Bilebändin päiväkirja

7.11.2015 Ilona, Lappeenranta

“Lähde Lappeenrantaan…” No mehän lähdettiin ja tällä kertaa Oittisen Jonin kanssa kahden, sillä Rantsu-Rantanen oli saapuman paikalle Onnibussipäissään Helsingin kulttuurilomaltaan. Matka tuntui suorastaan saatanallisen pitkältä. Syy lienee ihanan harmaa Suomi ja erikoisen ruuhkaisat tiet. Perille saavuttiin kuitenkin ajallaan ilman sen kummempia kommervenkkejä.

Henkilökohtaisella tasolla pääsin nyt ensi kertaa nauttimaan Lappeenrannan Ilonan omasta äänentoistolaitteistosta, mikä onkin tuntuva helpotus olemattomille roudauslihaksillemme. Äänentarakastuksen alkuvaiheilla huomasimme kuitenkin erikoisen ongelman. Jostain syystä signaali tuli pihalle monoksi summautuneena heleän leveän stereon sijaan. Hetken pähkäilyn jälkeen otimme yhteyden DJ-mieheen joka kertoi itsekin huomanneen saman ja olleensa myös neuvoton asian suhteen. Tulimme siihen tulokseen, että tuskinpa kyseinen seikka vaikuttaa tämän iltaiseen lipunmyyntiin ja hoidimme tsekin loppuun normaalisti.

Raavaina miehinä nautimme salaattia ja siirryimme Cumuluksen suojiin. Vili oli muita odotellessaan tehnyt saunaosastolla tuttavuutta helsinkiläiseen 3rd Trip-yhtyeeseen ja ehdotti meille iltapuhteeksi heidän konserttiaan Lucky Monkeys-ravintolassa. Pienen harhailun jälkeen (no se on siinä jossain kävelykadulla) baari löytyi ja saavuimmekin mestoille juuri sopivasti. Trion konstailematon stoner vakuutti cover-miehet. Mahtavaa pörinää ja hidastelua, jottemme paremmin sano!

Ilonaan saavuttuamme oli paikalla yllättävänkin paljon väkeä. Ottaen vielä huomioon senkin, että lähes seinänaapurissa soitti parhaillaan suosikkiyhtye Yö. Senkin likaiset legendat! Keikka rysähti käyntiin ajallaan klo 01 (voi morjes näitä soittoaikoja) ja tunnelma oli alusta asti riehakas. Lähes ensimmäistä kertaa esitetty Koivuniemen herra-kappalekin meni varsin mukavasti. Yleisö viihtyi. 90 minuutin soiton jälkeen haluttiin vielä encore ja Tapani Kansalla oli kunnia taputella illan työt pakettiin. Hetken bäkkärillä hassuttelun jälkeen siirryttiin hotellin puolelle nauttiman yön iloista.

Aamulla syötiin puuroa, käärittiin johtoja, kannettiin mm. älppeniä ja istuttiin autossa.

Hieno keikka! Hieno bändi! Hieno Lappeenranta! Hieno homma!