“Miikka’s Special”, tuumasin heti ensimmäiseksi saatuani silmäni auki lauantaina 26.9.2009 neljääkymmentäseitsemää yli yhdeksän. Tänään olisi jälleen se päivä, kun saan täyttää vatsalaukkuni tuolla ihmeellisellä aterialla. Innostustani ei latistanut se, että joutuisin tekemään töitä saadakseni nauttia kyseisen mainion annoksen. Olihan tämä minulle kuitenkin jo ennestään tuttu asetelma! Tuttu ja turvallinen.
Aamupalan syöntiä, elokuvan katsomista ja muuta ajantappamista kuului aamuuni ja aamupäivääni. Sitten tulikin aika lähteä liikkeelle. Rytmiryhmän onneksi julkisten kulkuneuvojen hyödyntäminen, siirtyessämme Tampereelta Penthouselle, ei tällä kertaa ollut välttämättömyys. Henkilöautoitse matkamme taittui. Suuret kiitokset kuski Marjukalle! Siinäpä vasta neito autoineen paikallaan! Eikä ihme, sininen äetsäläisverihän tytössä virtaa. Automatka sujui leppoisasti Mastodonin Crack the Skyeta kuunnellen. Kohta jo kurvasimmekin Vilin residenssin pihaan.
Anton jäädessä happihypylle, menin minä ilmoittamaan saapumisestamme vielä retkueestamme puuttuvalle Viliordille. Iloinen oli yllätys Herr Rantasen avatessa ovensa kalsareisillaan! Liekö havaittavissa orastavaa ekshibitionismia? Suotakoon sen hänelle, jos asiain laitan näin on. “Kaimmennää keikalle!” Sinnehän me. Kamat sulloutuivat totuttuun tapaan Mazdan perähutlariin. Mukaan eksyi addiotionaalina vielä Vilin MacBook-läppärdi, jolla taltioisimme tämänkertaisen keikkamme. Matukka käyntiin ja nasta lautaan! Tuttu maalaismaisema valtasi näkökentän Ralls-mobiilin kiidättäessä trioamme määränpäähänsä. Henkilökohtaisesti nautin suuresti kotiseutuni maisemista ja tuoksusta. Kaupungissa kun ei ole ominaistuoksua ja maisemat ovat enemmän tai vähemmän valotaulua ja pulsua. Harmi. Kirpeä lehmänsonnan tuoksu piristää kummasti!
Siinä se sitte jo möllöttikin. Murina. Tutut iloiset kasvot olivat meitä vastassa, ja vatsassa Murinan murkinoista johtuva mourunta heräsi unestaan. Kohta sitä saisi! Viime kerralla hyväksi havaittu “ensin ruoka, sitten tsekki” -järjestely toteutettiin onnekseni taas. Jälleennäkemisemme Miikka’s Specialin kanssa oli yhtä riemujuhlaa! Tätä kohtaamista ei ollut turhaa odottaa. Antto ja Vili ottivat pihvipuolta, joten syytä mustasukkaisuuteen ei ollut. Kaikessa ruoka-orientoituneisuudessani voisin kertoa vielä lisää tästä mehevästä hetkestä. Suosittelen kuitenkin, että menette, arvon lukijat, paikan päälle itse kokeilemaan.
Kamat pystyyn, tsekki käyntiin. Onko Antolla varakieliä? On sillä. “Boing!” Kai vaihdetaan A-kieli. Nostatuspystytystsekki oli rutiininomaisen mukavaa ja helppoa. Kerta kerralta kaikki vaan sujuu paremmin. On se kumma! Hommelit pois alta, uusien biisien tarkistus ja varmistus vielä nopeasti, ja sitten lämpiöön verryyttelemään. Autuus ja raukeus valtasi allekirjoittaneen. Vili tuntui olevan pidettelemätöntä energiaa täynnään, ja souvasi paikasta toiseen 18-vuotias kädessään. Antolla oli Tom Sawyer -rush päällä. Kelpo kappale lämmittelyyn ennen punkin hakkaamista ihmisten korviin. Ensimmäinen setti käyntiin! Paikalle oli saapunut oikein sopivasti porukkaa. Nopeasti saimmekin yleisön syttymään, ja meininki valtasi lavan edustan. Äetsän klaanille suuri kiitos ja kumarrus. Jaksavat aina hämmästyttää paikallesaapumisellaan. Luulisi shöymme olevan heille jo tuttua kauraa. Ilmeisen hyvää kauraa taitaa olla? Myös muita tuttuja uskollisia oli paikalla, ja sekös sydäntä lämmittää. Jopa Australian Melbournesta asti oli keikallemme saavuttu! Hope you had a blast! Bändistämme huokuva mieskauneus kun tuskin keikoillemme porukkaa vetää, joutuu pakosti ajattelemaan, että onhan tässä nyt jotain oikein tehty! Hemmetti sentään.
Settien välissä seurusteltiin tuttujen kanssa, juotiin olutta ja valmistauduttiin toiseen rykäisyyn. Kovin vauhdikkaasti meni toinenkin setti. Ilman vastoinkäymisiä saimme olla. Soitto itsessään oli paikoitellen vähemmän hyvää. Onneksi kova meininki ja upouudet bändipaidat kompensoivat kyseisen puutteen. Ehkä. Keikan jälkeen suuntasimme, tapamme mukaisesti, Jukka-serkulle loisimaan. Turvapaikan pitäjän parempi puoliskokin oli paikalla, joten suuri kiitos (ja anteeksi) heille molemmille, että saimme jälleen painaa väsyneet päämme tyynyilleen.
Aamupäivällä kahvit napaan ja nokka kohti Murinaa. Murisematta sujui kamojen kasaus. Tottakai vielä söimme vatsamme täyteen, eihän sitä muuten jaksa. Kiitokset ja jälleennäkemiset toivoteltiin ennen lähtöä. Vielä palaisimme! Takaa täytetty Mazda kiisi seikkailureittiä takaisin Pehulaan, jossa tapahtui asiaan kuuluva kamapurku. Komiaa on keikkailu! Kolmikko hajaantui eri teilleen, kunnes taas olisi aika vetää niin, että heilahtaa! Kiitos Murina ja Loimaan Alastaro. Oli nättiäki nätempää!