Yksinäiseltä näyttäneen Lappeenrannan-vedon seuraksi hommattiin puoliväkisin keikka jo aiemmin tutuksi tulleeseen Lahden Ten Dollarsiin. Pakattiin kamat, pojat hoiti takaroosterdia ja minä mystiikkaosastoa. Tämän jälkeen minä istuin Mordoriin, Armis pelkääjänpaikalle ja Ansso kuskinpukille ja heilahdimme Lahteen.
Radiomastot, hyppyrimäet ja muut Lahden pikku osaset täyttivät näkökenttämme. Ansso löysi perille. Nostimme kamat lavalle. Kasasimme. Lamput näyttivät turhilta, kun niitä oli talon puolestakin jo katonrajassa. Laitoimme siis ylimääräisen valaisinkaksikon kiinni rumpuräkkiin, mikä teki kokonaisuudesta entistä hämmentävämmän. Nimesimme sen Helikopteriksi.
Kamat oli valmiina, ensimmäinen “itekin soitellu” -kaveri jututettu ja valtakunnassa kaikki hyvin. Armadillo oli jo lähteissä kertonut, että hänelle ei alkoholi maistu. Tervehdimme tätä tietoa kummastuneina, mutta sangen hyväksyvinä. Astelimme hotelliin. Unohdin läppärini. Hain läppärini ja astelimme hotelille. Kävimme syömässä thaikkulassa. Ihan ok. Haimme matkalla ostetut, sittemmin unohtuneet oluet. Pidimme hirvittävät aloittelubileet. Eli joimme oluet ja puhuimme järjettömyyksiä. Armadillo oli mennyt viideksi vai kuudeksi töihin. Morjestapäivää.
Polkaisimme ensimmäisen setin käyntiin tutulla Pop-musiikilla. Omistaja oli epäillyt iltaa superhiljaiseksi, mutta niin vain näytti väkeäkin hieman hiipineen paikalle. Pikku hiljaa joku yltyi joraamaankin ja tunsimme olomme vallan kotoisaksi. Onnistuimme toimessamme käsittääkseni ihan hyvin. Rutiinin puutteessa itse vetelin vihkoon muutamat kohdat ja perinteiset sananunohduksetkin tulivat esiin, mutta pärjäiltiin.
Olut maistui. Paitsi Armikselle. Palasimme lavalle. Painoimme mallikkaasti, yleisö and. Vähän yllyttiin laulamaankin jorauksen lisäksi. Jes! Savukone temppuili. Syyn löysimme seuraavana päivänä siitä, että “imuletku” ei ottanut “savuntuottomuljuun” kiinni. Paiskoimme oikein encorenkin. Kun pyydettiin. Armis haki auton hollille. Heittelimme kamat sisään ja auton parkkiin. Pidimme pienet jatkot, kunnes Armis tummui. Nopeasti me muutkin.
Ohessa kiinnostuneille kaaviokuva (huom! ei aito asia!) Enterprise-kulkuvälineemme sisätiloista.