä Basket Case ja Ei tippa tapa. Levoton tuhkimo tuntuu menevän sen verran mukavasti kaupaksi, että se kannatti ehdottomasti ottaa ohjelmistoon.
Poistuimme lavalta takahuonetiloihin hikisinä, mutta tyytyväisenä. Hyvä keikka! Sihijuomat vaan poksahtelivat, koska roudauskin satiin suorittaa vasta seuraavana päivänä. Komiaa! Haistelimme vähän vielä tunnelmia baarin puolella, missä vauhtiin alkoi päästä Irma-tilauksineen Armadillo “Irmakello” Honko. Juomaa tuli sen verran mukavasti pöytään, ettei mies voinut jäädä reissusta plussan puolelle. Jatkot järjestettiin vielä takahuonetiloissa, minkä jälkeen aamulla herätessä väsymys oli suuri. Roudasimme urheasti myös Markun kamat (kuljetus oli nimittäin vaikeaa takaoven kautta), vääntäydyimme Dalai Laama -pitsan ääreen ja lähdimme kohti koteja. Paljon väsynyttä juttua, vähän roudausta, ja illalla megalomaaninen väsymys. Hieno reissu, siis!