Bilebändin päiväkirja

30.12.2017, O’Malley’s, Helsinki

Vuoden vaihteeseen saimme sopivasti pari keikkaa, joista ensimmäinen sijoittui loppukeväästä orkesterillemme tutuksi tulleeseen Tornin O’Malley’s-kuppilaan Helsinkiin. Tässä välissä olin jo itse ehtinyt käydä pari kertaa paikalla trubaduureilemassakin, nyt oli kiva palata Mälliin koko bändin voimin. Heitimme kamat autoon ja lähdimme matkaan. Kuskinpenkin valloitti Antto, sillä hän oli ajanut Helsinkiin viimeksikin. Selkeä perinne.

Pääsimme perille, pystytimme ja teimme soundcheckin. Näitä suoritteita olemme harjoittaneet ennenkin, eivätkä ne aiheuttaneet suurempaa kummastusta. Tämän jälkeen kelpasi nauttia hyvästä ruoasta ja juomasta, kunnes klo 21 lähetti meidät lavalle. Tämä on muuten aivan erinomainen aika soittaa keikka, tiedoksi vaan kaikille asiaa ymmärtämättömille tahoille. Paikalla oli ihan mukavasti väkeä ja selvästi osa oli tullut juuri meitä kuulemaan. Tämähän sopi! Ensimmäisen kattauksen aikana ei merkittävämpää kiimaa saatu päälle, mutta  jotenkin ainakin allekirjoittaneella oli todella hyvä fiilis: leppoisa pubitunnelma, kuuntelevia ja taputtavia ihmisiä – ja lisäksi soittokin soi aivan mukavasti. Näin sitä pitää!

Toinen setti tarjosi jo sitten hieman tanssia ja yhteislauluakin, joten iltaan ei voinut olla kuin tyytyväinen! Kaiken kukkuraksi pääsin vaihtamaan heti setin jälkeen muutaman sanan futis-A-maajoukkuekoutsi Markku Kanervan kanssa, joka oli pitänyt setistämme ja toivotti tervetulleeksi katsomoihin jatkossakin. Hienoa!

Kasailimme kamat ja löimme ne autoon ja suuntasin hotellille, kun muut taas baariin. Yöuneni kostautuivat kuitenkin surkeiksi tästä käänteestä huolimatta, mutta se ei estänyt lähtemästä seuraavana aamuna kohti Kotkaa hyvillä mielin.

Kiitos O’Malley’s, emmeköhän näe uudelleenkin!