“Järjen vuosi 2013” kuljetti meidät tällä kertaa pistokeikalle Kuopioon. Kokoonnuimme iltapäivästä Jonyn ja Timon kanssa roudaamaan ja käänsimme Enterprisen kohti Itä-Suomea. Jony onneksi ajoi mielellään, sillä olin aivan romuna. Pyhät painoivat myös henkisesti, mutta fyysisesti tapaninpäivän lentopalloturnaus oli taas tehnyt sen, että kroppa oli aivan morjes. Hartiat lukossa, reisi jumissa, penikat ja vatsalihakset hirveässä jamassa. Menin Mordoriin ja toivoin Kuopion saapuvan.
Kuopiossa asiat sujuivat perinteiseen malliin. Setti oli pystyssä, Siwa löytyi minuuttia vailla yhdeksän ja hotellikin saatiin haltuun. Se oli tuore ja näinkin fiinille bändille sopiva. Kolmen hengen huone on tosin aina pelottava ratkaisu. Taivaalta satoi sen verran silkkaa vettä, että eestaaskävelyt piti minimoida ja menimme syömään, mistä suoraan bäkkärille aikaa tappamaan. Kaivoimme henkisestä naftaliinista vanhan kunnon Kuka minä olen -pelin ja post-it-laput päässä aika kului kuin siivilä. Itse asiassa aloitusajan pitäminen yllätti ja vaihdoimme vaatteet kiiren vilkkaa. Live-puolella ei ollut ketään.
Ryhdyimme tamppaamaan pitemmittä puheitta. Hiljaistahan talossa oli (edellinen päivä oli ollut aivan katastrofi kävijämäärän osalta), mutta porukka alkoi valua lavan eteen ja tanssimaan. Sehän kelpasi. Itsekin piristyi ja lopulta saimme kasaan enemmän kuin mukiinmenevät tanhut! Levottoman aikana sitä oikein kelasi, miten tähän päädyttiinkään. Loistavaa. Encore vielä ja bäkkärille. Romu-Rantanen läksi samantien hotellille nukkumaan, muut ottivat edes vähän iloa irti. Kaikki nukkuivat huonosti.