Tasan tarkkaan päivälleen oli vuosi kulunut edellisestä Ikaalisten keikasta ja “taas täällä”, sanoisi Oittisenkin Joniponi. Ja mikäs sen mainiompi paikka viettää 4th of July kuin tuossa Sata-Hämeen Philadelphiassa.
Vilin edellisenä viikonloppuna alkaneet ääniongelmat olivat yhä läsnä ja lauantaipäivä oli starttailtu kuumeisella tuuraajametsästyksellä. Nimilista koostui pitkälti yhtyeemme niin entisistä, kuin tuuraajajäsenistämmekin. Viimein tärppäsi ja mukaan saatiin paremmin rumpupallilta tuttu mainio monitaituri Mika Ojalehto!
No Name-baarille saavuttiin perustrion voimin pystyttelemään kamoja. Iloksemme saimme todeta ravintolan satsanneen elävään musiikkiin oikein toden teolla ja soittonurkkaukseen oli pystytetty erinomaisen toimiva lava kaiteineen päivineen. Kamat pystyttyivät ja 3. laulumikki aseteltiin illan arvovieraalle valmiiksi. Itse otin nöyrästi takapakkia arvoiselleni paikalle rumpujen viereen, jotta solistille jäi tilaa temmeltää. Siirryimme terassille hamppareille. Hamppareimmat ottivat ehkä oluet. Aijjai rankka!
Ojalehto saapui hyvissä ajoin mestapaikoille ja pidimme nopeahkon palaverin biisien kommervenkeistä. Miehellä oli erinomaisen hienot muistiinpanot tabletillaan ja homma sujui. “Mitä sjitä tjutkimaaan”, virkkoi Dimitri-vainaakin aikoinaan, joten intro käyntiin ja lavalle.
Yleisöä oli vaappunut mukavasti paikalle ja tanssikin sujui kuin tanssi. Mikalla oli homma siinä määrin hallussa, että tyhmempi The Coveralls-kävijä olisi voinut luulla miehen olevan vakikalustoa. On se hyvä! Ilta koostui vaihteeksi kahdesta setistä ja niiden välissä vedettiin vahvasti happea, sillä edellisen vierailun tapaan baarin lämpötila lähenteli intialaislehmän persereikää. Ihan viime kerran veroista kiimaa ei ehkä saavutettu, mutta tunnelma oli silti hieno ja ihmiset iloitsivat. Ilta taputeltiin Tuhkimopöhkimöön valomerkin välkkeessä. Hyvä!
Kamat kasaantui ja Jonilla oli lonkeroa. Vili ajoi. Hieno ilta. Kiitokset vielä Mikalle, että näin! Ja näin! Täältä tähän!