Iltapäivällä kahden jälkeen istuin turkulaisella terassilla maistelemassa virkistävää vehnäolutta. Aurinko paistoi kesäisesti ja leppoisa tuulenvire piti ilman kuitenkin raikkaana. Vain kaksi asiaa oli vialla: edellisenä päivänä pieni lentsunpoikanen oli alkanut kiusata ja lisäksi bussini Tampereelle oli lähdössä pikapuoliin. Ei siis auttanut kuin kivuta onnikkaan.
Kahtakymmentä yli viiden astuin sisään Ilonaan, missä kohtasin komppiryhmän iloiset veikot. Kellään ei ollut tälläkään kertaa krapulaa, mikä jaksaa aina tuottaa pettymyksen. Pojat olivat mukavasti saaneet jo kamat autosta sisään, joten pääsin aloittamaan suoraan käyttökuntoonlaittopuuhista. Näissä ei kummempia ongelmia tullut vastaan ja soundi oli kohdallaan, joten puoli kahdeksan aikaan hipsimme syömään lohipastaa ja sen jälkeen hajosimme omiin bat-osoitteisiimme.
Olimme paikalla puolenyön tietämillä ja Ilonassa oli aivan superhiljaista. Noh, näitä “alkuillan” hiljaisuuksia on koettu ennenkin, mutta vähän arvelutti, millaiset tahnhut illalle saataisiin. Onneksi tuttujakin oli lupautunut paikalle. Aloitimme saamamme ohjeistuksen mukaan varttia vailla yksi ja vaikka tungosta ei paikalla ollut, jotenkin positiivisella meiningillä keikka kuitenkin lähti käyntiin. Ihmiset tuntuivat diggailevan aidosti, mikä on aina kiva.
Itselläni ei ollut aivan paras päivä. Lenssu päästi yllättävän vähällä, mutta olin teipannut korvamonitorit jotenkin huonosti kitaranhihnaan ja aina kun kitara liikahti, tunsin ikävän nykäyksen korvissani. Lisäksi kuuntelussa oli ongelmia (ne saattoivat toki olla myös päässäni) – onneksi pojat sekoilivat hekin ihan muuten vaan.
Keikan kohokohtia tuntuivat olevan monet suomirock-biisit – kyllä me vain ollaan punaniskoja lavanreunan molemmin puolin. Ei haittaa! Kuuma kesä -merkkiteos osui maaliinsa mainion kesäpäivän päätteeksi ja encore läpsyteltiin vielä punk-Tapsan muodossa. Aivan hyvä. Lopussa itse asiassa meno oli jo sangen kovaa ja väkeäkin hyvin paikalla, joten iltaan saattoi olla perin tyytyväinen. Hyvä Tampere!
-Vili