Oittisen Joni on mainio mies, se on käynynnä vaikka missä! Tällä kertaa Joni yhytettiin Sastamalan Äetsän Keikyän Pehulan Päätieltä aukstisten rumpujen kanssa. Tiedossa oli 11. Kökkö Open Air ja tunnelma tietysti erikoinen. Eikä vain pelkästään siksi, että taskussa oli korvatulpat, vaan ovathan Kökkö-keikat aina oma lukunsa.
Terassilta tervehtivä Hakasuon Antti ja rekan lavan täyteen kivoja leluja ahdannut Kiven Jarkko siivitti meitä tavanomaisessa äänentarkastuksessa. Monitorit aiheutti pienen pientä säätöä, mutta muuten kovin vaivatonta oli bändin taas tulla valmiiseen pöytään. Siirryimme lempparipuuhaamme, eli syömä- ja juomapuoleen.
Viileä ilmako syynä, mutta h-hetken lähestyessä ei porukkaa ihan mellakaksi asti vielä ollut kertynyt. Intro pantiin rehvakkaasti käyntiin ja soitto soimaan. Tunnelma oli alkuun aiempiin vuosiin verrattuna hivenen varauksellisempi. Lavan edessä oli jopa muutama metri tyhjää, kun tanssikansa tankkasi vielä rohkaisuviinaa. Orkesterikin oli tilaisuuteen ominaiseen tapaan hivenen jännäjalalla liikenteessä ja 1. settiin ympätyt erikoisjalkaväkimiinat rämmittiin sympaattisella otteella. “Mutta hauskaa”, sanoi Vorssin Ville.
Tsekkoskatissa eli kakkostsetissä alkoi tunnelma ollakin jo katossa eli taivaissa. Menoa oli kuin Keikyän kesäteatterissa ja se heijastui lavallekin. Kökkömänikin kävi vaikka “ei pitäny”, hauskaa oli saakeli ja encoreitakin taidettiin hullutella oikein kahdesti. On hyvä!
Jatkohulluttelu jäi säälittävän vähäiseksi, koska vanhuus(kö?). Aurinkolasitkin löytyi Kökköstä. Vähän rokimpi jätkä olis hukannut ne tosissaan. Voi meitä. Kiitos Kökkön Taina ja paikalle raahautuneet paikalliset ja ulkopaikallisetkin – ensi kertaan!