Armadillo on vyötiäinen. Vyötiäisten ihoa peittää lähes joka puolelta rustosta ja luusta muodostunut paksu kilpi. Vuosia sitten, eräänä erikoisena yönä, rumpalitoverini Samu nautti Jaloviinan iloista kurkistellen huonekalupahvien läpi. Paikkana toimi silloinen residenssini, “Kattohuoneisto”. Paikalla oli myös The Coverallsin rumpumies Ville Vorssi, joka nimesi Samun siltä istumalta Armadilloksi. Syytä en ehkä vieläkään ole täysin sisäistänyt. Ja nyt, Keikyän voimalaitoksen todistettua melkoista Kokemäenjoen läpivirtaamaa, Armadillo tuurasi (taas) hänet nimennyttä Vorssia The Coverallsin keikalla. Elämä on ihmeellistä.
Jack The Rooster taas on ravintola Tammerkosken partaalla. Siellä on monesti ihmisiä kännissä. The Coveralls on myös esiintynyt siellä jo kahdesti. Meillä on siis jo jonkinlainen suhde, jossa kiintymys on alati kasvamaan päin. Tällä kertaa olimme taas maailman kovimpia jätkiä (tai minä ainakin!) emmekä menneet edes tekemään soundcheckiä. Kyllä ammattilaiset hoitaa ilmankin, vai millai? Sen sijaan treffimme oli määritelty ko. ravitsemusliikkeeseen n. klo iltayhdeksäksi. Kitarat ja nupin (l. kitaravahvistin) olinkin käynyt paiskomassa paikalle jo aiemmin. Raahustin trooppisessa ilmassa kylpevän terassin läpi ja katseeni poimi ensin paikalta Armadillon, myöhemmin myös kikkaratukkaisen bassotaiteilija A.Tuomaisen. Aa! Pääsimme heti osaamisalueellemme eli syömään ja juomaan. Seuraa tekivät myös vanha toverini John Selvä, sekä riemukkaasti työvuorossa ollut The Coveralls -miksaajatuttu Mäkipään Markku. “Mulla on kivoja leluja!”. Hienoja miehiä kaikki tyynni.
Ruusterin-kävijät viihtyivät vielä terassilla, joten kasasimme kamamme lavalle ja teimme hyvin ripeän linjatsekin. Kaikki hyvin! Sitten vaatetta vaihtoon, juominkia juominkitelineeseen ja tutun alkunauhan saattelemana lavalla.
Armadillo laski koneen käyntiin ja liisimme tuttuun, mutta vähemmän turvalliseen The Coveralls -pilveen popsävelin. alku oli vähän ounastelevaa noin yleisömukanaolon suhteen, mutta pian saimme kaapattua paikan haltuun. Pistimme kehiin, vaikka itse sanonkin, aika saakelin kovan kattauksen coverräimettä ja yleisö tuntui siitä pitävän. Eka setti oli mainio. Toisessa oltiinkin jo tulessa! Ruusterin pyyhkeet tulivat tarpeeseen. Lavakuuntelukin oli parasta Ruusterissa tähän asti, joten kyllä kelpasi. Porukka jorasi ja lauloi niin, että sydäntä oikein lämmitti. Armadillo tahditti orkesteria kuin olisi soittanut kanssamme satoja keikkoja. Encorena esitimme Tapani Kansaa. Ihmiset tulivat keikan jälkeen kehaisemaan. Koitin kehaista heitä. Joku tuli kehumaan myös kitarasoundia, mitä en olisi ikinä uskonut.
Kasasin kamat yhden lonkeron säestyksellä ja juuri kun olin lähdössä, paikalle ilmaantui vaikka keitä tuttuja. Jopa Anthriel-yhtyeen iloisia veikkoja! Muutamien sananvaihtojen jälkeen kutsui kuitenkin itseäni koti, minne pääsyä oli mukava odotella alkaneessa tropiikin sateessa. Ansso jaksoi taas aamuun, hän on oikea rokkari. Armadillosta ei ole edes havaintoja… Armadilloooo! Kuuleeko armadillooooooo……