Aina yhtä kivuttomasti sujuva Roosteri ilahduttaa pitkien matkojen keskellä. Pari epätavallisuustekijää oli kuitenkin itsenäisyyspäivän aattona läsnä: bassoon tuli tuuraamaan Timo ja itselläni oli ohjelmassa alkuillasta päivätyöpaikan pikkujoulut, joiden jatkot oli määrä viettää – missäpä muualla kuin Roosterissa.
Päätin missata syömisen, sillä se tuntuu turhalta silloin jos on juuri syönyt eikä ole nälkäinen. Silti vanhat periaatteet painoivat takaraivoa: onhan se nyt tavatonta missata mikä tahansa ilmainen etuus, varsinkin ruoka! Timolle lähetin tekstiviestin jo alkuillasta kysellen, mikä saapumisaikataulunsa olikaan. Tai luulin lähettäneeni, jälkikäteen tajusin viestin menneen vanhalle opettajalleni. Kaakko-Timon numeron olinkin hukannut puhelimenvaihdon yhteydessä. Noh, eniro palveli ja yhdentoista tietämillä tiedustelin Timolta, missä tämä menee. Oli juuri saapunut rautatieasemalle, joten vedin takin niskaani ja hipsin pihalle, missä kohtasimme. Kävelimme pelipaikalle, mistä löytyi tuttu ja turvallinen Jony sekä miksaaja-Tyni. Asettelimme kamat ja teimme supernopean, lyhyen linjantestaustsekin.
Aloitimme keikan kaksikymmentä yli puolenyön, starttikappaleena tuttu Poppis. Alkutunnustelu oli tavanomaista vaimeampaa, joten jengi saatiin mukaan jopa poikkeuksellisen nopeasti. Timo hoiti ammattimaisella varmuudella jopa pari sellaista biisiä, joita emme olleet ikinä yhdessä soittaneet. Itse asiassa Cheekin Timantit on ikuisia sai kantaesityksensä toimestamme tällä keikalla. Vähän kokeiluksi meni omalta osalta, mutta kaipa sitä tulevaisuudessa koitetaan pyöräytellä. Kaksi settiä painoimme ja meininki pysyi mainiona koko ajan, mistä kiitos kansalle ja eritoten “omalle väelleni”. Encorekin taputeltiin pikku viiveellä, joten raiskasimme Tapsan illan päätteeksi. Jony tarjoili karkkishottia, pikkubäkkäri viihdytti. Jatkoille. Missä piuhat?