Ja sitä oli tuskin kultajuhlista selvitty, kun raahauduttiinkin Roosteriin tekemään soundcheckiä jo iltapäiväyhdeltä. Tällä kertaa miksaamassa olikin Pohjanniemen Jussi, jonka kanssa hommat etenivät oikein luonnikkaasti. Edelliskeikalla “oikean backlinen” (eli ei sähkörumpuja jne.) ykköskitaralaitokseni vähän pätki, joten kävin Valepa-juhlintojen lomassa noukkimassa sikäläiseltä treenikseltä Marshall JMD -nuppini, joka ei ole vielä hirveästi keikoille päässyt. Soundi ajoi asiansa, mutta ilahduttava yllätys oli se, että ko. vahvistimen kaiutinemuloitu linjalähtö toimi PA:n kautta oikeinkin hyvin. Mitähän muuta pitäisi mainita. Vorssin rummut tulivat kovaa. Ken olisi uskonut? Pohjanniemellä oli mystisiä mikrofoneja. Siinäpä tärkeimmät. Ennen kolmea oltiin valmiita.Haajaannuimme tahoillemme. Vorssilassa oli bileet, minulla tai Antolla ei.
Tampereen keskustaan vievän bussin puheensorina oli iltayhdeksältä huomattavasti villimpi kuin aamuyhdeksältä oli ollut. Tapasin Anton Keskustorilla. Antto sanoi: “Ei mennä Koskipuiston läpi, ei pää kestä”. Ymmärsin hyvin. Järkytyin roskamäärästä jo heti torille jalkauduttuani. Kävelimme Roosteriin, jossa olikin jo jonkun verran väkeä paikalla. Löysimme kuin löysimmekin pöydän, jossa tuhota paikan tarjoamat hot dog -annokset. Paikalla oli tuttuja hahmoja melkonen määrä. Äetsä, Pirkkala, Tampere. Mitä niitä on.
Puoli kahdeltatoista alkoi ensimmäinen settimme. Unohtunut introkin saatiin puhelimen kautta ilmoille. Väkeä oli aivan ookoosti liikkeellä. Polkaisimme setin käyntiin Apinamiehellä. Lähti ihan kivasti. Alkuvuoden Roosterin-neitsykeikallamme oli ollut suhteellisen nihkeä ensimmäinen setti, joten nyt porukan aktiivisuus yllätti iloisesti. Itsekin olimme aivan hyvässä liekissä, uskaltaisin tuumia. Pistimme menemään Green Dayta, Klamydiaa, Apulantaa, Offspringiä. Punkahtavissa merkeissä, siis. Parinkymmenen minuutin tauolla saattoi vaikka maistaa olutta, josta pidimme.
Toinen setti polkaistiinkin sitten käyntiin äärimmäisen uskottavasti: Ralls-käsittelyyn joutui edellisenä iltana korkattu varhaisnuorisohitti Frontside Ollie. Joku rokkipoliisi kai oli pahastunutkin, hah! Tampereelle sopi Sukset-manserock ja muuten tämä setti olikin hieman tavanomaisempi, joskin uutena kuultiin Barbie Girl -versiointi, joka tuntui saavan riemukkaan vastaanoton.
Lavalla oli hemmetin hauskaa, ja niin tuntui olevan yleisössäkin. Rokkikeikka, jes! Yhteislaulua, bailuuta ja vapputunnelmaa. Encorea taputettiin jo viimeisten sointujen päälle. Ville lietsoi. Kun “lissää” raikui automaattisesti, pitikin kysellä “paljon se kellon on”. Klassikkopäätös: Ei tippa tapa. Ansso heittää kaljaa naaman täydeltä, Vorssia huudetaan paidattomaksi, naamani vetää muikeaksi. Näin! Kiitos, ihmiset.