Pääsiäisen jälkeen oli rumpalin takki suhteellisen tyhjä. Neljän päivän ränni ei enää näillä vuosirenkailla suoriudu jälkiä jättämättä. Nasaretinjeesuksen kuolemajuhlan jälkeinen viikko oli itselleni ollut yhtä Via Dolorosaa. Anttoa tuskin uskalsin silmiin katsoa kohdatessani hänet Tampereen rautatieasemalla. “MorjestapäiVÄÄÄÄ!” raikui basistin suusta. Vatsassani muljahti ikävästi. Pääsiäisen tunnuslauseeksi muodostunut huudahdus oli vainonnut minua viimeiset neljä päivää. Nyt se muuttui silmieni edessä lihaksi ja vereksi muodossa Antto Tuomaisen. Hyi saatana. Taasko se rienaaminen alkaa?
Vavisuttavasta alusta huolimatta pääsimme Anton kanssa Porin junaan ja 45 minuuttia myöhemmin saavuimme Vammalan asemalle. Meitä noutamaan saapunut Vili kertoi myös kokeneensa kiirastulen menneinä öinä. Tasaisemmaksi olivat kuulemma jo olot muuttuneet. Kamat olivatkin jo sopivasti Enterprisessa, joten ampaisimme hyperajolla Hotelli Ellivuoreen. Herrat ostivat olutta, minä myös. Alkoholitonta toki. Paitsi herrat. Matkalla kohtasin menneisyyden haamuja. Huu huu!
Kamat autosta Ellinboxin lavalle. Olinkin porukasta ainoa, joka oli jo aikaisemmin tuolla lavalla esiintynyt. Harvinaista herkkua. Hienosti soivat vehkeet vielä pystytyksenkin jälkeen, joten otimme huoneen, istuimme hetkon ja päätimme lähteä maakuntaseutuajelulle kohti Sastamalan Karkkua. Kyläbaari ei ollut auki. Se harmitti hieman. Onneksi paikallisesta kaupasta löytyi pähkinöitä ja banaania. Ne apinalle maistuvat.
VaLePan ihmiset olivatkin jo alkaneet valua juhlapaikalle. Hopeaa olivat kölvit voittaneet. Mahtavuutta ja paljon onnea! Epäonnekseen olivat tilanneet meidät soittamaan. Kyllä se siitä. Tuttuja ja puolituttuja naamoja bongasin. Omaanhan kuitenkin vahvat sidokset Vammalaan, Tyrvääseen ja ennen kaikkea Roismalaan. Jos isä olisi ostanut minulle joskus lentopallomailan, niin ei tiedä vaikka olisin ollut osana tuota nyt juhlivaa joukkuetta. Onneksi urheilu on perseestä ja rokin soittaminen parasta. Vähintäänkin Jumalan luomistyöhön verrattavissa.
Alkuseremonidoiden jälkeen olimme pakotettuja ottamaan osaa juhlaruokailuun. Voin kertoos, että meni paalun juureen sillai, että heilahti. Söin ehkä viisitoista varrasta. Anton ja Vilin saavuttama yhteistulos jäi pienemmäksi. Herkullista nam nam. Juhlakansa oli mukavan puheliasta ja kovaäänistä. Kyseessä ei muutenkaan ollut mikään jäykkä pukujuhla. Nämä seikat perinteisesti enteilevät onnistunutta keikkaa. Painuimme takahuoneeseen ottamaan lämpöä.
Sali oli lämmin, kun orkesterimme astui lavalle. Alku oli perinteisesti hiljainen, mutta pienen suitsutuksen ja kovien biisien avittamana saapui kansa lavan eteen. Hyvin upposivat tutut biisit yleisöön, joten päätimme jättää suunnitellun transavantgardistisen ohjelmanumeromme esittämättä. Pettyneeltä taiteenystävä Toni Vahelalta lensi baskeri väärinpäin, mutta onneksi mies ei ole pitkävihainen. Kohta Toni heittikin monokkelinsa nurkkaan ja liittyi joukkoon hilpeään.
Reipasta ilakointia kesti molempien settien verran. Viimeisen biisin jälkeen alkoi lentopallomaila osua toiseen, ja orkesterin oli syytä palata lavalle soittamaan encoret. Sen tottakai teimme. Antto ja Vili jäivät hotellille yöksi. Itse lähdin rumpuineni Pirkkalaan. Hovikuskille kiitos tästä. Avecilleen and.