Bilebändin päiväkirja

Sain piintyneiden tapojeni vastaisesti yllättävänkin hyvin nukuttua (liekö täydellä alkoholinollatoleranssilla osuutta asiaan?) lähes yhteentoista asti, mutta silti herääminen lauantaihin oli vähemmän virkeää. Kävin päivän ratoksi läpsyttelemässä hieman lentopalloa, minkä jälkeen huomasinkin olevani jo myöhässä aikataulusta. Ilmoitin myöhästymisestäni (n. 5min) Jonylle, joka vastasi tekevänsä juuri exceliä siitä, millä suhteella myöhästymisminuutti vaikuttaa esim. km-korvausten saamiseen.

Niin hölmöltä kuin se tuntuikin, jouduimme keikkareissun alkajaisiksi purkamaan koko auton tyhjäksi, jotta saimme tiputettua ylimääräiset kamat (esim. oman PA-laitteistomme) pois matkasta. Hölmöähän se olisi kamojen ajeluttelukin pitkin Suomea, ellei niille tarvetta ole. Sitten suuntasimme keskustaan ottamaan Ansson kyytiin ja yksi pysähdys otettiin vielä Kalevassa, kun Gigantista lastattiin kyytiin pari puuttuvaa adapteria. Sitten suunta Jyväskylän kautta Kuopioon.

Kuopion lähestyessä tajusin paitsi ajaneeni koko matkan, myös sen että olimme tehneet koko matkan Tampereelta yhdellä välipysähdyksellä. Tämä oli historiallista jo The Coveralls -katsannossakin, mutta koko aiempaan bändihistoriaani peilaten totaalisen poikkeuksellista! Teräsbetoni ei tainnut ikinä päästä Orituvan ohi ilman “nyrkkimokkaa”. Mitenkö matka muuten kului? Kuuntelimme Kökkö-keikan kakkossetin tallenteen (eka unohtui tallentaa…), puhuimme jo omalla asteikollammekin sangen höyrypäisiä juttuja ja viimeistelimme matkan Radio Dei -sessiolla. Mukavaa että Tuomas ja Malla olivat vihdoin löytäneet onnen suhteessaan.

Kuopiossa toimittiin totutusti ja juuri ajallaan kellon lähestyessä kymmentä oli valmiina niin äänet, rekvisiitat kuin tallennusvälineetkin. Hyvä me! Jätin auton tutulle paikalle lähistölle ja painuimme syömään. Huomasin ensimmäistä kertaa viikonloppuna, että minun tekisi mieli olutta. Ruuan kaveriksi. Otin kevytkolaa. Söimme hampurilaisia, jotka olivat King’s Crownissa totutun hyviä. Kello ehtikin livahtaa jo yli yhdentoista, joten emme katsoneet järkeväksi livahtaa hotellille. Tyydyimme hassuttelemaan bäkkärillä ajantapot. Samalla kuulimme henkilökunnan arvioksi: “taitaa tulla taas tällainen lauantai, nää on tällaisia nää hiihtolomaviikonloput”.

Painuimme lavalle, huomasimme että paikalla olikin kuin olikin jonkun verran väkeä ja päätimme ettei tämä lauantai tule olemaan “tällainen”. Alku olikin positiivinen: väki lavan edessä lisääntyi heti alkutahdeista alkaen ja väkeä valui koko kompleksiin ja livepuolelle ylipäätään enemmän ja enemmän. En nyt sano, että Ilona olisi ollut väkeä pullollaan, mutta meidän kannaltamme pääsia oli kunnossa: innostunutta jengiä yleisössämme piisasi ja hauskaa tuntui olevan heilläkin. Meillä oli ainakin! Tuhkimon myötä lopettelimme hyvällä fiiliksellä ja encore-huudot tulivat sen verran myöhään (kovaääniset, tosin), että olin jo ehtinyt vinkata DJ:lle tanssimusat soitettavaksi. Ei se mitään, mutta sorit kuitenkin lisää kaivanneille näin jälkikäteen!

Auton ohi hotellille kävellessä huomasimme sakon saapuneen. Oli sitten säännöt muuttuneet. Jony haki “parhaan pitsan”, jonka ei-parhaus oli sängystä kuikuillenkin helppo todeta. Antto joi yhden oluen. Minä nukahdin ensimmäisenä. Rajua rock-elämää!

Matka Kuopiosta oli pitkä. Onneksi viikonlopun onnistuneet keikat lämmittivät. Puhumattakaan tietysti Hausmyllyn kappaleesta “Älä sano mitään ääneen”.