Bilebändin päiväkirja

Heräsin aivan liian aikaisin, sillä hotellihuoneemme naapurissa oli sähköinen autotallinovi, joka piti auetessaan sellaisen mekkalan että luulin kauhakuormaajan olevan tulossa katon läpi sänkyseurakseni. Lisäksi Antto kuorsasi rehvakkaasti. Näin ollen lähdin aamiaistamaan ja tein pienen kaupunkikierroksen aikaa tappaakseni. Toverinikin heräilivät puolenyön lähestyessä ja läksimme edellisillan keikkapaikkaan kasaamaan kamoja. Ajovuoroi arpoutui allekirjoittaneelle, joskin jälkikäteen pitänee myöntää, että ajaminen kyseisessä vireystilassa saattoi olla hieman arveluttavaa. Matka kuitenkin taittui turvallisesti musiikkia kuunnellen ja lumisadekin alkoi vasta kun pääsimme perille Lappeenrantaan.

Kasasimme tottuneesti kamat ja kaikki tuntuikin hyvältä: lava näytti hienolta bannereineen ja valoineen, ääni meni toimivasti myös tallentimelle ja soundi oli yleisöllekin hyvä. Itse asiassa aapäätaajuudet olisivat saaneet tulla ilmoille tuhdimmin, mutta tämän suhteen kompakti kalustomme asetti rajoituksensa. Kun keikkapaikka oli varattu tsekin jälkeen yksityistilaisuuteen ja Gringosissakin olivat pöydät varattuna, eivät henkilökunnan edustajat meinanneet millään keksiä, missä voisimme syödä. Onneksi lopulta saimme baaritiskin päästä paikat ja työnsimme historiamme miljuunannet Gringos-sapuskat naamaan. Paikka on ollut aina siellä käydessämme lähes täynnä, mikä herätti keskustelua Lappeenrannan ravintolatarjonnan määrästä ja tasosta.

Ehdimme käydä ottamassa myös hotellin haltuun ja yritimme ihmistyä kuka mitenkin. Itse matkustin lonkero (juoma) kädessä saunaan, missä sain todistaa että itäisiä veljiämme kylpysäännöstö ei kiinnostanut ihan samaan malliin kuin itseäni. Pian painoimme taas Ilonaan uusina ihmisinä. Oli illan ensimmäisen keikan aika. Kyseessä oli bonusveto, sillä ennen ravintolan avaamista oli tilat varattu pikkujouluille. Kiskaisimme setin, mistä jälkipolville kerrottavaa ei jäänyt; joskus olen nähnyt riehakkaampiakin pippaloita.

Vedon jälkeen oli edessä vielä noin kolmen tunnin odottelu, sillä varsinaisen keikan aloitusaika oli niinkin aikainen kuin yksi. Ehdotin vienosti hotellille saapuessamme, josko virkistyisimme nauttimalla yhdet juomat katutason Hemingway’s-kuppilassa. Ehdotus sai kannatusta ja siirryimme baariin, missä ilmapiiri oli mukavan rauhallinen ja musiikkikin sopivan hiljaisella. Kaipasimme Kimbleä. Selasin läpi paikan seurapelitarjonnan ja huomasin todellisen helmen: Seiskan julkkisvisan! Kannoin löytöni pöytään ja varsinkin Jony oli silmin nähden innostunut. Keksimme omat säännöt ja pelasimme pelin. Voitin, tietenkin, kuten tapanani kilpailuiden yhteydessä on. Hotellihuoneessa vielä alle Börjen herätys -videokavalkadi ja sitten pelipaikalle.

Ilonassa oli hyvä virinä ja jonoakin reippaasti pihan puolelle. Aloitimme yhdeltä ja saimme käyntiin kelpo tunnelman. Lavalle oli saatu kaadettua muiden kuin meidän toimestamme melkoinen määrä tahmaavaa juomaa, missä johdot uivat ja minä liukastelin. Toisaalta sitä ei ehtinyt murehtimaan, koska soittaminen oli kivaa ja yleisö mukavaa. Yleisön plikat tarjosivat kossubatterin, mikä lämmitti sydäntä. Välispiikit menivät rahtusen hämäriksi. Loppua kohden meno vain parani ja Tuhkimo-päätöksessä oli ilmassa jo suoranaista hurmosta. Hienoa! Vedimme vielä encore-Tapsan, jonka jälkeen kehuimme takahuoneessa kaiken. Hotellilla lyhyet jatkot ja unta palloon.

Kotimatka oli pitkä, mutta sitä valaisi hieno keikkatallenne, minkä tiimoilta kelpasi ihastella meininkiä ja hajota omaan huonouteensa.