Kaikki mahdolliset alustukset Kökköbaari-keikkojen osalta lienee jo päiväkirjassakin käytetty, mutta kotikenttä kyseessä ja legendaarisuusarvot kohdillaan. Eikun matkaan siis! Koska olen maailman mukavin bänditoveri ja soittokumppani, roudasin kamat yksin autoon kun satuin viettämään alkupäivän Tampereen itäsuunnalla – missä kamammekin tuppaavat säilyä. Anton kohtasin kotipihallani, mistä siirryimme Nokia-Jömpylän kautta Äetsään “Pena-käynnille” ja siitä Kökköön.
Myllybaari oli entisellään. Teimme tarvittavat uudelleensisustuskommervenkit interiöörille ja kasasimme kamamme. Soundi oli hyvä. Joutsenkaulasta väännetty mikkiratkaisu niin, että mikkiteline oli kiinni PA-tolpassa eikä sitä voinut heiluttaa, oli loistava. Hanakalja meni alas kuin vesi. Olin kotona.
Odotteluaika kului lähinnä uuden tuttavamme Emilian karaokesityksiä (iltaan ei siis kuulunut karaokea) kuunnellen ja juomia hörppien. Perinteiset korimallin ruuatkin tuli napaan mätettyä. Perinteinen keikkaa edeltävä hiljaisuus oli yleisväkimäärässä läsnä, mutta taas kerran – kun alkunauha lähti soimaan, alkoi yläkerrassa olla jo pienimuotoista tungosta. Tämän jälkeen sitten mentiinkin kovaa.
Biisilistamme oli perin kommervenkikkäässä järjestyksessä ja lisäksi olimme päättäneet kokeilla vain yksissä treeneissä kokeiltua uutta teosta nimeltään “Paskapotpuri”. Biisin lähtiessä unohdin siitä kaiken ja pitää muutenkin sanoa, että omalta kohdaltani koko keikkaesitys oli kuraa sieltä pahemmasta päästä. Huhheijaa! Onneksi yleisö antoi tämän anteeksi ja meininki säilyi mainiona. Tauon pidimme ja jatkoimme. Nyt sai jo joutsenkaulamikin luona bailaaviakin töniä kauemmaksi, mutta ei valittamista – tunnelma katossa taas kerran! Encoretkin painettiin menemään ja sitten alkoi pienen sosialisointitauon jälkeen ankara pakkaaminen, joka Kökkön ahtaahkoissa olosuhteissa on hi-das-ta.
Kökkösä on aina kivvaa, kiitos Kökkö!