Aamu ei valjennut. Tai en ainakaan muista sen valjeutumisesta. Haettiin kamat soittopaikalta. Vili ajoi. Keli oli ikävämpi kuin länsi-venäläisen helvetissä. Reitti kulki Mikkelin kautta Jyväskylään ja matka tuntui kai aika pitkältä. Vili ei päästänyt rytmiryhmää rattiin, mikä oli vuoden kansalaisteko 2012.
Perillä odotti muinaisjäänne empaattiselta 80-luvulta. Kompleksiin kuului tanssisalina ja resepsuunina toimiva päärakennus, sekä pari Bates Motel-henkistä asuinrakennusta. Kuin tähtenä joulukuusessa oli salissa juuri alkamaisillaan Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton Pihtiputaan paikallisjaoston pikkujoulut. No, me vanhat keikkaraakit luovimme tilaisuuden lomassa kuin rukiin siemenet kyntövakosessa ja pystyttelimme tavaramme soittolavalle vähin äänin. Jouluruokaakin saatiin. Ruoka oli oikein maukasta vaikka siitä mautonta huumoria heitettiinkin. Vaihtelua ainaiselle tex-mex-Pexille. Siitä kiitos.
Keikka oli taas keikka. Hirveitä ylistyksiä ei voida jaella ainakaan yleisön suunnalle, mutta tuli huomattua sekin, että vaikka porukka istuu pöydissä ja ketään ei kiinnosta, niin ei tarvitse kuin sen yhden tyypin vähän hymyillä ja nyökytellä hyväksyvästi, niin taas jaksaa soitella. Kiitos sinulle, täti etuoikealla. Mutta joo, keskenämme pidimme kivaa taas. Keikan jälkeen otimme hieman relaksanttia ja jokainen sai vuoron perään valkata mieluisia tallenteita Youtubesta. Kultturelli älymystö soitatti mm. Amendfoilia, Tenho Tuiskua ja taistelu-Jaskaa.
Aamulla meiti odottikin vasta valmistettu aamiainen ja homma toimi. Ilo oli tavaraa pakata. Paluumatkalla ei enää asiaa ollut, mutta silmät vedessä sai keskiviivaa tihrustaa. Ilon kautta, plikat.