Ah autuutta, kun sai kääntää kokkaa kohti Mikkelin kesäkaupunkia ja Wilhelmi-baaria, joka myös keikkamuusikon keitaana tunnetaan. Tälle kertaa rumpupenkkiin oltiin ruuvattu mm. Retropop-yhtyeestä tuttu Mika Ojalehto, eli Ojalehdommika, ja kun itsekin olin taas pienoisen tauon jälkeen mukana, oli Viljolla jälleen Enterprise täynnä tuoretta keikkajalkaa.
Maaseutukylläisen reittivalinnan johdosta matka taittui virkistävän lupsakasti. Perillä odotti hymyävä naama, höyryävä termospannu ja voileipävehkeet. Aika helppoa on pystytellä omia vehkeitä, kun näin hyvänä pidetään jo kättelyssä. Vehkeet pystyttyivätkin kuin itsestään ja homma sujui transsin sijaan kuin vanhojentanssin tarkkaan koordinoitu Bolognese-osuus.
Veimme vaihtovaatteet, pesuvälineet ja autoiluvehkeet majapaikalle ja palasimme Wilhelmiin lasagnen ja pöytäjääkiekon äärelle. Itse kärsin sen verran nöyryyttävän tappion nimeltämainitsemattomalle Tero-Johannekselle, notta en mainitse siitä seikasta tässä sanallakaan, että taivuin 8-3 johtoasemasta 9-10 tappioon. Olut oli hyvää.
Keikka paukahti käyntiin puoli yksi sunnuntai-aamuna ja väkeä oli kohtuullisen mukavasti paikalla. Pienen kyttäilyn jälkeen väki uskaltautui tanssijalalle ja meno yltyi. Esimerkillisen tunnollisesti keikkasettimme haltuun ottanut Ojalehto piiskasi komeasti ja helppo oli meidän eruriviläisten päälleen tanistaa. Kakkossetin loppu lähenteli kiimaista läiskettä ja encoreakin päästiin konsertoimaan. Pitkä kuuma kesä-kappale teki siitä Sen.
Keikan jälkeen lätkittiin kiekkoa ja olutta, muisteltiin Heikki “Hevi” Heinosta ja muita hyviä juttuja. Silmääkin ummistettiin tovi, jonka jälkeen roudattiin.
Wilhelmi ei petä ikinä ja siitä erityiskiitos mitä mahtavimmalle henkilökunnalle! Näin kuuluu baaria pyörittää. Olispa joulu ja Wilhelmi-keikka ainainen!