Sitä melkein joutui jo valmistautumaan vuoden vaihtumiseen ties missä sairaissa merkeissä esim. kavereiden, tyttöystävien tai perheiden parissa, mutta onneksi saatiinkin keikka Orimattilaan, mikä hämmensi Anton totaalisesti myöhemmin paljastuvista syistä. Sitä paitsi tiivis porukkamme käy sekä kavereista, tyttöystävistä että perheistä tarpeen mukaan, joten juhlan viettotapa voitiin katsoa mitä onnistuneimmaksi.
Oli tosiaan käynyt sitten viime keikan, jotta kölvit olivat ajaneet virallisen keikka-Chevymme takaluukkuun väkivaltaisesti. Näin ollen vakikaaramme pääsi autuammille keikkamaille ja bändimme oli kulkuneuvoton. Kun sitä tavaraakin on kertynyt entisaikoja enemmän. Ryhdyimmekin sitten muutaman päivän varoitusajalla kartoittamaan kiukulla autoja ja lopulta saimme vuokrattua käyttöömme muista yhteyksistä tutun Sprinterin. Laitos oli hieman ylimitoitettu, mutta ajoi asiansa. Kun lähdimme, Aarne totesi useita kertoja “täältähän näkee tien”. Jumalallisia kokemuksia.
Aarne ajoi tosiaan tuttuun, varmaan tapansa retkueemme ohi kaiken maailman pälkäneiden, hämeenkoskien ja lahtien aina Orimattilaan. Antollahan oli takanaan tosiaankin musiikkiteknologiopinnot kyseisellä paikkakunnalla, joten alkupelästyksen jälkeen jo matkalla mies yltyi fiilistelemään. “Ei täällä ollut kuin tuo ABC”, totesi mies Orimattilan lähestyessä. Soimme Antolle myös visiitin oppilaitoksen maisemiin ja kyselimme innolla yksityiskohtia elämästä asuntolassa. Sitten tahdoimmekin jo Tahto-ravintelille.
Tahto vaikutti lupaavalta jo ensimetreiltä. Ravinteli oli tyylikäs ja asianmukainen lava odotti mukavasti väliseinän takana piilossa. Hämmästyimme aluksi paikalla olevia PA-kamoja, mutta kasasimme niiden viereen vielä omamme. Hommat pystyyn ja soundit kuntoon, mikä tapahtui mukavan helposti vanhalla rutiinilla. Aarne valaisi bändin “kauniiksi”. Paikan valot auttoivat siinä. Hyvä. Kokista ja oluttakin sai.
Pääsimme sitten parhaaseen asiaan, eli ruokailuun. Samalla annoimme haastattelun paikallislehden toimittajalle kuin rocktähdet ikään! Vau. Ruoka oli aivan helvetin hyvää, varsinkin 3/4 porukasta oli enemmän kuin tyytyväisiä annoksiinsa. Antto söi hevosta, “kun kerran Orimattilassa ollaan”. Ville lammasta. Minä ammun sisäfilettä (siis en itse ammu, vaan sisäfile oli ammusta, siis ei panosta, vaan lehmästä, ja siis panos kyseessä, ei pano). Aarne and. Aijai. Bändiä kohdeltiin muutenkin mainiosti. Juominkia riitti, palvelu pelasi. Suosittelemme Tahto-ravintolaa vilpittömästi! Menkää sinne, hus!
Ehdimme vilkaista ikkunasta käsin hieman puoliyön raketteja. Samanlaisia joka vuosi. Sitten lavalle. Polkaisimme hittikimaran käyntiin suomipop-klassikolla Tähdet, tähdet. Kunnostauduin heti kärkeen unohtamalla avata kanavat mikseristä. Tuli vähän hiljaa. Avasin kanavat. Jatkoimme. Alkoi kulkea. Bändi tuntui paiskovan ookoosti ja tanssilattialle saatiin tanssahtelijoita. Hyvä! Yö tuntui uppoavan, mikä aina Tuomaisen veljeksiä (vain Kiss on hyvää!) tuntuu ärsyttävän. Jatkoimme hyväksi havaitulla tapaa. Olimme jättäneet yleisön rakennetta arvioiden Offspringin sun muut Nirvanat pois. Se tuntui osuvan. Hyvä meininki ja pienelle tauolle. Toinen setti käyntiin pop-musiikilla. Pari himobailaajaa oli siirtynyt muille temmellyskentille, mutta meininki saatiin jälleen päälle ja Basket Case tuntui uppoavan siinä missä är-aa-koo-aa-äskin. Hyvä!
Joimme oluet ja kasasimme kasat aivan hyvillä mielin. Ajoimme yöksi Lahteen. Jatkot olivat kaikkea muuta kuin villit. Keskustelimmet yhdet oluet. Mitä nyt Pöörne taisi ehtiä kolmet siinä ajassa. Sitten unta palloon ja aamulla kotiin.
Toivottavasti keikkavuosi 2011 on yhtä mehevä, mitä vuosi 2010 oli!