Omalla kohdallani keikallelähtöfiilikset olivat hieman normaalia Roosteri-vetoa spesiaalimmat: olin herännyt samaisena aamuna 3.45 lentääkseni takaisin kotimaahan ja lisäksi ilonani oli jonkinmoisen vatsataudin rippeet. Olo siis ei välttämättä ollut kovin asiaankuuluvan rokkikukkomainen. Otin pienet päiväunet (tämä ei muuten onnistu kuin todella väsyneenä, mikä sadoilla keikkareissuilla on huomattu) ja sain ilokseni toveriltani kyydin pelipaikalle.
Roosterissa olikin jo paikalla Timo, joka innokkaana oli saapunut ajoissa keikkamestoille. Söimme ja maistelin hieman lonkeroa, jonka toivoin “ei-käyvän” vatsalaukussani. Jony halusi puhelimitse vieraslistalle herrat “Kossy, Vissy ja Jallu”. Mitä? Spydäriä oli ruokana ja siinä jossain lomassa heitimme kamamme lauteille ja teimme superpikaisen tynkäsoundcheckin yritelmän. Kello eteni, vaikken olisi uskonut.
Astuimme lavalle aika tarkkaan sovitusti puoli yhdeltä. Jony oli tehnyt kehotuksestani illan biisilistan ja se vaikuttikin suorastaan oivalta, joskin toki parilta osin yllättävältäkin. Roosterissa oli poikkeuksellisen hiljaista, mikä vähän arvelutti ja saikin keikan alkuosuuden tuntuvan hieman vaivaantuneelta. Meininkiä oli vaikea puhaltaa itse lentoon ja lennossa se ei ollut muutenkaan, mikä on pakko todeta. Sen sijaan setin lähestyessä puoliväliä alkoi taas kerran tapahtua – kuin taikaiskusta! Ensimmäiset tanssijat saatiin lavan eteen ja sittemmin vapautui muunkin yleisön (jota paikalle saapui edelleen) meininki. Äkkiä edessämme olikin tanssit parhaasta päästä ja vetäminen vapautui huomattavissa määrin. Poikkeuksena tähän (taas!) encore-käytäntö tuntui olevan vieras osalle paikallaolijoista, mutta jonkun nohevan suunnannäyttäjän ansiosta sen verran taputukset yltyivät, että oli helppo kajauttaa vielä yksi biisi ilmoille. Hienoa, kiitos!