Syyskuun startiksi oli luvassa keikka Loimaan keilahallilla, mistä emme etukäteen tienneetkään juuri yhtään mitään. Loimaalla emme olleetkaan aikaisemmin keikkailleet, ellei lukuun oteta keikkoja Alastaron (liittyi Loimaaseen vuonna vuonna 2009) legendaarisessa Murina-ravintolassa useampia vuosia sitten.
Lähdimme siis treenikämpältä kamojenpakkaussession päätteeksi avoin mielin liikenteeseen. Huomionarvoista oli se, että esiintymisaika oli poikkeuksellisen varhainen, tarkoitus oli aloittaa heti Suomen korispelin jälkeen. Tämähän sopi!
Löysimme paikan luonnikkaasti ja vastaanotto oli erittäin mukava heti kärkeen. Saimme valita, esiinnymmekö sisällä vai terassilla ja päädyimme jälkimmäiseen, koska illat yleensä ottaen olivat alkaneet jo olla hieman viileämpiä. Kasasimme kamamme ja kuulostimme ainakin omasta mielestämme hyvältä – kaikuisessa tilassa kiittelimme taas mielessämme sähkörumpuja. Itse asiassa soundit vahvisti kyllä keikan jälkeen toimiviksi niin yleisö kuin henkilökuntakin.
Tsekin jälkeen seurasimme Anton kera tiiviisti Suomen futismatsia ja kerrankin pääsi nauttimaan harvinaisesta karsintapelivoitosta. Sitten vaihdoimme korikseen ja kun se matsi päättyi klo 22, pääsimmekin astumaan kehiin. Ja kun astuimme, yllätyimme positiivisesti: väkeä oli paikalla erittäin mukavasti!
Läksimme soittamaan ja tajusin heti alusta alkaen, että tämähän on mainio paikka. Yleisö antoi raikuvia aplodeita, diggaili meiningistä ja illan edetessä osallistui toki myös laulantaan ja tanssijalan ulkoiluttamiseen. Näinhän sitä pitää toimia! Vaikka kaikilla oli kivaa, örvellys loisti poissaolollaan ja mikkitelineet saivat olla rauhassa. Aivan mahtavaa!
Pidimme settien välissä pienen tauon ja painoimme vielä menemään toisen kattauksen, mikä tuntui maistuvan yleisöllä ja hauskaa oli meillä itsellämmekin. Soittokin soi aivan onnistuneesti. Viimeisen biisin jälkeen encorea toivottiin todella pontevasti, joten hyvillä mielen esitimme vielä yhden biisin ja sitten pienen huilin jälkeen laitoimme kamamme kasaan.
Yhteenvetona ei voi kuin todeta, että keikkapaikka oli mainio, henkilökunta erittäin ystävällinen, yleisö mainio ja meininki kohdallaan! Uudestaan, kiitos!