Siitä on aikaa, kun viimeksi Myllyn pihassa pidettiin kesäinen rock-tapahtuma. Asia otettiin jo ajat sitten omistaja-Tainan kanssa puheeksi ja onneksi “Kökkö Open Air” saatiin viimein toteutettua, kun aikataulut natsasivat. Kesä meinasi tosin jo ehtiä valahtamaan syksyn puolelle ja edeltänyt viikko olikin sateinen ja ankean harmaa, mikä hieman huoletti ulkoilmatapahtuman ollessa kyseessä. Onneks itse keikkapäivä valkeni vähän valoisampana, eikä lämpötilakaan ollut jo aamusta kymmenen alapuolella. Hyvä niin.
Kun kerran hommat oli ns. isollaan, niin paikalle piti saada kunnon äänentoisto- ja valokalusto. Rekrytoimmekin paikalle Sopusävel-firman (www.sopusavel.fi) ja pihaan oli hommattu myös rekkalava. Puitteet olivat siis kunnossa. Harmi kyllä sähköä ei Myllytuvasta löytynyt ihan tarvittavaa määrää, niin vähän pienempään valokattaukseen saatiin tyytyä. Kävin jo alkuiltapäivästä ihmettelemässä näiden kamojen kasautumista ja hyvältä vaikutti. Fiilis oli korkealla.
Osasto Tampere, käsittäen Villen ja Anton lisäksi kuskina toimineen jälkimmäisen veljen Aarnen, lupasi saapua viideksi. Innoissani olin asettunut tärisemään pelipaikalle jo aikaisemmin, ja kahta minuuttia vailla viisi olin varma että jätkät myöhästyvät. Olin väärässä. Kamat lavalle pystyyn. Lava oli leveä, muttei juurikaan syvä. Mahduimme kamoinemme kuitenkin ookoosti. Soundcheck tehtiin ja loppujen lopuksi kaikki saatiin hyvin pakettiin. Aikaa läksittiin tappamaan residenssilleni, missä tarjolla oli mm. sauna.
Vain puolisen tuntia ennen keikkaa olimme perillä. Ilta oli pimentynyt ja jokseenkin viileä, mutta Myllytuvassa tuntui olevan jo väkeä paikalla. Osa jopa terassilla odottamassa. Haimme olutta, morjestimme tutut ja puoli yksitoista MacGyver-tunnari pärähti tutusti soimaan keikan alkamisen merkiksi. Jännitti. Turhankin selkeästi. Väkeä oli terassilla. Aloitusbiisinä oli tällä kertaa Rappiolla. Kylmä ei ehtinyt tulla, kun setti polkaistiin käyntiin. Homma toimi. Yleisö oli vielä pidättynyt, mutta tiukasti terassille pakkautunut. Setin edetessä kuitenkin lämpenivät – osa saapui jopa anniskeluoikeudettomalle alueelle lavan eteen. Viimeistään settiin vuosien tauon jälkeen palannut All I Want -pikapunkrepäisy palkitsi; ensimmäinen moshpit Ralls-keikalla oli tosiasia!
Settien (2 kpl) välissä pidettiin puolen tunnin tauko. Ehti vielä vähän morjestelemaan tuttuja ja nauttimaan synttäridrinkin. Niin, oli synttärinikin. Sen Tainakin kuuli ja tuli setin lopuksi kertomaan mikkiin ja lahjoittamaan lisää juomaa. Parasta. Tauon jälkeen jatkoimme siitä mihin jäätiin – niin yleisökin. Ilmoille kajahti Tandemi aloituksena ja jengin juodut juomat alkoivat selvästi vaikuttaa. Meno yltyi. Mukana laulettiin ja tanssittiin ja väkeä oli erittäin paljon. Mahtavaa. Jokainen biisi tuntui kelpaavan. Self-esteemin aikana nähtiin bändiesittelyn lisäksi toinenkin performanssi. Ulkonäkönihän oli pitkään jo ollut ränsistyneen sulkapallon kaltainen. Sille tuli loppu. Aarne ja toverimme Arto ajelivat pääni kaljuksi lavalla. Tai ainakin melkein kaljuksi siinä vaiheessa. Tuntui hienolta.
Keikalla oli muutenkin välillä vähän oudompi meininki. Yleisössä oli jalkapallokannatuspiireistä tuttua väkeä, joten Suomen maajoukkueen “Oi suomi on” -kannatuschantti piti huudattaa läpi. Muutenkin vähän huudeltiin. Ja encorena heitettiin Ei tippa tapa. Ilta oli menestys. Tuhannet kiitokset kaikille siitä. Jatkoille päädyttiin vielä. Ja kun muussa ei vielä olisi ollut tarpeeksi, jatkopaikasta löytyi instrumentteja, joista varsinkin Antto ja Ville innostuivat. Itse kotiuduin jo neljältä, yhtyetoverini kuudelta.
Äetsässä on parasta.