Bilebändin päiväkirja

Ruka on hyvä, Zone on hyvä, paljon on hyvää. Matka on pitkä, matka on paha, henkilökohtaisesti työn alla vielä neljän keikan putki, mikä on muuten äärimmäisen miellyttävää, mutta laulamisen kannalta haastavaa. Millaiseksi reissu osoittautuu?

Pääsin itse mukavan aikaisin kotiin edellisen päivän duo-keikalta, mutta yöunet jäivät silti vähän kurjiksi; alitajunnassa varmaankin painoi aikainen lähtö ja “pakko nukkua”. Heräsin kuitenkin helposti ja läksin matkaan poimien ensin kyytiin Tretjan. Mies unohti kuitenkin lompakkonsa ja puhelimensa, mikä onneksi huomattiin jo puolen kilometrin päässä kotoaan. Vielä siis pieni koukkaus takaisin.

Treenikämpille oli jo omine ajoneuvoineen saapunut Jony “Jouni” Oittinen, joka aamuihmisenä (not) puhkui intoa päästä ajamaan (yes) koko matka Rukalle. Näin hän tekikin. Tretja torkkui suurimman osan matkasta, itse viihdyin mm. Marko Kilven Undertaker-kirjasarjan parissa toki välillä kuskin kanssa myös hiukkasfysiikasta, valtion budjetista ja aikamatkaamisesta keskustellen. Ehdin myös käymään läpi koko internetin.

Taukoja pidimme melko vähän, tilanne olisi ollut toinen, jos itse olisin esimerkiksi päättänyt aamusta asti nauttia olutta. Sitä en tehny Rukalla tai sinne matkatessa laisinkaan, joten kelpasi ajella. Ruokapaikaksi valikoitui kokeiluhengessä “Oulunbaari.fi”, joka osoittautui kelpo valinnaksi ja pääsimme lasinpesun jälkeen jatkamaan vielä ikävän pimeää lopputaivalta Kuusamoon ja edelleen laskettelukeskus Rukalle. Hyvä Jony, reipas kuski!

Zonessa raikasi karaoke kunnolla ja pääsimme aloittamaan kasaamistamme meille tutun Rusketusraidat-kappaleen versiointia kuunnellen. Kasaustunnelmaa ei välttämättä voinut kuvailla sanalla “tyynnyttävä”, mutta kaikki asettui mukavasti kuitenkin paikalleen teollisuustulpat korvissa. Soundcheckin perusteella kuulostimme oikein hyvältä, joten saatoimme ruokailla ja ottaa majoituksen haltuun.

Majoituskämppä useammalla makkarilla on oikein loistava kaikilla muilla tavoin, paitsi metelin osalta. Yökerhon karaoke ja muu meininki kuuluu loppuun saakka ja seinä naapuriinkin on yhdestä kohtaa sangen ohut. Itse kaipaisin kosolti menon ja meiningin lomaan myös kunnollista rauhaa, mitä täytyy jotenkin yrittää mahdolliselle seuraavalle kerralle löytää.

Showtime Zonessa oli 00.30, jolloin hyökkäsimme lavalle. Viime Rukan-keikkojen kiimaisaa menoa muistellessa alkutunnelma keikalla oli ehkä jopa hieman varovainen. Pienen tunnustelun jälkeen kuitenkin alkoi tapahtua: pöydille noustiin, mukana laulettiin ja kaikin puolin päästiin ns. ytimeen. Kyllä kelpasi. Encoretkin paiskottiin menemään ihan tosissaan.

Itse lähdin oitis keikan jälkeen lepäämään, mutta Tretja ja Jony nauttivat yökerhon iloista ja kuulinkin sänkyyn, kuinka Tretja kiekui karaokessa The Darknessia sydämensä kyllyydestä. Kävin rauhassa suihkussa ja luin kirjaa, mutta vihdoin koitin avoimin mielin ryhtyä nukkumaan; useamman päivän keikkaputkella olisi pakko saada nukuttua, jotta ääni toimisi. Suottapa yritin. Meteli oli karmea ja olin juuri torkahtanut kun häiskän neljän aikaan palasivat. Sen jälkeen uni tuli kuin tulikin.

Tretjan kanssa nousimme juuri ennen kymmentä ehtiäksemme keräilemään aamupalalta lautaselliset. Tämän jälkeen Tretja hävisi muumioitumaan, mikä vaihe hänellä ja Jonylla kestikin pitkälle iltapäivään. Itse luin lisää Kilpeä ja kävin apteekkireissulla hakemassa yskänlääkettä sekä kurkkupastilleja, vaikken ollutkaan varma ovatko kurkkutuntemukseni pelkkää rasitusta vai onko jonkinnäköistä tautiakin tuloillaan. Iltapäiväruokailun hoidin thai-tyylisesti Zonen hampurilaistarjonnan vastapainoksi.

Tretja käväisi alkuillasta reippaasti mäessä ja Jony poikkesi jollakin mökillä morjestamassa tuttujaan. Päivä vilahti ohi ja pian (klo 20) olimmekin taas Zonessa aikeenamme tehdä soundcheck. Aie toteutui ja koko prosessi olikin edellisen illan jäljiltä vain lyhyt varmistus. Eipä muuta kuin odottamaan illan settiä.

Kun yöllä starttasimme, tuntui, että keikkameininki löytyi hippasen nopeammin kuin edeltävänä iltana. Tosin jostain syystä itse olin kovin jäässä ensimmäiset muutamat biisit; olisiko syy asialle voinut olla vanha tuttuni Pete Kilpi-orkesterista – että vain jännitti? Noh, sen jälkeen pääsin minäkin mukaan menoon, joka omien sanojensa mukaan Tretjalla ja Jonylla oli huomattavasti parempi juuri tällä keikauksella. Meininki olikin aivan mainio. Loppukeikasta kurkkutuntemukset alkoivat olla sen verran vahvoja, että päätin lennosta encoren jäävän vetämättä, ja että vika biisi saisi mennä encore-kaavalla. Näin toimittiin ja kaikille jäi kuitenkin ilmeisen hyvä maku!

Onnistuneen keikan jälkeen kävin vaihtamassa kuivat vaatteet ylle ja pakkasimme porukalla 95-prosenttisesti kamat valmiiksi aamun lähtö varten. Sitten suihkuun ja maate (pojat nautiskelivat vielä, varsinkin Jony, ravintolan tunnelmasta toki pitempään). Unen löytäminen oli taas sangen vaikeaa, joskin taistelin karaokea varten yrittämällä kuunnella Spotifysta jonkinlaista äänimaisemakamaa. Joskus vaivuinkin horteeseen, josta heräsin vasta Tretjan tullessa ovestani sisään. Olin äimän käkenä. Sittemmin selvisi, että ilmeisesti koska kuulokkeeni olivat kiinni puhelimessa, asettamani herätys ei toiminut. Kiire tuli.

Tästä kommelluksesta huolimatta pääsimme suht’ suunnitellusti lähtemään kohti Huittista ja seuraavaa keikkaa. Pitkä ajomatka oli edessä, tästä lisää seuraavassa päiväkirjamerkinnässä!

-Vili