Bilebändin päiväkirja

Kolme viikonloppua ilman The Coverallsin keikkoja on liian pitkä pätkä. Onneksi Halloween-tunnelmissa (onko se nykyään kaksi viikonloppua, emme tajua tällaisista jutuista mitään) otimme viimein suunnan kohti meille niin tuttua Vammalan Seurahuonetta. Siihen nähden, että taukoa oli alla, mitään rutiininpuutteesta johtuvia kommervenkkejä ei juuri koettu, vaan valmisteluhommat sujuivat mukavasti. Tai no, yksi unohdus sattui kohdalle: Jony oli jättänyt hihat-ständinsä treenikämpälle. Tästä seurasi viestitys- ja soittelurumba, jonka seurauksena yksi Äetsän-reissu riitti korvaavan kapineen saamiseen. Tästä kiitos vanhalle The Coveralls -tutulle Armadillo Hongolle ja isälleen Jukalle!

Ilta kului tutuissa merkeissä: ensin pystytettiin, sitten syötiin, sitten tsekattiin ja sitten hämmästeltiin sitä, kuinka ennen aloitusta (yläkerran) baarissa ei ollut nytkään juuri ketään. Bäkkärillä vähän kerrattiin kuulumisia ja muita tyhmiä juttuja, kunnes kello eteni puolille öin ja oli määrä aloittaa.

Itse veto oli kolmisettinen ja hyvässä mielessä tuttua Vammalan Sekeä: alusta asti saatiin jengiä mukaan ja kaikki biisit tuntuivat toimivan yleisöön vähintään ookoosti, vaikka vähän oudompaakin ja näin tavanomaisimmista rutiineistamme poikkeavaa ralliakin oli mukana. Yllätykseksemme paras meininki tuntui olevan kakkossetissä ja kolmossetti kärsi jo ehkä siihen verrattuna pienestä yleisökadosta. Se, johtuiko tämä jengin kyllästymisestä, humalatilojen aiheuttamasta liikkumisentarpeesta vai jostakin muusta, jäi arvoitukseksi. Joka tapauksessa meininki oli loppuun asti hyvä ja The Coveralls sangen tyytyväinen!

Hillittömiä bileitä ei keikan jälkeen järjestetty ja omatkin tutut jäi lähinnä morjestamatta, koska soittaminen yksinkertaisesti kolmen setin myötä vei niin paljon aikaa. Antto oli urheillut itsensä jopa alakerran diskoon asti, mutta visiitti oli jäänyt kuitenkin pikaiseksi.

Kiitos taas Vammala, palaamme asiaan!