Aamu valkein hotelli Mustan Kissan paksuposkisille asukkaille kuulaana. Itse olin nukahtanut Rush-yhtyeen tahtiin napit korvilla syöden herätyskelloni akun, joten lähdöstä tuli hieman kiireinen.
Vaeltelimme Lahden Keskusmusiikkiin, josta Samu nappasi bassorummun etukalvon rekvisiitaksi lavaspektaakkeliimme. Sähkörummut, nähkääs, saattavat näyttää lavalla vähän valjuilta jonsei niitä koristele. Nykyään lava-aktimme, bannereineen ja värivaloineen, alkaakin vetämään vertoja jopa Dannyn ja Armin lasershowlle, joten eräänkin keikkapaikan “ei me oteta trioja kun ne ei oikein näytä miltään”-kommentti on vähintäänkin kyseenalainen. Niin saatana.
Samu luotsasi tähtilaivamme turvallisesti Lappeenrantaan, josta pienen sompailun jälkeen paikansimme Ilonan etuoven. Etukäteen tilaamamme lisä-äänentoisto oli loistokkaasti hyvissä ajoin paikalla ja äänentarkasteluun jäi ruhtinaallisesti aikaa. Tuli täten haettua uusia rumpusoundeja ja uutukaiselle varabassolle soundia. Ihanaa kaikki. Ruokaa ammensimme Ilona-ketjun tapaan tutusta Gringos Locosista, jonka artistilista oli kaventunut kahteen ruokalajiin. Jos tämä on yhtiön yleinen käytäntö, alkaa tämän talven Ilona-kierros olla aika puisevaa touhua. Asiaa koristaa vielä sekin, että alkoholijuomat eivät enää kuulu takahuonetarjoiluihin, vaan niitä saa hakea tiskiltä rahaa vastaan. En sano, että viinaa ja Chateaubriandia on perkele pakko saada, mutta periaate tulee olla se, että saavutetuista eduista ei kuuluisi tinkiä. Onhan näin kaikilla muillakin ammattialoilla.
Keikan aloitukseen oli runsaasti aikaa. Samu vetäytyi raskaan päivätyönsä uuvuttamana yksiöönsä maate, kun taas kokeneempi kehäraakisto viihdytti itseään hassuilla youtube-videoilla. Kuulostaa väsyneeltä, tiedän. Tuli jälleen todettua, että hauskimmat videot vaan ovat niitä missä esiintyy itse. Minkä sille voi, että on näin hauska?
Sunnuntai-aamuna klo 01 lävähti intronauha soimaan ja starttasimme keikan väkevästi ammattimaisella rutiinilla. Väkeä oli niukalti ja töitä sai alkuunsa tehdä kuin Honkon Armadillo kumitehtaalla konsanaan, että sai fiiliksen nousemaan ja väen pysymään tanssilattialla. Sinnikkään räimimisen ansiosta troikkamme tässä onnistuikin ja loppusetissä olikin jo entisaikain kiiman tuntua! Tuntui hyvältä ja hymyilytti. Tässä kohtaa vielä kiitokset varta vasten matkan takaa saapuneille, joita myöskin paikalla oli! Keikan jälkeen juotiin pari olutta, kasailtiin himpun verran kamoja ja vetäydyttiin Cumuluksen savuisiin kabinetteihin.
Kiva reissu työvoittoineen päivineen. “Ei matka tapa, vaan seura.”