Bilebändin päiväkirja

Pitkän keikkatauon jälkeen pääsimme vihdoin asiaan. Vapaista viikonlopuista olimmekin saaneet jo kylliksi, eipä tarvinnut enää lähteä baariin musiikin ja kaljan pariin. Eiku.

Lähdimme aikaisin päivällä. Innokkaita kuskeja oli niin paljon, että saatoin toteuttaa “en aja metriäkään” -uhoani. Matka taittuikin mukavasti ainakin sulkeutuneella itselläni. Kuskina toimi Nokian oma suoristusrauta Jömpylä Oittinewitz. Kuopion lähialueille saavuttaessa vierailimme myös Alkossa (kun Joni ei käy kaupassa ollenkaan) ja kaupassa. Mukaan tarttui, lainatakseni legendaarista sinivalkoista radioääntä Nahka-Tapsa Suomista, “lempijuomaani, alkoholia”.

Ilonaan ajoimme kerrankin suorinta tietä, koska biljardipöydän kokoinen mininavigaattori (ai pädi?). Teimme vähän semmoisia asioita, joita tehdään ennen kaljanjuontia tai soittamista. Soundi oli hemmetin hyvä, kuten meillä aina. Sitten painuimme syömään. King’s Crown tarjoili hyvää ruokaa, kuten heillä aina.

Painuimme heti Ilonaan odottelemaan päivän ensimmäistä vetoa. Mestassa oli nimittäin ensin yksityistilaisuuspikkujoulut, joiden tiimoilta saimme sisällytettyä reissuun mukavan lisäsetin. Astelimme tyhjään saliin, missä ei ollut ketään. Baarimikkojen lisäksi EI KETÄÄN. Laitoimme alkunauhan raikaamaan ja kun päästimme ensimmäiset räikäiset sointumme eetteriin, muutama ihminen ilmestyi salin ovelle. Tästä päästiinkin sujuvasti alkuun ja loppujen lopuksi tämäkin veto oli aivan onnistunut.

Puoli yhdeltä sitten ensimmäinen normaalikeikka. Painoimme aika perinteisen kattauksen, joka sai aika perinteisen suosion. Hyvä perjantai-ilta, vaikkei ihan täyteen tupattua (kuten perjantaisin yleensäkään) ollut. Encorea ei taputeltu liiemmin, joten saatoimme tutustua esim. jääkaappiimme eksytetyn kuohuviinin (tumman Kruson vastapainoksi PLANKTONINVAALEA CRUSE) saloihin. Sen teimme. Nuorena, urheilullisena ja viriilinä nuorena miehenä karkasin ensimmäisenä paikalta ja menin maate.

Aamulla heräsin krapulatta, nautin aamiaista, kävin shoppailemassa (oolstaarit 44€ooh!) ja suorin kolmen vartin lenkille. Ankeassakin ilmassa kivat nuo Kallaveen rannat. Suihkun jälkeen meinasi jo tulla aika pitkäksi, kunnes krapulakaksikko naapurihuoneessa heräsi ja suksimme kiinalaiselle lounaspäivälliselle. Nuo krapulaiset hölmöt eivät tajunneet ottaa noutopöydän seuraksi olutta. Minä tajusin. Kiinalaisesta jatkoimme ale pubiin, missä juuri sopivasti (tai ehkä tällaisen futislutuuriniilon mielestä “sopivasti”) alkoi kendon höntsyturnauksen peli Suomi-Tshekki. Katsoimme siis pelin ja nautimme virvokkeista. Sitten kävimme Ilonassa. Jonyn sähkörumpujen (mun rummuthan ne on edelleen, saakeli, kun Jonyn eivät vieläkään ole saapuneet!) “symbaalit” eivät olleet oikein toimineet edellisiltana jouhevasti. Niitä koitettiin repareerata ja lopulta Jony löysi väliaikaisratkaisun haitsun ja crashin vaihtamisesta päittäin. Kuopion musiikkiliikkeistähän ei tietenkään moisia löytynyt, saati stereopiuhaa.

Siitä taas syömään ja pian oltiinkin jo lavalla. Antto tiedosti seuraavan päivän kuskipestinsä, selvisi ja hikoili. Hymyili se silti. Laulaminen oli itselle hirvittävää, mutta meininki sai luvan korvata. Meininki irtosikin suuremmitta pohdinnoitta. Jonykin tuntui olevan liekeissä eestaas heiluvien kapuloiden ja suoristettujen kutrien takana. Painoimme kovin ja saimme palkaksi encorepyynnön. Vedimme vähän Tapsaa ja painuimme takahuoneeseen. Antto meni Paleface-coverin jälkeen nukkumaan, me muut joimme vielä yhdet ja painuimme myös pehkuihin pizzerian ja Tikkas-Esan tallenteiden kautta.

Tallenteesta tuli muuten mieleen, että Matlock-toiminnan tuloksena selvitimme viimein, kuka hymyilee Jutin “Eteenpäin on menty” -videon taustalla. Herra Hakkarainenhan se. Tämä ilahduttava tieto löi laudalta kaiken muun tällä reissulla.

Kotimatkalla kuuntelimme lauantain keikan tallenteen. Alko hyvin, loppui huonommin. No, ei semmoista oluetta voikaan kuunnella.