Tämänkertaisen reissumme ensimmäinen vastoinkäyminen tuli jo hyvissä ajoin ennen toukokuuta: viikonloppukeikoistamme toinen, eli perjantai, peruttiin tilaajan toimesta. Ovat kuulemma perjantait Joensuunkin Ilonassa menneet niin hiljaisiksi, että livetoiminta niiltä on pitänyt lopettaa. Sääli. Monellakin tapaa. Itsekkäästi ajateltuna ihan senkin takia, että ajomatkalle tulee hieman vähemmän katetta. Vastoinkäymiset eivät kuitenkaan jääneet tähän etukäteiskolaukseen.
Varsinainen matkanteko ei niinkään ollut vastoinkäyminen. Vanha klisee “pessimisti ei pety” osoittautui taas kerran toimivaksi. Matkaan kun suhtautuu asiaankuuluvasti asenteella “ikinä ei päästä perille ja onpa tämä Suomen läpi ajeleminen paskaa”, Jony Manuel Fangion vauhti saattaakin yllättää. Matka taittui ja perillä oltiin jopa etuajassa. Niinpä oli aikaa käydä ostamassa Salesta hiuslenkkejä.
Roudailimme ja pystyttelimme kamat, minkä lomassa kuulimme uudesta käänteestä: meluasioiden takia äänenvoimakkuus tanssilattialla ei saanut ylittää 95 dB:n rajaa. Asian varmistamiseksi paikan äänentoistojärjestelmään oli kytketty limitteri, joka ääntä ei tätä voimakkaammin ulos edes päästäisi. Tätä emme pitäneet ongelmana, olemmehan sähkörummuin varustautuneina rockbändiksi tarvittaessa sangen hiljainen orkesteri. Asia kulminoitu ongelmaksi soundcheckissä: kaikki oli niin kuin piti, mutta ennen niin mainiosti äänen toistanut paikan järjestelmä kuulosti, jos sana on vapaa, surkealta. Jos volumea nosti, tavallisuudesta poiketen surkeus vain lisäänty. Tajusimme tämän limitterin kyseenalaiseksi ansioksi. Emme voineet muuta kuin yrittää vääntää soundit edes jotakuinkin toimiviksi mahdollisuuksien rajoissa, joita riitti. Ei siis mahdollisuuksia, vaan rajoja.
Venähtäneen tsekin (lisäksi asettelimme kameroita ja äänityslaitteita) jälkeen oli odotetun tapahtuman vuoro, sillä suuntasimme keikkaruokailulle aiemmilla reissuilla mainioksi osoittautuneeseen Kreeta-ravintolaan. Olimme paikalla viime tipassa, mutta siitä huolimatta annokset ilmestyivät eteemme vauhdilla ja ruoka maistu. Ki-tois!
Hotelli haltuun, pari hassunhauskaa videota (puhuvat papukaijat? kyllä!), pari hassunhauskaa juomaa ja kohta jo takaisin pelipaikalle. Pelipaikalla tapasimme ravintolapäällikön tms. vastuuhenkilön, joka oli huolissaan siitä, että lavalla oli käytössä meidän omat aktiivimonitorimme. Kuten aina ennenkin. Hämmennyimme. Lopulta kävi ilmi, että tämä oli kielletty uudessa ohjeistuksessa, joka oli kaikille bändeille pitänyt toimittaa. Meille ei oltu toimitettu. Pelästyimme. Monitorimme olivat kuitenkin niin hiljaiset, että saimme siunauksen niiden käytölle tällä kerralla. Muutenkin asia hoitui hyvän yhteistyön merkeissä, mutta fiilistä se ei varsinaisesti nostanut. Uusi ohje oli muutenkin uhkauksineen sen verran pelottavaa luettavaa, että saatoimme kiitellä onneamme liikkellä olemisesta nimenomaan The Coveralssin kanssa.
Eikä siinä vielä kaikki. Kun piti ryhtyä soittelemaan, livepuolella oli asiakkaita noin kaksi kappaletta silmämääräisesti laskettuna. Niinpä meille ehdotettiin “setin aloittamista vasta lähempänä yhtä, lopettakaa kuitenkin kahdelta”. Tämä sopi. Vedimme “paskat biisit” yli settilistasta. Sitten kehiin. Miten DJ sai diskomusan soimaan PA:sta niin kovaa? Alkunauhamme tuli kuin mankasta. Tosin kymmenisen läsnäolijaa eivät sitä luonnollisestikaan metelillään jyränneet. Arvelutti. Päätin vetää kovaa, vaikka kukaan ei tanssisi koko tunnin aikana. Polkaisimme erittäin kompaktin ja pelkkää A1-materiaalia sisältävän settimme käyntiin. Jokin taisi sittenkin illassa osua kohdilleen, sillä ensimmäiset tyypit houkuteltiin lattialle heti, seuraavat biisi biisiltä ja setin puolivälistä eteenpäin meininki yltyi suorastaan hyväksi! Varsinkin Jony oli hyvässä liekissä ja viihtyi enemmän lavan etuosassa lietsomassa kuin rumpusettinsä takana. Ko. sijaintiin meinasikin tulla miekkoselle välillä kiire.
Encoreja ei aikataulusta johtuen edes oltu ajateltu, vaan sammuttelimme kamat, korkkasimme keikkaoluet ja painuimme nukkumaan. Hämmentävä ilta, kaiken kaikkiaan. Aamulla kohtasimme -palan tiimoilta jo hyvissä ajoin. Yhdeltätoista kasaamaan, roudaamaan ja kohti kotia. Ajoin pitkästä aikaa koko pätkän, eikä edes potuttanut.
Oulu ja Joensuu tuli nähtyä viikon sisään. Seuraavan keikan tapahtuminen Tampereella ns. kelpaa.