Bilebändin päiväkirja

31.12.2018, Ilona, Joensuu

Vuoden viimeinen keikka! Se kuljettikin kaksikolmasosaisen miehistömme kauas kotoa, Joensuun-matka se kun on pitkä matka. Jony ajoi pitkienmatkojen erikoismiehenä meidät halki talven Pohjois-Karjalaan ja matka otti huomattavasti uumoiltua pitempään. Supertuuraajamme Timba joutui näin ollen viihdyttämään itseään turhan kauan Joensuun rautatieasemalla, mistä lopulta nappasimme hänet kyytiin ja suuntasimme Ilonalle, missä pitkään aikaan emme olleetkaan käyneet.

Ilonalla vastaanotto oli mukava ja Joensuu on siitä poikkeuksellisen mukava paikka, että asiat bändille ovat erittäin hyvin infotut ja nytkin kaikki tarvittavat seikat selvisivät nopeasti. Lava oli siisti ja sinne kelpasi pystyttää kamat. Tällä kertaa jopa melurajoitusten tuoman masterlimitterin kanssa pärjättiin ookoosti ja lopulta olimme valmiina. Tosin ruokapaikkavaihtoehdoista ensimmäinen oli jo ehtinyt sulkemaan, onneksi toiseen ehdimme juuri ja juuri. Nautimme pitsasta ja juomista, kunnes suuntasimme hotellille.

Hotellilla pidimme säyseän “kiitos Timba tuurauksista” -henkisen before ski -istunnon muistellen mm. hyviä ja huonompiakin keikkoja. Sitten taitoimme matkan Ilonaan halki talvituiskuisen torin. Ilonassa oli oikein mukavasti väkeä ja kaikki näytti hyvältä illan keikkaa varten! Starttasimme setin ja se lähti käyntiin sangen mallikkaasti.

Olin tullut välipäivinä kipeäksi, mutta olin ajatellut positiivisesti ja ollut varma että keikasta selviän ongelmitta. Valitettavasti toisin kävi: jo kolmannessa biisissä ääneni alkoi murtua olemattomiin ja äärimmäisen harmillisesti loppuvedosta tuli omalla kohdalla lähinnä selviämiskamppailu, jossa kaikki keskittyminen meni ilonpidon sijaan siihen, että suusta tulisi edes jotakin ulos. Onneksi Jony ja Timba hoitivat leiviskänsä erinomaisesti ja lopulta saimme kasaan noin tunnin setin: enempään äänestäni ei yksinkertaisesti ollut. Suuret pahoittelut Joensuuhun ja kiitos ymmärryksestä, jota sittemmin osaksemme saatiin!

Noin muuten Joensuussa oli todella mukava käydä ja toivottavasti palataan asiaan paremmalla terveystilanteella. Kiitos Ilona, Joensuu ja Timba!

-Vili