Melkoisen odotuksen ja pienen jännityksenkin jälkeen Suuri Päivä vihdoin koitti. Kiven Jarkko taistelutoverinsa kanssa oli kasannut PA- ja valokaluston niin hyvään kuntoon, että kun poppariryhmämme saapui Jonyn farkku-peräkärry-yhdistelmällä paikalle, ei tarvinnut odotella vaan pääsimme heti omia kamojamme pystyttämään. Tsekki meni suht vaivattomasti ja kaikki saatiin kuulumaan mukavasti, vaikka soitinarsenaaliakin oli enemmän: juhlakeikan kunniaksi alkuperäiskiikkalainen Arto Kumanto vahvisti rivejämme kosketellen soitinta.
Kun soundit olivat kohdallaan, saatoimme siirtyä ruokien, juomien ja lehtihaastattelun pariin. Tyrvään Sanomat teki vielä jutun, joka julkaistaneen lähiaikoina. Alueviestihän teki jutun jo ennakkoon. Viihdyin alkoholittoman oluen voimin hyvin yhtyetovereiden seurassa ja toki paikalla piti hermostuneesti pyöriä ennen keikkaa tuttuja morjestelemassa. Toki mielessä kävi perinteinen “tuleekohan tänne tänä vuonna ketään, vielä näyttää aika hiljaiselta” -mantra.
Aloitimme aika tarkkaan yhdeltätoista. Aloitusta edelsi hämmentävä “Salvador Dali -taustanauha”, johon olin pahaa enteilevän syntikkamaton päälle poiminut repliikkejä keikkavideoidemme sekoiluista. Muilta meni todennäköisesti ohi, mutta kuulemma ainakin ex-jäsen Armadillo Honkolla oli hauskaa parvekkeella, missä mies oli videokuvaustouhuissa.
Starttasimme nostalgisesti All The Small Thingsillä. Meininki oli hyvä alusta asti, mutta kun yleisömäärä sekä paikalla että lavan edessä alkoi lisääntyä, se suorastaan lähti käsistä. Ensimmäinen spesiaalijuttu oli äetsäläislegendan vierailu. Itselle meinasi iskeä paniikki, kun vierailijaa ei meinannut kuulua, mutta moisessa tungoksessa ottanee aikansa löytää sisältä lavalle. Kitarat soi -biisiin saimme kuin saimmekin laulajaksi Mäkelän Markun, biisin alkuperäisen solistin. Markun veto oli juhlahetki paitsi meille, varmasti myös erityisesti sille Äetsän kansalle, joka ehti elää jo Yasmiinin tuoksu -bändin kulta-aikaa. Lähes uusi biisivalintamme Unelmia ja toimistohommia otettiin vastaan huikealla meiningillä. Setin viimeisessä biisissä saatiin kehiin seuraava vierailija: esitimme Taivas lyö tulta -rallini keulillamme Burning Winter -bändimme laulaja Samu Jalo. Samu otti homman haltuun ja vetäydyimme tauolle hyvillä mielin.
Käynnistimme toisen setin Pop-musiikilla. Heitimme myös yllemme hieman mekkoja, peruukkeja ja Batman-asuja. Ihmisiä oli pakkaantunut alueelle entistä enemmän ja Kökkö Open Air -yleisöennätys taisi todella olla koetuksella. Arvioita esitettiin n. neljästäsadasta hengestä. Samu tuli laulamaan vielä toisenkin Teräsbetoni-vedon (Orjatar) ja vauhti sen kun kiihtyi. Ei voi mitenkään kieltää, eikö itsekin olisi ollut aivan perkeleellisissä fiiliksissä. Setin loppupuolella koettiin vieläkin hienompia hetkiä: Basket Casen tuli sovitusti laulamaan alkuperäisjäsen, jäljittelemätön Ville “Vorssi” Forssi. Homma kulki ja halailtiin niin että kylkiluut rytisivät. Seuraavaan biisiin, Tinakenkätyttöön, saatiin rumpuihin Armadillo, jonka suhteen pitää sanoa samat sanat.
Viimeisenä biisinä vedettiin Pitkä kuuma kesä, jonka jälkeen encorena vielä Tuhkimo ja Ei tippa tapa. Hirvittävä meininki! Siwan pihamaata jaksettiin vielä huutaa pitkään, mutta valitettavasti se jätettiin hautumaan ensi vuotta ajatellen; kokonaisuuden hallinnassa oli tarpeeksi duunia ilman ko. erikoisbiisiäkin. Keikan jälkeen taputtelimme toisiamme selkiin. Artoa eritoten ja mies kertoi tapahtuman olleen itselleen “uskomaton kokemus”. Kehujia riitti joka suunnassa.
Juhlakeikka oli todella onnistunut, mistä haluan omasta ja bändin puolesta kiittää sydämellisesti kaikkia osallistujia: huikeaa yleisöä, Tainaa ja muuta Kökkö-henkilökuntaa, Vorssia, Armista, Samua ja Makea. Tuhannet kiitokset!