Päiväkirjassa olemme yleensä häveliäisyyssyistä jättäneet yksityiskeikkailuista kertomisen vähemmälle. Kesken kaksipäiväisen pikkujoulukierroksemme tajusimme, että perhana, ilmeisesti kolmannen päivän toinen settihän onkin kaikille avoin. Emmekä tätä edes sivuillamme tajunneet mainita, me ruojat. Noh, joka tapauksessa olimme keikauttaneet edellisen illan PK-seudulla, mistä aloitimme roudauksen jälkeen siirtymän kohti itää ja nykyään Lappeenrantaan (varmistin etukäteen Wikipediasta, myönnän) kuuluvaa Joutsenoa, joka Ralls-ryhmittymällä olikin vielä korkkaamatta. Ajoimme Ansson kera matkan puoliksi, ostimme lihapiirakkaa ja Lasolia ja saapuvan illan liukastaessa maanteitä löysimme ns. ykkösellä keikkapaikan eteen.
Penny Night vaikutti ensisilmäykseltä oikein kivan oloiselta yökerholta. Roudasimme aina mukavia kierreportaita rojumme aivan sopivan kokoiselle lavalle, pystyttelimme ja tsekkailimme. Kaikki oli kunnossa juuri sopivasti ennen ensimmäisten pikkujouluilijoiden saapumista. Kelpasi nauttia oluset, tutustua majoituspaikkaan ja nauttia pitsat. Heitimme myös ensimmäisen setin yksityismeiningillä poikkeuksellisen aikaisin. Toisen setin alkamista saimmekin näin ollen odotella useamman tunnin.
Pennyyn oli virrannut aivan mukavasti väkeä, joten odotimme innolla, millainen keikasta kehkeytyisi. Alkunauha soimaan, äijät lavalle ja tällä kertaa Tahdon rakastella sinua -viisulla meiningit käyntiin. Saimme oitis kerättyä lavan eteen tanssahtelevaa kannattajakuntaa, mikä sulatti vähäisetkin jännitykset pois soittajien sisuskaluista. Painoimme menemään takuuvarman hittikimaran siivin. Hyvin menikin, kunnes henkilökohtainen yllätysisku osui puskista vyön alle. Huomasin, että ääntä ei enää tullut itsestäni ulos juuri lainkaan, vaan mikrofoni välitti äänentoistoon lähinnä epämääräistä örinää. Itkuhan siinä melkein pääsi. Nostin mikseristä Anton taustalaulua ja pidin soittamisen lomassa itseni kanssa pienen kriisipalaverin. Örisin välillä mikkiin jotain ja annoin Anton töräytellä kertsejä. Mutta katso; rukouksiini vastattiin ja parin biisin arpomisen jälkeen ääni palasi sellaiseen kuosiin, että taas pystyi keikan läpi luovimaan. Ilmeisesti kroppa oli jo painunut lepotilaan ensimmäisen setin jälkeisen pitkän odotuksen aikana. Jes!
Loppukeikka sujuikin sitten vähintään mainiosti. Ihmiset olivat hyväntuulisia ja menossa mukana. Bändi tuntui olevan hyvässä liekissä. Kaikilla oli kivaa! Hyvä! Joutsenosta jäikin kaikin puolin erittäin positiivinen kuva. Encoreksi paiskasimme Tipan ja sitten vetäydyimme bäkkärille hyvin ansaituille oluille. Vorssi tosin tyytyi alkoholittomiin juomiin, hän kun suorittaa väliaikaista alkoholittomuuskokeilua. Roudaus oli määrä suorittaa vielä samana “iltana”, joten jouduimme tappamaan (pakkauksen ohella )aikaa vielä pari tuntia, kunnes porukka valui pois Pennystä ja pääsimme livauttamaan kamat Enterprisen suojiin. Sitten maate.
Seuraavan päivän jomatka kotiin oli pitkähkö ja erittäin väsyneen huumorin täyttämä, mutta jälleen kerran pitkä matka itään kannatti. Tänä vuonna erittäin positiivisia reissuja ovat olleet niin Mikkeli, Kitee kuin Joutsenokin.