Jyväskylän London on ollut ehdottomia suosikkejamme jättiyökerhokategoriassa. Harmillisesti keikkabuukkausten kanssa on ollut huono tuuri viime aikoina: yksi viikonloppu peruttiin ja tältäkin viikonlopulta toinen keikka. Edellisvierailusta oli jo kosolti aikaa. Onneksi tulossa on heti alkuvuonna kunnon tuplaviikonloppu.
Noh, joka tapauksessa päräytimme perjantai-illasta kohti Jyväskylää kuskinamme Oittis-Jony. Säätila oli parasta joulukuubestiä, eli pimeyttä ja vesisadetta. Sen puolesta tilanne jatkui siis edellisviikonlopun kaltaisena. Pääsimme kuitenkin paikalle kuten pitikin. Vähän ennen saapumista Jyväskylään soitin ravintolapäällikkö-Jeremiakselle. “The Coveralls -bändistä tässä, tulossa ollaan”. Jeremias totesi “Hyi saatana!”. Nauratti.
London oli uudistunut. Löysimme lavan. PA oli uudistunut, se oli hyvä juttu. Kasasimme kamat ja kiire meinasi tulla kun pystytimme normaalilaitteiston lisäksi myös tallennusaparaattorit. Tulossahan oli mieletön keikka, joten ääni- ja kuvataltioinnille voisi olla käyttöä. Ehdimme juuri ja juuri ajoissa, minkä jälkeen suuntasimme hotellille ja syömään. Ajantappo sujui leppoisasti ja kohta olikin jo aika palata pelipaikalle
Londonissa oli vietetty alkuillasta pikkujoulua, joten pukki oli jo käynyt ja tankotanssia esitelty. Hyvä! Vielä oli tilaa yhdelle riutuneelle coverbändille. Teimme “amok-juoksun” vallatun tanssilattian läpi lavalle. Yritin alkajaisiksi käynnistää valotrussissa kiinni olleen action-kameran. Formatoitu muistikortti oli kameran mukaan “täynnä”. Hyvin alkoi. Noh, veto käyntiin. Alusta asti jengi saatiin mukaan ja meininki oli mainio. Tämän vastapainoksi pääsin kokemaan itse, miltä ilmeinen punaisen nappulan kammo tuntuu. Vaikka meininki oli hyvä, oma suoritukseni oli karmea. Tai siis tavallistakin karmivampi. Omaan fiilikseen ei voinut olla vaikuttamatta se, että sekä kitarasta että suusta tuli ilmoille aivan mitä sattui.
Hauskaa piisasi silti. Orbisonin Roy on tullut settiin jäädäkseen, Koivuniemen Herra alkaa sekin kulkea ja vieläpä paiskottiin tällä kertaa Barbie Girl ja Apulanta-klassikko Silti onnellinenkin. Jee! Encorekin haluttiin ja se ilolla käyttöön luovutettiin. Ravintolapäällikkö halusi palkita jalluilla hyvän keikan? Mitäköhän tuohonkin nyt sanoisi!
Keikan jälkeen maistui itselleni eniten uni, jota karkasin ennen muita nauttimaan. Arvon toverini sen sijaan iloitsivat aamukuuteen asti. On ne kovia! Seuraavana päivänä olikin kasauksen jälkeen ohjelmassa siirtyminen Mikkeliin, mikä tarkoitti yksityistilaisuutta, jääkiekkoa, lonkeroa, alijäähtynyttä vettä ja ties mitä muuta kivaa. Mutta se on jo toinen tarina!