Tiettyjen kiertue- ja kalenterinkäyttöasioiden takia kävi niin, että huomasin lopulta olevani lähdössä Seinäjoelle keikkailemaan yksinäni. Onneksi tämä tapahtui hyvissä ajoin ja sain hälytettyä vakituuraajat hätiin. Kehissä oli lopulta siis pelkkää A-luokkaa: Armadillo Honko ja Timba Kaakkolammi. Herrojen kanssa tavattiin treeniksellä, pakattiin auto ja lähdettiin kohti Seinäjokea. Matka meni mukavasti Anton terminologiaksi kehittämässä “kuski soittaa omia demojaan” -hengessä. Seinäjoelle saavuttaessa Provinssirock iski kasvoihin. Festariväkeä parveili pitkin pientareita melkoisissa määrin. Sovimme, että Till Lindeman tulee keikkansa jälkeen jatkoille Ilonaan. Sukset jalassa.
Löysimme uuden kävelykadun aiheuttamasta hämmennyksestä huolimatta Ilonan ja laitoimme kalustomme keikkavalmiuteen. Se sujui ongelmitta, mutta tiettyjen muuttujien (en tarkoita henkilöitä) läsnäollessa vähän tavallista hitaammin ja säädökkäämmin. Harjoittelin samalla Jonylta lainatun GoPro-kameran käyttämistä ja kuvaa saatiinkin sittemmin talteen. Lopulta kaikki oli valmista ja saatoimme siirtyä yläkertaan syömingeille. Terassin viilentävä tuuli tuntui mannalta kellarin kuumuudessa ahertaneiden musikanttien, erityisesti Armadillon iholla.
Selvisi myös, että Provinssirock-väki oli varannut hotellit ja meidän yöpymisemme tapahtuisi yläkerran kabinettitiloissa. Saimme korvaukseksi kaljaa, jonka nauttijana olin ainoa. Nauttimiselle oli tarjolla myös mainiota oheisohjelmaa Italia-Saksa -jalkapallo-ottelun muodossa ja vahtasimmekin matsin alusta loppuun ennen kuin pääsimme soitantapuuhiin.
Itse keikkaan ei tarvitsekaan käyttää montaa riviä digitaalista paperia. Ilonan perimmäisessä sopukassa, Live Clubilla, ei ollut aloittaessamme ainuttakaan asiakasta. Hiljaista on ollut ennenkin, mutta nyt vedettiin pohjalukemat. Toisaalta keikkapaikka ei esimerkiksi sosiaalisessa mediassa ole aikoihin viitsinyt mainostaa illan coverbändiä, joten asioilla saattaa olla tiettyjä yhteyksiä. Pitää myös myöntää, että Provinssirock oli vasta juuri päättymässä aloittaessamme, ja Rammstein saattaa vetää The Coverallsia enemmän ihmisiä kuuntelemaan itseään.
No, aloitimme tyhjälle salille, lopetimme täydemmälle ja ihan encorekin soitettiin. Kiitos eturiviläisille! Tempot olivat virkistävän rapsakoita ja itsekin unohdin vain hieman säkeistöjä.
Läksimme keikan jälkeen lähes oitis etsimään yöpymistilaa. Muutaman kokeilun jälkeen se löytyikin. Orkesterimme keskuudessa alkoi kuitenkin äkkiä viritä tarve päästä suihkuun keikkahikiä huuhtomaan ja saunatilakin oli luvattu käyttöömme. Saunatilassa odotti yllätys: pukkarin sohvalla nukkui sikeästi joku. Totesimme, että hänen on pakko olla Restamaxin toimitusjohtaja. Suihkuja oli kolme. Menimme kolmestaan suihkuun. Nouseva aurinko paistoi suihkutilan ikkunoista sisään. Tunnelma oli vähintäänkin absurdi. Nauratti. Nauratti helvetisti.
Sitten nukuimme muutaman tunnin. Erikoinen reissu!