Ja niin murahti liikkeelle lähtiessään Juhan Starcrafti. Sisuksiin oli tungettu kaksi kaljupäätä ja yksi ruuhkatukka, kaksi muusikkoa ja yksi kunnon mies, kaksi Tuomaista ja yksi Vorssi, kaksi bassoa ja yksi finntrolleri. Näin kevyillä eväillä alkoi reissu kohti Pohjois-Pohjanmaata. Hyvä vain, että perä oli suhteellisen tyhjänä, niin sai Aarne huoletta painaa kaasua. Olimme nimittäin aikataulusta myöhässä, ja huomasimme sen myös tulleen valitettavaksi tavaksi. Tästä edespäin aiomme pitää Kellosta kiinni. Hämeenkyröstäkin kun oli tulossa lisää vanintäytettä muodossa Vilin ja PA-laitteiston. Ikäväähän se on ukkoa seisottaa talvipakkasessa. Onneksi kitaramies ei kuitenkaan ollut vielä muuttunut lumiukoksi ja saimme tarvittavat toimenpiteet toimitettua ja vanin perän täyteen rompetta.
Edessä oli kolmen keikan viikonloppu. Meikäläiselle ihan uutta ihanuutta sellainen. Tämän lähemmäksi en kiertue-elämää ollut vielä päässyt. Jännitti hieman oma kestävyys ja teinkin suunnitelman koskien alkoholikäyttäytymistäni. Känni vain yhtenä iltana! Loistava suunnitelma. Haasteellinenkin. Näitä asioita räknäilin lähestyessämme Kalajokea. Täytyy myöntää, että suhteellisen pitkää matkaa jouduttaakseni laskin hetkeksi nahat silmilleni. Bänditoverini tuntien, en varmastikaan jäänyt paitsi mistään maailmaa mullistavasta filosofisesta keskustelusta. Tuohon aikaan kaikki olivat vielä selvinpäinkin. Kohta horisontissa jo loisti ravintola Kultakalan megalomaaninen nimikyltti. Aarne haki vaniin hieman vauhtia ja kurvasimme pihaan. Kamat sisään ja pystyyn. Mukavan kokoinen paikka tuo Kultakala ja lava änd. Keikkaan oli vielä hetki aikaa. Ensitahtien odottaminen on reissuilla yleisesti ottaen sitä vähiten suosikkia. Onneksi tällä kertaa siunaantui tekemistä muodossa majapaikan metsästyksen. Sellainen sitten löytyikin Kalajoen hiekkasärkiltä. Oikein mainio täysvarusteltu kaksikerroksinen rantamökki! Oli saunat ja telkkarit ja ikkunat. Loistava paikka bändimme pitää pari päivää kortteeria.
Takaisin Kultakalaan. Mitään suurta yleisöryntäystä ei poissaollessamme ollut tapahtunut ja suhteellisen vaatimattomaksi yleisömäärä jäikin. Ammattimiehinä emme kuitenkaan antaneet tämän haitata, vaan räyskäisimme ilmoille taatun The Coveralls -shown! Tasaisen turvallinen meininki huipentui toisen setin Levottomassa Tuhkimossa huomattavassa kännissä olevan naisen kaaduttua aidan lävitse Vilin jalkojen juureen. Ei hätää, onneksi tuolla Onnettomalla Tuhkimolla oli mukanaan prinssi uljas, joka välittömästi syöksyi apuun. Uimahyppy samaisen aidan lävitse ja suoraan naisen päälle. Känni oli prinssilläkin sen verran tukeva, että ei siitä lavalta ihan niin vaan ylös noustukaan. Heppu otti tilanteesta kuitenkin hyödyn irti ja sovitti kättään naisen rintalihakselle. Carpe diem! Portsari hoiti pariskunnan pois lavalta. Samalla bändi hoiti itsensä pois lavalta. Encorea ei pyydetty soittamaan 🙂 Hetken räknäiltyämme päätimme roudata vasta seuraavana päivänä. Nyt teki jo mieli mökkiin maate. Kännittä selvisin!
“Aamulla” lähdimme Vilin kanssa läheiseen kylpylään kelluttelemaan. Krapulatta on hieno olla. Uimme siinä kilometrit mieheen. Teki timmoo. Tämän jälkeen olikin mukava lähteä hoitelemaan lauantain vaatimia bändihommia. Kamat siirtyivät vanitse Kultakalasta seuraavaan keikkapaikkaamme, Stage nimiseen baariin. Stage sijaitsi mainiolla paikalla keskellä hiekkasärkkiä, mutta taustalla vellova talvi peitti asettelun “horkkaisuuden”. Ympärillä oli ainakin kaksi muuta keikkapaikkaa, joissa tuona iltana oli molemmissa bändi. Tarjontaa piisaa talvellakin ilmeisesti. Toivottavasti myös yleisöä.
Tsekkiroudaushommat kun saatiin alta pois koitti aika lähteä painamaan murua rinnan alle. Muru löytyi paikallisesta pihviravintolasta. Aijaijai… Komiat oli piffit ja mukava plikka niitä tarjoilemassa. Punaviinin kera kun syö tapettua eläintä, on asiat kohdillaan! Ravintelista takaisin mökille saunomaan. Antto jätti tämän raton väliin. Ei kuulemma ole löylymäen miehiä hän. Saunanraikkaina ja oluesta hilpeinä lähdimme talsimaan kohti keikkapaikkaa. Pöörne jätti ajohommat sikseen ja tarttui myös tuoppiin. Mahtavaa! Omiin suunnitelmiini kuului vetää känni juuri tällä keskimmäisellä keikalla. Yleisönpaljoudesta emme tälläkään keikalla päässeet fiilistelemään, mutta suuri kiitos nuorisoporukalle, joka näytti Stagen muulle väelle, että rokkikeikalla pitää hauskaa pitämän. Hyvä!
Keikan jälkeen kävimme katsastamassa naapurirakennuksen bändiä vain huomataksemme, että show oli sielläkin jo ohi. Palasimme Stagelle ja joimme. Itsemme juovuksiin. Roudaushommat saimme jälleen siirrettyä vasta seuraavalle päivälle. Tästä suuri kiitos Stagen erityismukavalle baarimikottarelle, joka meidän takiamme lupasi seuraavana päivänä saapua ovia availemaan. Vastoin tapojaan. Puoleltapäivin sunnuntaina saavuimme hakemaan romumme pois. Käsi pystyyn ne, joiden suosikkiasioita lyhyeksi jääneen yön jälkeen on aamulla tavata krapulainen rokkibändi!
Sunnuntainen vetomme oli Krisiinankaupungin Nightbirdissa. Turkkilaismiesten vetämä baari oli kuin pala etelää keskellä kylmää talvea. Itselle paikasta välittyvä etelämäisyys toimi fiiliksennostattajana. Osan porukasta etelämäisyys sai nyrpistämään nokkaansa. Totta kyllä, että itsekin jäin miettimään bändimme sopivuutta _todella_ disco-henkiseen yökerhoon. Settiä rukattiin hieman vähemmän suomirokiksi. Tsekkiroudaussyömiset hoidettiin jälleen pois alta. Hetken ehdimme ennen keikkaa notkua hotellilla. Itse otin nokkaunet, Antto töllötteli töllöä ja Pöörne ja Vili saunoivat.
Intro-nauha lävähti soimaan Nightbirdissa ja jännitystä oli ilmassa. Itselläni oli kovat odotukset illan vetoa kohtaan. Tässä paikassa on varmasti ollut kovia pirskeitä ja reissun kaksi aikaisempaa keikkaa olivat jättäneet täyttymättömyyden tunteen sisääni. Noin niinkuin yleisön puolesta. Perkele. Kävipä niin, kuin muut uumoilivatkin. Raskaasti rokkaava touhumme kun ei purrut bilehileisiin toivomallamme tavalla. Älkää ymmärtäkö väärin. Yleisöä kuitenkin oli huomattavasti enemmän kuin kahdella edellisellä keikalla, joten meininki oli kosolti parempaa. Suunnitelmistani huolimatta, lipsahdin hieman kännin puolelle. Osa hulvattomasta olotilastani varmasti johtui väsymyksestä. Tämä näkyi kyllä koko porukassamme. Todistaahan sen reissulta nauhoitettu videotallennekin, että vauhdin kiihtyminen ei kolmantena päivänä tuottanut vaikeuksia.
Loppu hyvin, kaikki hyvin. Bändi pääsi maanantaina ehjänä kotiin. Takki oli suht tyhjä. Niin oli Nekalan kämppänikin. Erityisen raskasta oli se. Perjantaina siellä vielä oli elämää. </3
ps. Reissu, josta ylläoleva teksti kertoo, jäi uskollisen Starcraftin viimeiseksi. 17.12.2010 tuli suuri amerikkalainen tiensä päähän viheliäisen Opel Vectran toimesta. Sankarillisesti kuitenkin suojellen isäntäänsä viimeiseen asti. Hattu pois päästä!