Bilebändin päiväkirja

Mitä harmillisimmin jouduimme perumaan alkuvuodesta Osmantupa-vedon kuumeeni vuoksi, joten korvaavan päivämäärän löytyminen oli toki mitä iloisin asia. Henkilökohtaisesti suhtaudun  Euraan erityisen lämpimästi tiettyjen futis- ja kaveriyhteyksien vuoksi, ja kun vielä Osmantupa tarjoaa oivat puitteet live-esiintymiselle, perjantai näytti mainiolta.

Veljekset Tuomaisen (luottokuski Aarne oli taas valjastettu veljensä kyyditsijäksi) ja Vorssin aikataulut pitivät mitä mainioimmin, sillä niin ilmoitus lähdöstä treenikämpältä kuin saapuminen residenssilleni tapahtuivat minuutilleen suunnitellun mukaisesti. Ehdin jopa pakkauspanikoinnin lisäksi nauttia Pub Myllytuvassa yhden virkistävän tuopin olutta. Ikään kuin muutenkin en olisi ollut tarpeeksi liekeissä. Vaihdoimme iloisesti kuulumiset ja suuntasimme Vanin nokan kohti Satakuntaa. Vain yksi ikävä asia paljastui: Ville oli flunssassa. Luotimme kuitenkin tämän tanistajan suorituskykyyn hankalissakin olosuhteissa.

Ajoimme rehvakkaasti pelipaikalle ammattitermein ilmaisten “kylän kautta”. Auto parkkiin, rojut lavalle. Vaivatonta oli toimi. Sitten jäimme odottelemaan talon hoitaman miksaajateknikkomiesmäänin saapumista pitsojen ääreen. Ne menivät ammattitermein ilmaisten “paalun juureen”, joten kelpasi olla. Myös takahuonetilat korkkasimme ja annoimme kunnioitusta Negativen häiskien arvotauluun lisäämää hainevää kohtaan.

Miksaajateknikkomiesmään saapui viimein ja backlinemme mikitettiin, soundcheck rykäistiin, suht’ tyytyväisiä oltiin (paitsi Antto, joka ei tunnu saavan ikinä hankittua kunnon korvatulppia…), takahuoneeseen fiilistä keräämään poistuttiin. Pian paikalle saapui tuttuja jo yleisönkin puolelle, joten aikaa oli helppo tappaa sosiaalisen toiminnan merkeissä ja mukavasti vielä saunaankin ehdimme Aarnen ja Villen kanssa. Kaikki näytti hyvältä.

Miksaajateknikkomiesmään pelasti alkunauhaunohduksemme, sillä tuttu Mäkkikaivuri löytyi hänen kokoelmistaan ja tämän soidessa Aarne opasti meidät läpi takapihan, läpi tanssilattian, kohti lavaa. Eikun pelit soimaan. Osmantupa oli perimätiedon mukaan aina hiljainen perjantaisin, eikä yleisöryntäys vielä mahdoton ollutkaan, mutta emme antaneet sen haitata vaan polkaisimme uutukaiseen tyyliin keikan käyntiin Hotänkouldilla, että heilahti! Settiin oli valittu mukava kattaus kaikkein tykimpiä Ralls-versiointeja, joten vauhti vaan kiihtyi shöyn edetessä. Niinpä myös yhä useampi viihteellelähtijä parkkeerasi itsensä lavan tuntumaan ja fiilis nousi katosta läpi. Vikana biisinä kuultiin Äraakooaaäs, minkä jälkeen kunnia oli tulla vielä vaadituksi lisäesityksiin. Tosin yleisöä piti ohjeistaa melttoamaan aikansaeläneen “viivantmoorin” sijaan “LISSÄÄ”. Toimmii. Basket Case (jonka vetäminen ilman huumorivitsailua oli hankalaa) ja iki-ikihana Ei tippa tapa vielä kehiin ja keikka oli valmis ja oma meininki mitä tyytyväisin.

Keikan jälkeen totesimme Anton kanssa molempien fiiliksen olleen vähintäänkin kohdillaan. Ville kärsi hieman flunssastaan ja keikanjälkeisestä kiireestään, muttei hänkään varsinaisesti maataanmyyneeltä vaikuttanut. Seuraavan päivän hääkeikkansa painoi vain päälle ja hän lähtikin omine kyyteineen rummut pakattuaan kohti uusia seikkailuja. Anton kera hengailimme vielä baarin puolella tuttuja tapaamassa ja hattua pitää taas nostaa kaikille mahtaville mukana olleille, joskin erityiskiitos menee kotipaikkakunnan suuntaan, mistä taas paikalle eksyi aimo lähetystö, vaikka luulisi heidänkin jo keikoistamme tarpeekseen saaneen.

Baarin kiinni mennessä ajatuksissa oli siintänyt mukavat jatkot ja kaljanjuonnit, mutta niin vain luomet painuivat, että kömmimme nukkumaan. Aamulla ylös, rojut kasaan ja kotiin.

Mahtava meininki, kiitoksia kaikille osallistuneille kosolti!