Lähdimme suht’ pikaisella hälytyksellä Lietoon, kun oli hyvä tilaisuus esittäytyä uudelle keikkamyyjällemme livekuntoamme vilauttaen hänen ns. huudeillaan. Kuskiksi saimme Pöörnen estyttyä mitä onnellisemmin vanhan konkarin, Niko “Kuskikenkä” Kuusisoosikenkämuusin. Matka taittuikin tutun rattoisasti. Sukelsimme kamoinemme Efe’s-baarin autenttisuuteen pystyttämään kamoja. Jatkoimme vähän analyyttisemmin viime keikalla aloitettua “säädöt Villen sähköprumpuihin” -projektia. Oluttakin saimme, mikä oli mukavaa, kuten aina.
Keikkamyyjätärkin saapui paikalle, joten pääsimme esittäytymään. Mestoille syöksyi myös vanha tuttumme (miinus Vorssin-) nimeltään “turkulainen Matti”. Juurensa ovat Liedossa. Matti otti pikku tumut ja käytti kameraansa. Keskustelimme rakettitieteestä, abstraktin taiteen yhteiskunnallista tilaa peilaavista hetkistä sekä syvänmerensukelluksen mahdollisuuksista. Muut bändireissulaiset kävivät kebabilla.
Jo saapui H-hetki. Vaatteetkin oli vaihdettu autenttisessa takahuoneessa. Kaikkien laukuista paljastui yllätteän…tadaa…hihattomat mustat paidat! Eiku lavalle. “Lavalle”. Setti käyntiin. Hyvin lähti itseltä, yleisökin lähti pikkuhiljaa ekan setin aikana messiin. Jeejee. Sitten pieni tauko ja toinen setti. Ihmisiä oli vähemmän ja lähtivät vaihtamaan baaria. Syy ei selvästikään ollut meidän. Loppusetti menikin lähinnä huumorin merkeissä. Viihdyttämisemme katsoi asiakseen keski-ikäinen nainen, joka esitteli takapuoltaan ja samalla hieman tanssiliikkeitä. Oikeastaan koko toisen setin ajan. Onneksi kuvaaja tämän tallensi.
Keikan meininki ei ollut uramme tähtihetki, mutta reissu sinänsä oli vallan mukava. Tänksistä, sano.