Raumalla ei oltu käyty julkisella keikalla sitten vuoden 2013, joten olikin jo aika palata tuohon satakuntalaiseen rannikkokaupunkiin. Kamat olivat valmiina autossa edellisen vedon jäljiltä, mutta lähtö meinasi aiheuttaa harmaita hiuksia, kun erästäkin pihamäkeä ei meinannut keikkakamoineen painava Enterprise-keikkakulkine päästä millään ylös. Onneks pääsimme viimein matkaan lumisateen sekaan ja Jouni Oittilaista hakiessamme emme edes yrittäneet ajaa autoa pihaan asti. Sitten otimme suunnan Raumalle ja lopulta löysimmekin itsemme keikkaruokailulta Mr. Jones -ravintolasta. Ruoka maistui, eikä fiilistämme pystyneet edes pilaamaan keski-ikäiset naiset, joiden oli pakko punnertaa Anton selän läpi eteenpäin, koska esim. “anteeksi” on täysin tuntematon sana.
Sinisoihtu löytyi helposti ja niin uskomatonta kuin se onkin, paikka tosiaan oli meille täysin uusi, vaikka ainakin itse olin sen olemassaolosta ja keikkakelpoisuudesta tiennyt jo vuosia. Porrasroudaus ei ole ikinä suosikkimme, mutta muutoin tila ja lava vaikuttivat arveluttaviin tarkoituksiimme erittäin sopivilta. Soundcheck- ja muut pakkohommat sujuivat muikeasti, joskin talon PA virittämättömänä tuntui sen verran nuhaiselta, että master-EQ sai vähän tavanomaista enemmän koskettelua osakseen. Kun honotusta poistettiin ja yläpäätä kirkastettiin, kuulostimmekin taas… öh… tasoiseltamme bändiltä! Jee.
Bäkkärille (jossa oli vessa!) oli kulku suoraan lavalta, joten tämäkin oli järjestetty mainiosti. Oikeastaan illan ainoa vika ja kirous oli siinä, että koko baarissa oli sangen hiljaista. Alakerran karaoke tuntui vetävän hieman väkeä, mutta kauemmat lokerot olivat autioita: livepuolemme lisäksi myös kookas Varasto-diskoteekki. Kun läksimme settiämme aloittamaan, ei kovin montaa ihmistä salissamme ollut. Rehellisiä kun olemme. Noh, paikalla olijat tuntuivat aivan tykkäävän soitannastamme, joka kulki ihan mukavasti. Lisäksi yksittäiset hurjapäät saivat tanssilattiallekin eloa, joten valittamiselle ei tokikaan ollut sijaa.
Settien välissä pidimme pienen tauon ja painoimme uudet satsin menemään. Loppupuolella alkoi tapahtua. Väki alkoi nousta pöydistä tanssimaan ja sitä tuli muutenkin lisää paikalle. Loppu oli täynnään laulua, liikettä ja hikeä. Miksi vasta nyt? Mitä ihmettä? Encorekin tilattiin. Tarjosimme. Kiitos!
Aamuyö kuluikin roudailupuuhissa, kunnes pääsimme majoitukselle nukkumaan lyhkäiset yöunet. Sitten kohti itsenäisyyspäivää. Kiitos Rauma!