Tämän vuoden megatapatumaa varjosti vähän ainakin omalta osaltani kesällä kiusanneet ääniongelmat, joiden aiheuttama treenaamattomuus karsi suurimmat visiot erikoisemmasta keikasta. Lisäksi tulin vielä kipeäksi juuri viikkoa ennen h-hetkeä, mikä ei hälventänyt mustia pilviä asian ympäriltä. Onneksi kuitenkin samalla viikolla saatiin nyppäistyä kuitenkin yhdet treenit ja näiden jälkeen keikan biisilistan rakennuttua alkoikin mieliala parantua; tulihan tästä kattauksesta kuitenkin aika laillakin erilainen, kuin mitä kesän keikoilla oli kuultu.
Jony oli kunnostaunut eritoten valmistelujen osalta: hän oli hommannut kuskiksemme (mitä luksusta – pitkästä aikaa) kaverinsa Samun ja vieläpä autonsa perään uunituoreen kärryn, joten minun ja Anton ei tarvinnut kuin hypätä kyytiin ja nauttia matkasta. Matkasta, jonka loppupuolella Äetsä näytti hiljaiselta. Onneksemme aamun sateet olivat väistyneet kuulaamman ilmanalan tieltä ja ainoana säähaittana oli pieni tuuli, joka autosta noustessa sai heittämään hupparin päälle. Sateeton Kökkö Open Air – taas kerran!
Kiven Jarkon ja kaverinsa äänentoistopystytyshommat olivat jo hyvässä vauhdissa saapuessamme ja niinpä pääsimme piakkoin tekemään soundcheckiä, joka sujui oikein ongelmattomasti sekin. Tsekin jälkeen päästimme Koitos-yhtyeen tekemään omaansa. Tosiaan: Koitos-yhtyeen. Jätkät soittelivat keväämmällä, voisivatko tänä vuonna tulla mukaan, ja tällä kertaa kun itsellämme ei ollut mitään erikoismeininkiä (vierailijoita tms.) päällä, otimme mielihyvin Äetsän omat pojat tapahtuman avaajiksi.
“Ihmiset tulevat niin myöhään baarin” -klassikkonäkökulma sai jopa uusia ulottuvuuksia, kun paikalle tullessa asiakkaita Kökkärillä oli noin yksi. Taantumaa vai pienen paikkakunnan muuttotappiota? Kas siinä aihetta yhteiskunnalliselle pohdinnalle. Tämän vastapainoksi Koitoksen aloittaessa “akateemisen puolituntisen” jälkeen puoli kymmeneltä, paikalle oli jo valunut jengiä sangen mukavasti. Tästä hatunnosto Koitokselle! Kuten myös itse keikasta, joka oli erittäin tanakka ja energinen veto hyvän nokkamiehen johdolla. Cheers!
Nopsan valmistelutuokion jälkeen pääsimme itsekin aloittamaan jopa hieman etuajassa. Erikoisena avausbiisivalintana oli Holy Diver, joten olin ekan setin intronauhaksi leikellyt originaalin alkukohinat pienin muutoksin ja näiden vaiettua starttasimme setin. Heti kakkosena kuultiin meille hyvinkin tuore Roy Orbison ja muutenkin yritimme hieman yllättää. Myös yleisö teki näin, sillä väkeä oli saapunut paikalle ehkä jopa enemmän kuin koskaan Kökkö Open Air -historiassa. Wow.
Settien välissä pidettiin reilu tauko, morjesteltiin tuttuja ja maisteltiin juomia. Toinen setti polkaistiin innolla käyntiin ja yleisö tuntui sen kun kasvaneen. Huhhuh! Lanseerasimme myös meille täysin uuden kappaleen: Egotripin Koivuniemen herran. Hyvä viisu! Sen vastapainoksi, vaikka hauskaa lavalla riitti, soitto tuntui koko orkesterilla tökkivän pahemmin kuin aikoihin. En tiedä mikä paha karma koko laumaa vaivasi, mutta jos joku meistä onnistui yhden biisin vetämään putkeen, niin muut varmistivat osaltaan, ettei kokonaisuus ehjänä säilynyt. Tämä kulminoitui pahimmillaan setin lopussa jo lähes ahdistavana hetkenä, mutta onneksi encoren viimeiset sävelet kaikuivat Kokemäenjoen ylle kuitenkin kirkkaina ja hyvillä mielin, joten kokonaisuutena ilta oli kuitenkin onnistunut. Itsetutkiskelu soiton laadun osalta jatkui kyllä seuraavana päivänäkin hääkeikkaroudauksen yhteydessä kalvavana.
Kiitos Kökköväki, ensi vuonna uudestaan!