Pikkujoulukauden käydessä sekavimmilleen, koitti aika painella Lohjan Londoniin, mikä olikin jo viime kesältä tuttu menomesta. Päällimäinen muisto kesäkeikalta oli Lohjan perin vaivalloinen sijainti Tampereeseen nähden. Yömajoituksen puuttuessa paluumatka sijoittuu epäinhimilliseen haarukkaan klo 03-06, mutta tämmöistähän se on meitin semmoisten.
Tällä kertaa tsekkasimme edeltä, että paikan päällä ollutta äänentoistojärjestelmää on mahdollista käyttää. Lähdimme siis suhteellisen kevyellä kalustolla liikenteeseen, mikä lämmitti mieltä. Subbarin roudaaminen täyteen ahdetun pikkujoulubaarin läpi ei ole se helpoin tehtävä, näetsen.
Menomatka sujui leppoisasti aijjai-tipatonta viettävän ja harmillisen flunssan kourissa painiskelevan Viljon toimiessa kuskina. Olipahan koostanut uuden matkaceedeenkin. Hevin ja räppimusiikin seasta löytyi mm. orkesterin jäsenten vanhojen ja nykyisten bändien vanhoja helmiä. Nauratti!
Perillä roudattiin ja tsekkailtiin. Yleissoundi vaati hivenen enempi hienosäätöä kaiuttimien ollessa vieraat, mutta lopputulos oli varsin hyvä ja jytä-ääni syntyi loppujen lopuksi vaivatta. Syömäpuoli hoidettiin naapurin kebab-ravintolassa. Jömpylä pisti oluet. Nam.
London uhkui jo ennen yhtätoista juhlatunnelmaa ja vetäydyimme vessojen viereen odottelemaan keikkaa. Moni kävi tyhjennystoimiensa lomassa jutulla. Joku oli itsekin vähän soitellu, joku kertoi olleensa vähän jo “vitun kännissä kun on noi pikkujoulut, kato”. Arvaahan tuon, jos harjoittelee viinanjuontia kerran vuodessa.
Keikka alkoi ilahduttavasti ajallaan, kun kerran väkeäkin oli. Jony oli koostanut varsin oivan perussetin takuuvarmaa hittiä ja meininki oli sen mukainen. Komeeta! Keikan käydessä kakkossetin puolelle, alkoi tunnelma siirtyä kiiman puolelta maaniseksi. Porukka mm. hoiperteli lavan poikki kuin zombiet välittämättä kohteliaista kehotuksista käyttää muuta kulkureittiä. Välillä kummastuttaakin se, että jengi selvästi (selvästi hoho!) tykkää elävästä musiikista, mutta arvostus sitä esittävää orkesteria kohtaan voi silti olla täysin olematon. Mikkiständiä sohitaan suuhun, käsilaukku ja viinat heitetään pedaaleille ja aplodien sijaan biisien väleissä huudellaan, että “miksi ette soita sitä tai tätä saatana!”. Onneksi meininki on 99% keikoista positiivinen ja negatiiviset ainekset rajoittuu muutamaan ylijuoneeseen yksilöön. Keikka taputeltiin Levottoman tuhkimon iskusäveliin ja siirryimme takatiloihin vetämään henkeä ja niistämään nenää.
Poisroudaus suoritettiin takaoven puolelta ja tien päälle päästiin hienosti jo klo 03. Seuraavat tanssit jorataankin jo seuraavana perjantaina Liedon Old Smugglerissa. Mukava saada uusiakin paikkoja vyön alle. Vyönalle. Kiva!