The Coveralls oli vielä alkuviikosta lähdössä keikkalle Jyväskylän Londoniin. Asioita kuitenkin tapahtuu. Tällä kertaa asioita tapahtui niin, että tuplabuukkauksen takia saimme siirron Tampereen Londoniin, missä elävää musiikkia on nykyään sangen harvakseltaan. Jyväskylässä olisi ollut kiva poiketa pitkästä aikaa, mutta onneksemme siirto tuli kotikaupunkiin, mikä helpotti montaa asiaa.
Anttoa saapui tuuraamaan Timo, mikä tuntui perin luonnikkaalta. Soundcheckimme taas ei tuntunut. Oliko sitten kyseessä alkuvuoden hiljaisuuden aiheuttama rutiininpuute vai huono karma, mutta vastoinkäymisiä sähköongelmista bassosärön puuttumiseen riitti. Saimme kuitenkin kattauksen kuntoon lähes ajoissa ja siirryimme Villisikaan hyödyntämään meille tarjottua ruokailu- ja juomailumahdollisuutta. Tämä paransikin tsekin jäljiltä varautunutta fiilistä.
Emme oikein tienneet, millaista väkimäärää olisi esim. lyhyen mainostusajan jälkeen odotettavissa. Sikäli yllätyimme positiivisesti siitä, että paikalla oli mukavasti väkeä. Starttasimme setin käyntiin noin puoli yhdeltä, mikä alkaa nykymaailmassa olla hyvinkin tuttu ajankohta.
Keikka oli hämmentävä. Toisaalta jengi oli ookoosti messissä ja soittokin soi kertaallisen sulavasti, mutta jokin siinä häiritsi. Pienet tekniset ongelmat ehkä. Kenties myös pieni urpoilu, kun eräskin tanssineito kaatui pariin otteeseen lavan eteen. Ainekset päävammaan (siis myös fyysiseen) olivat olemassa, onneksi ei käynyt pahemmin. Soitimme setin läpi, encorea ei kaivattu kummallakaan puolen. Kävimme baarin puolella. Itselläni tuli lähinnä tarve päästä pois paikalta. Bäkkäriäkään kun ei tarjolla ollut. Otin taksin.
Seuraavana alkuiltana tapasimme Villisiassa seitsemältä. Rasvaisen ruuan jälkeen palasimme Londoniin. Äänentoisto ei ollut ollut edeltävänä iltana paras mahdollinen. Palasimme alkuun, nyt bassosärön kera. Soundi toimi lopulta lähes erinomaisesti. Uusiotsekin jälkeen jätin toverini ja läksin Pirkkahallille pelaamaan päivän toisen futispelin. Kovin on urheilullista.
Olin takaisin Londonissa noin puolelta öin. Ääneni oli täysin mennyt, mutta muuten ilmapiiri vaikutti hyvältä. “Lauantaisin käy fiksumpaa väkeä”, totesi baarimikko jo tsekissä. Tuntui siltä. Alkunauha soimaan. Lavalle. Pop-musa käyntiin. Nämä asiat ovat harvoin täydellisen järkiperäisesti selitettävissä, mutta nyt toimi. Nyt toimi! Väki oli mukana, meininki katossa ja bändikin suoriutui mainiosti. Tai no, itse koin käsittämättömät blackoutit Tahdon-biisin toisessa säkeistössä (come on, olen laulanut sitä yli kymmenen vuotta!) ja Rappiolla-soolossa (maailman yksinkertaisin juttu). Mitä kummaa? Hyvällä keikalla tällaiset asiat on kuitenkin helppo kuitata naurulla. Hyväntuulisuus leimasi iltaa kaiken kaikkiaan. Encorea taputettiin kovaa, joten ruiskimme vielä sellaisenkin ilmoille. Mahtava ilta, kiitos!